1) Filon sanoo (s. 6), että Pr. M. on syntynyt 27 p. syyskuuta 1803.
Mérimée mainitsee kuitenkin usein kirjeissään 28 p:n syntymäpäivänään
ja kaikki hänen biograafiansa niinikään. Filonin tiedonantoa täytyy
siis välttämättä pitää erehdyksenä.
2) Mériméen nuoruuden tovereista antaa Filon muutamia lisätietoja.
Niinpä kertoo hän vähän laveammalta Alb. Stapferin kodista, missä m.m.
Henri Beylekin usein nähtiin. Niinikään kävi M. usein Viollet-le-Duc'in
luona, missä kiivaasti oteltiin kirjallisista ja taiteellisista
kysymyksistä ja missä tavallisesti perjantaisin kokoutuivat Beyle,
Sainte-Beuve, Victor Leclercq, Saint-Marc-Girardin, Henri Patin, Ch.
Magnin y.m. Varsinainen romanttisuuden ahjo oli kuitenkin Filonin
mukaan Étienne Delécluzen pieni asunto samassa talossa. Olen eräässä
muistutuksessa (s. 27) huomauttanut hänen ystävyyssuhteestaan
Mériméehen. Filon tietää, että Mérimée kävi sangen usein Delécluzen
luona, minne Sautelet hänet ensin saattoi, ja että hän pari kertaa
viikossa isännän, nti Louise Monod'n y.m. kanssa harjoitti ahkerasti
englanninkielen opintoja. Sunnuntaisin nähtiin siellä, paitse jo
mainittuja, Ampère, Stapfer, Vitet, Ch. de Rémusat, Duvergier de
Hauranne, Courier, Th. Leclercq, Adr. de Jussien. Useimmiten nähtiin
M. tähän aikaan yhdessä luonnontieteilijä V. Jacquemontin ja Beylen
kanssa.
3) "Cromwell" nimisestä draamasta, Mériméen esikoisesta, olen s. 74
muistutuksena maininnut Gust. Planchen mukaan, mutta ilmoittanut
samalla, etten siitä ole tarkempia tietoja saanut. Filon kertoo
kirjassaan Delécluzen "Souvenirs littéraires" nimisen teoksen mukaan,
jota minä en ole sattunut käsiini saamaan, että M. eräänä sunnuntaina
jo aikoja ennen Clara Gazulia luki 7 à 8 hengen läsnäollessa Delécluzen
luona mainitun draaman "qu'il avait composé d'après les doctrines de
Beyle" (s. 27). Hän oli lukenut näytelmänsä yksitoikkoisesti ja
välinpitämättömästi, kuten hänen vanhempanakin aina oli tapana tehdä.
M:n "Cromwell", joka ei koskaan julkisuuteen tullut, oli siis vanhempi
sekä Hugon samannimistä draamaa että Dumas'n, Vitet'n ja Rémusat'n
historiallisia kappaleita. Beyle oli ollut siitä vallan ihastuksissaan,
Delécluze taas antoi siitä seuraavan arvostelun: "Plus d'unités
d'aucune sorte: la scène changeait à chaque instant, l'action se
multipliait en mille complications. Dans tout cela, on se perdait un
peu. Le dialogue était vif et naturel, et quelques scènes frappèrent
par leur énergie, mais l'impression totale fut une sorte de
désappointement" (s. 28). Hiukan myöhemmin luki M. samassa paikassa ja
täydellisellä menestyksellä näytelmänsä Les espagnols en Danemark ja le
Ciel et l'Enfer, jotka sittemmin Clara Gazulin kokoelmassa ilmestyivät.
Tästä kaikesta käy kuitenkin selville, että Mériméen kirjailijakyky oli
ystäväpiirissä tuttu jo ennen Cl. Gazulia vastoin Loménien nojalla
tekemääni väitettä sivulla 28.
