TOMYRIS: Hän!
(On aikonut hyökätä Alkibiadeen ja sotilaiden väliin, — Peräytyy.
Sotilaat epäröivät.)
MARSYAS: Onko se todellakin sinun tahtosi, valtias?
PHARNABAZOS: Olenko minä valtias? — Lyökää maahan hänet!
MARSYAS (vetäen miekkansa): Jumalten nimeen siis...!
(Sotilaat tekevät liikkeen hyökätäkseen. _Alkibiades_ on
irroittunut Timandrasta ja käy pää pystyssä vastaan heille.)
ALKIBIADES: Toverit! Kuka _teistä_ tahtoo tappaa Alkibiadeen?
(Sotilaat peräytyvät.)
PHARNABAZOS (vihan vimmassa): No, kautta partani...
MARSYAS: Valtias, he eivät tottele sinua, sillä he eivät usko sinun
totta tarkoittavan. — Suoraan sanoen: myöskin minun on vaikea uskoa
sitä.
THRASYBULOS: Uskokaa pois, hän tarkoittaa kyllä totta. Mutta tietäkää
samalla, että myöskin tämä miekka on totta tekevä. — (Asettuu
Alkibiadeen eteen.) Kuolema sille, ken häntä lähestyy!
ALKIBIADES (tyynesti): Malta mielesi, Thrasybulos! Valtias suvaitsee
todellakin laskea leikkiä. — Prinssi Smerdis, nouse! — Isäsi on sinulle
sangen suosiollinen. — Toverit, menkää! Näettehän, että kaikki on ollut
vain pientä juhlapilaa Astarten kunniaksi.
MARSYAS: Sinun luvallasi, valtias...
(Pistää miekkansa tuppeen.)
PHARNABAZOS: Pilaa? — (Katsoo juopuneilla silmillään vuoroin yhteen,
vuoroin toiseen läsnäolijoista ja purskahtaa kaikuvaan nauruun, joka ei
ole kaukana mielenvikaisuudesta.) Alkibiades on oikeassa. Minä olen
todellakin suvainnut laskea leikkiä. (Röhähtää takaisin pöydän päähän.)
SOTILAAT: Kauan eläköön poika Kleiniaan!
(Poistuvat _Marsyaan_ johdattamina.)
THRASYBULOS (Alkibiadeelle): Tämä päättyi hyvin. Jospa nyt vaan voisit
saada heidät lähtemään...
ALKIBIADES (voiton hurmiossa): Odota! Myöskin minä tahdon sanoa sanani
näille aasialaisille.
THRASYBULOS: Anna heidän mennä! Näethän, että he ovat hämmästyneet.
Sinä olet antanut heille opetuksen, jota he eivät tule hevin
unohtamaan.
ALKIBIADES: Juuri sen vuoksi. Tahdon nähdä tokko Attikan suola vielä
kipenöittelee barbaarista verta. — (Hurjasti.) Mutta miksi seisotte,
jalot vieraat? Istukaa! Näettehän, että ilveily on jo ohitse.
THRASYBULOS: Ystäväni! Minä varoitan sinua...
ALKIBIADES (tempaisten maljan käteensä): Yksi sana vanhan Hellaan
puolesta!
(Yleinen hiljaisuus. _Theanon_ laulu soinnahtaa näyttämön
ulkopuolelta. _Alkibiades_ kuuntelee jähmettyneenä.)
_Theanon laulu_.
Barbaarein joukkoon
joutunut on Alkibiades,
siksi sydän hält' on sammunut
ja mennyt mieli sees.
Hän, Hellaan helmi kirkkahin,
syvälle syösty on,
syö armoleipää tyrannin
laps vapaan auringon.
Kyll' itki immet Attikan,
kun kumma kuultihin,
on sota vienyt sorjimman,
pois karkas pontevin.
Nyt itkee koko Kreikanmaa,
Ateena, Sparta myös.
Korinthi, kaikk', kun kuulla saa
sun suuren tihutyös.
Lie laaksot Lakedaimonin
viluiset, vierahat,
mut kaitsi siellä kuitenkin
sua Hellaan jumalat.
Nyt olet, orpo, yksin sa:
ei Dike tietäs tee
ja askeleiltas loitolla
Apollo laulelee.
Sun eikö särje korvias
barbaarin raaka ään'
ja kuinka sietää seurassas
voit heitä hetkenkään?
Sa kaasit Hermeen patsahat,
teit pahaa paljonkin,
muut sulle surmaa huusivat,
ma yksin siunasin.
Anteeksi sulle kaikki suon.
En yhtä: kuinka voit
sa kaataa kuvan kauniin tuon,
min sydämeeni loit?
Jos ylväs yhtyy joukkioon
ja hieno halpahan,
sen maine maasta vaipukoon,
hän mies on kuoleman.
Hän pettää parhaan itsensä,
hän ihmisyyttä lyö,
siks hänet hylkää elämä
ja tempaa tuima yö.
(_Theano_ on laulun aikana ilmestynyt ovensuuhun ja laulanut siitä
viimeiset säejaksot katsoen kyyneltyvillä silmillään surullisesti
Alkibiadeeseen. _Alkibiades_ on vaipunut kokoon; hänen hartiansa
jysähtelevät vain kuin voimakkaasta mielenliikutuksesta.)
ALKIBIADES: Theano, Menonin tytär! — Miksi tämän minulle teit,
Thrasybulos? (Syöksyy etummaisesta ovesta vasemmalle.)
THRASYBULOS: Alkibiades!
(Seuraa kiireesti häntä. Yleinen hämmästys.
_Theano_ poistuu jälleen ovipielestä.)
TOMYRIS (Pharnabazokselle): Lähtekäämme!
PHARNABAZOS (on edellisen aikana torkahtanut pöytää vasten): Häh? On jo
myöhäistä. — Tässä eivät taida pidot parata... Tule, armaani. (Hoippuu
ulos.)
MAGAIOS: Eno! Minä _näin_, että hän aikoi häväistä meitä.
SUSAMITHRES: Hänen tavallinen onnensa suojelee häntä. — (Kuin
itsekseen.) Hänen _täytyy_ kuolla. Hän on meille liian vaarallinen.
(Menevät.)
TIMANDRA (ohimennen Smerdiille): Onko hän vaarassa?
SMERDIS: Minä luulen niin.
TIMANDRA: Pidätkö hänestä?
SMERDIS: Oi, kyllä!
TIMANDRA: Voitko pelastaa hänet?
SMERDIS: Minä en tiedä.
TIMANDRA: Kohtaa minua kaupungin itäisellä portilla ennen päivän
koittamista! — Hyvästi! (Rientää oikealle.)
SMERDIS: Timandra!
(Jää huikaistuneena hänen jälkeensä katsomaan. Sitten hitaasti
perälle. — _Tomyris_ on tahallaan päästänyt kaikki muut menemään
edeltään ja empii nyt epätietoisena kynnyksellä. — _Thrasybulos_
tulee kiireesti vasemmalta.)
THRASYBULOS: Jalot vieraat... (Katsahtaa ympärilleen, huomaa näyttämön
tyhjentyneen ja aikoo ulos.) Ylevä valtiatar! Äkkinäinen pahoinvointi
on kohdannut Alkibiadesta. Hän pyytää tuhannesti anteeksi...
TOMYRIS: Mihin riennät?
THRASYBULOS: Ainoastaan tapaamaan tuota laulajaa. — Alkibiades lähettää
hänelle tämän sormuksen.
TOMYRIS (kirkaisten): _Minun_ sormukseni!
(Pois.)
Esirippu.