VIITESELITYKSET:

[1] Paul Lacroix, eräs Fr. L. Mériméen biograafeja, ilmoittaa

"Biographies universelles" nimisessä kokoelmassa, että Mérimée vanh.

muka olisi syntynyt 8 p. syyskuuta; tämän oikaisee kumminkin tunnettu

tutkija ja M:n läheinen ystävä, Maurice Tourneux, perinpohjaisessa

teoksessaan "Prosper Mérimée, ses portraits, ses dessins, sa

bibliothèque" (Paris, 1879) varmasti mainiten syntymäpäiväksi, 17:n

päivän syyskuuta.

[2] Vertaa näistä asioista: C. G. Estlander: Hippolyte Flandrin siv.

13-14. H:fors 1890.

[3] P. Lacroix: M. Léonor Mérimée, Paris 1860 siv. 4. -- Tekijä ei ole

ollut tilaisuudessa näkemään sitä muotokuvaa Léonor Mériméestä, jonka

Ingres, hänen ystävänsä, valmisti. M. Tourneux, joka Mériméen hyvin

tunsi ja mainitun kuvankin on nähnyt, vakuuttaa, että Léonorin

hymyilevät kasvot selvään osottivat sitä herttaista hyväntahtoisuutta,

joka ei halunnut muuta kuin "se faire une belle épitaphe en lettres

d'or dans la mémoire de ses amis".

[4] Katso H. Aron: Journal des Débats 9/174 ja Loménie (Discours de

réception à l'Académie française, 1874), joka hänestä sanoo

seuraavasti: "Sa mère a laissé à tous ceux qui l'ont connue le souvenir

d'une personne d'un esprit remarquable, associé à un caractère ferme et

à un excellent coeur... Ses amis assurent qu'elle avait une aptitude

singulière à raconter agréablement etc."

[5] Kuva löytyy tällaisena Tourneux'n teoksessa "Prosper Mérimée, ses

portraits etc".

[6] Les Contemporains, T. 74, siv. 5. (Paris, Chez Havard 1857).

[7] Mirecourt ilmoittaa tosin, että hän sinä päivänä jo muka kastettiin

St. Germain des Près'n kirkossa, mutta kaikki M:n muut biograafit,

esim. Tourneux, ja Mérimée itsekin kirjeissään väittää, etteivät

vanhemmat, vapaa-ajattelijoita kun olivat, ensinkään antaneet kastaa

lastansa. Samaa todistavat myöskin ne useat jutut, joita Prosper

Mériméen myöhemmiltä ajoilta juuri tämän kastamattomuuden johdosta

kerrotaan.

[8] Mirecourt, Les Contemporains T. 74, siv. 6.

[9] Encyclop. Britannica, s. 37.

[10] Picot'a, Davidin koulun ehkä uskollisinta oppilasta, on

kiittäminen siitä, että Anna Mériméen muotokuva jälkimaailmalle on

säilynyt. Kuva, joka on merkitty vuosiluvulla 1838, on lyijykynällä

tehty ja esittää rouva Mériméen "en bonnet fanfreluché, le corsage

étroit et haut, les lèvres minces, offrant une ressemblance visible

avec son fils". (M. Tourneux Prosper Mérimée, siv. 44).

[11] Tämä tieto perustuu Loménien jo mainitsemaani akatemialliseen

muistopuheeseen ja on se nähtävästi oikea. Leo Joubert (Nouv.

Biographies) ja Mirecourt (Contemporains T. 74) tosin ilmoittavat

Prosperin käyneen Charlemagnen lyseota, mutta koska ne miehet, jotka

kirjailija itse myöhemmin on maininnut koulutovereinaan tiettävästi

Henri IV:n lyseossa kävivät, niin on Joubert'in ja Mirecourt'in

tiedonanto erehdyksenä pidettävä.

[12] Kirje, päivätty 22 p. marraskuuta, on kirjoitettu Léonor Mériméen

hyvälle ystävälle F. X. Fabrelle ja säilytetään se samoin kuin muukin

heidän välinen julkaisematon kirjeenvaihtonsa tätä nykyä Montpellier'n

yleisessä kirjastossa.

[13] Tämä taulu hukkui siinä suuressa tulipalossa, joka v. 1870 hävitti

Mériméen asunnon (rue de Lillen varrella Pariisissa) ynnä suuren ja

arvokkaan joukon käsikirjoituksia, kirjeitä j.n.e.