4) V. 1826 teki Mérimée ystäväinsä Gérard'in, Delécluzen ja Duvergier
de Haurannen seurassa ensimmäisen matkansa Englantiin, missä hän
luultavasti silloin tutustui Sharpen ja Ellicen kanssa. (Filon, s. 35).
5) "Guzlan" omituinen ja todellakin syystä ihmetelty synty, josta s.
34-40 olen kertonut samaa kuin Filonkin s. 36-40, saa erään äsken
keksimäni venäläisen lähteen mukaan vallan uuden selvityksen. Novoje
Vremjassa huomasin näet 25/6 p. marraskuuta. 1894 löytyvän hra P.
Matwejew'in kirjoittaman pitemmän artikkelin nimeltä "Prosper Mérimée
i ego otnoshenie k russkoj literaturoj", jossa tehdään selkoa ja
arvostellaan yllämainittua Filonin teosta ja sitä paitse annetaan m.m.
vallan uusia valaisevia tietoja Guzlan synnystä. Miten 23 vuotias,
vanhempainsa turvissa kasvanut pariisilainen nuorukainen melkein
ilman apukeinoja ja uskomattoman lyhyessä ajassa voi syventyä
niin slaavilaisten kansojen tapoihin ja näkökantoihin, että hän
omatekemillään runoilla vetää nenästä asiantuntijoita, jopa itse
Pushkinia ja -- Matwejewin mukaan -- puolalaista runoilijaa Adam
Mickiewicz'iä (s. 1798, k. 1855), joka siihen aikaan (v. 1826) oleskeli
Pariisissa, siinä kysymys, jonka selvitykseksi mainittu venäläinen
tiedemies esittää seuraavan tosiasian:
"Prosper Mérimée tshastj svoego rannjago detstvo provel v Dalmatsii,
imenno v Rugaze, gde ego otets, izvestnyj zhyvopisets i architektor
Leonor Mérimée sostojal odno vremja pri marshal Marmon, upravljavshem
sozdannym Napoleonom post Presburgskago mira Illirijskim korolevstvom."
Ja täällä Ragusassa poikasena oleskellessaan oli siis Prosper Mérimée
kuullut noita kansansatuja, joita hän sitten "Guzlassa" ikäänkuin
muistissaan jälitteli ja mukaili. Tämä kyllä kuulustaakin sangen
todenmukaiselta, kumma vain, ettei kukaan Mériméen biograafeista tästä
ole vähintäkään tiennyt.
6) Filon on tietääkseni ainoa, joka on ottanut näyttääkseen
seikkaperäisemmin Mériméen merkitystä valtioarkeoloogina. Kehoittaen
huvitettua lukijaa silmäilemään hänen teostansa (s. 101-122) siteeraan
tähän ainoastaan ne rivit, joissa hänen loppulausuntonsa sisältyy.
"A-t-il été un bon inspecteur des monuments historiques? Lorsque je me
suis posé cette question pour la première fois, j'hésitais à la
résoudre. Aujourd'hui, appuyé de témoignages dont l'autorité n'est
point contestable, je réponds avec certitude: 'Oui, Mérimée a été un
bon, et même un grand inspecteur des monuments; il a été l'inspecteur
type, un initiateur et un maître pour ceux qui sont venus après lui'.
En sorte que je me demande si toute son oeuvre littéraire accumulé fait
équilibre à ses rares services artistiques" (s. 109).
En uskalla vallan jyrkkään tätä viimeistä lausuntoa vastaan
protesteerata, mutta kaikissa tapauksissa on tällainen "punnitseminen"
vallan sopimatonta ja ilman merkitystä. Paljo järkevämpi on silloin
Philippe Burtyn lausunto: "Si V. Hugo n'avait pas écrit _Notre-Dame de
Paris_ et si Mérimée n'avait pas provoqué la formation de la commission
des monuments historiques, on aurait rasé tous nos vieux édifices pour
construire des Madeleines et des Bourses". (Katso Burtyn teosta "l'Age
du Romantisme").