[14] Kuinka korkealle romanttikot esim. Walter Scottin siihen aikaan

asettivat, siitä olkoon seuraava ote nuorten äänenkannattajasta,

"Globe" lehdestä parhaimpana todistuksena: "Depuis Homère, l'épopée n'a

guère reçu que trois formes nouvelles: la première lui a été donné par

le Dante, la seconde par Arioste et le troisième par Walter Scott.

Cette dernière forme, quoique privée du rhytme, et peut-être par ce

qu'elle en est privée, paraît convenir le mieux au goût des lecteurs de

notre époque".

[15] Ja sellaiseksi näyttää hän sopineenkin erittäin hyvin, kuten

seuraava vilkas kuvaus hänestä selvästi osottaa: "Kuvitelkaa

mielessänne 23-vuotias nuori ja laiha mies, jolla on karakteristiset

kasvot ja leimuavat silmät, joka ensi hetkellä on tyyni kuin kuollut,

mutta joka vähitellen lämpenee, kiihtyy, pakottaa kuulijat seuraamaan

ajatustaan, etsii sanoja ja löytääkin hämmästyttävän hyviä, joka on

siksi selvä, että kuulijat tietävät mille he käsiään taputtavat, mutta

myöskin siksi verhottu, että se kannustaa mielikuvitusta; ajatelkaa

sitten lisäksi että tällä miehellä on kaunis ääni ja että hän

sormenpäihinsä saakka on näyttelijä, että hän on ajattelija, mutta

vielä enemmän taiteilija, lausuja enemmän kuin opettaja ja että hänen

olennossaan on apostolin ja valtiollisen kaunopuhujan yhteistä

ilmettä". -- V. Cousin [Les grands écrivains français, Paris 1887] par

Jules Simon s. 7-8.

[16] Ktso A. M. Ampère et J. J. Ampère: "Corresp. et souvenirs",

recueillis par H. C. (Paris 1875) T. I. siv. 137.

[17] Kuten tunnettu oli Mériméellä erityinen taipumus kieliin, ja puhui

hän sanomattoman vapaasti englantia, espanjaa (eri murteitakin),

itaaliaa, latinaa ja kreikkaa, vanhemmiten myöskin venäjän kieltä;

saksaa hän ainakin luki ja kai jollakin tavoin puhuikin, mutta kuinka

sujuvasti tämä häneltä kävi, sitä en voi varmasti sanoa. Hänen taitoaan

kreikan kielessä todistakoon seuraava Loménien lausunto: "comme il

abandonna jamais cette étude, il devint un helléniste de première

force, aussi familier avec le grec ancien qu'avec le grec moderne,

qui'l parlait avec une rare facilité". -- Kun Beyle (Stendhal),

Mériméen hyvä ystävä, kerran tapasi toverinsa kielentutkimuksiin

vaipuneena, sanoi hän leikillisesti: "nyt ei enää ole aikaa takoa

aseita, sillä nyt alkaa taistelu", johon Mériméen kerrotaan

rauhallisesti vastanneen: "Senpä tähden minä en taokkaan, vaan

ainoastaan terästän".

[18] Portraits historiques et littéraires s. 166.

[19] Portraits hist. et litt. S. 166.

[20] Katso Mme Ancelot, Les salons de Paris, 2:e éd.

[21] -- -- "non seulement tout ce que Paris avait de plus intéressant,

mais aussi les célébrités de toutes les capitales de l'Europe qui se

donnaient rendez-vous aux matinées du mercredi et aux soirées du

vendredi de la rue du Bac". -- Katso O'Meara: Un salon à Paris (1889)

s. 101.

[22] O'Meara: Un salon s. 51. -- Mary, rva Clarken tytär, meni äitinsä

kuoleman jälkeen (k. 1816) noin 57 vuotiaana naimisiin tunnetun

orientalistin Jules Mohl'in kanssa.

[23] Racine et Shakespeare par Stendhall VIII + 104 Paris 1823. Yksin

vastustajainkin (Journal des Savants) täytyi myöntää, että "avec

beaucoup d'esprit et de grâce défend l'auteur ici une cause qui nous ne

semble pas bonne".

[24] Vastaukseksi tähän julkaistiin anonyymisesti (Villemain?) eräs

nykyään kerrassaan unhotuksiin joutunut teos: "Essai sur la littérature

romantique" (Paris 1825, 296 siv.), joka on sangen merkillinen tuote

eikä suinkaan nykyistä kohtaloansa ansaitse. Tekijä käsittelee kirjansa

viidessä luvussa seuraavia kysymyksiä: 1) kirjallisuuden suhteesta

sivistykseen, 2) vanhanajan yhteiskunnasta ja kirjallisuudesta, 3)

nykyiskansain kulttuurista, 4) Romanttisen kirjallisuuden edustajista

[Ossian, Skandinaavian skaldit, Ranskan kirjailijat keskiajalla,

sekä Ariosto, Tasso, Shakespeare, Calderon, Milton, Klopstock,

Schiller, Goethe, Byron, Scott], 5) Romanttisen kirjallisuuden

erikoisominaisuudet. -- Kuten näkyy, on sanalla romanttinen tässä

sangen laaja merkitys. Merkillinen on teos myöskin siinä suhteessa,

että tässä ensi kerran julistetaan kirjallisuuden pitävän olla

yhteiskunnan kuvastimen. "La littérature est l'expression de la

société, et les peuples modernes ont un caractère particulier qui n'est

point de celui des anciens, ergo doivent leurs littératures être

différentes comme leurs moeurs. Le romantisme est ainsi la littérature

propre aux nations modernes". Niinikään puolustettiin tässä

Chateaubriandin mielipidettä, jonka mukaan kristinusko oli

romanttiselle suunnalle luonteenomaista. "Kristinusko on uuden ajan

tärkein ilmiö ja nykyajan yhteiskuntain johtava aate. Jos romanttisen

kirjallisuuden siis mieli uskollisesti kuvastaa Euroopan nykyistä

kulttuuria, täytyy kristillisyyden olla sen perustavana aatteena".

Klassikkoja, etenkin kreikkalaisia, ei suinkaan tahdota kerrassaan

hyljätä; niitäkin on tutkittava, että opittaisiin käsittämään luontoa.

Mitä on romantismi? Alkuperäisyyttä, luontoa, totuutta ja -- vapautta.

[25] Katso A. M. Ampère et J. J. Ampère: Correspondance et souvenirs.

Paris 1875 T. I, siv. 268.

[26] Ja lentokirjasia ilmestyi heiltä kuin sieniä sateen jälkeen;

mainittakoon vain:

Le classique et le romantique p. Baour-Lormian, Paris 1825.

Encore un mot p. Le Même. P. 1825.

Les classiques vengés p. M. de Latouche.

Epître à M. Chateaubriand p. Le Même.

La Parnasse moderne (anonyme).

Le temple du Romantisme p. Hyacinthe Morel. Paris, 1825.

La conversion d'un romantique p. M. Jouy.

[27] Manzoni oli jo julkaissut molemmat etevät näytelmänsä

_Carmagnola'n_ ja _Adelchin_ sekä sitä paitse kirjeensä ["ajan ja

paikan yhtäjaksoisuudesta draamassa"], jotka _Il giornale arcadico_

katsoi niin vahingolliseksi tositaiteelle.

[28] Séb. Mercier: Essai sur l'art dramatique.

[29] Le théâtre de M. le comte de Gain-Montaignac. Paris, 1820.

[30] Eckermann, Gespräche mit Goethe, 4:e Auflage T II s. 106.

[31] Goetz v. Berlichingen'istä löytyi käännös jo v:lta 1795; uudelleen

käännettynä ilmestyi se Stapfer'in, Cavagnac'in ja Margueré'n

toimittamassa käännössarjassa "Oeuvres dramatiques de Goethe, I-IV vol.

Paris, 1821-24".

[32] Katso esim. Eckermann, Gespräche mit Goethe T. III s. 109.

[33] Ibidem, T. III s.'209.

[34] Th. Süpfle: Geschiehte des deutschen Kultureinflusses auf

Frankreich T. II, A. siv. 124.

[35] Gespräche mit Goethe, T. III, s. 112.

[36] Sen näemme Eckermannin päiväkirjasta (T. III, siv. 114) ja Ampéren

kirjeistä isälleen, jolle hän m.m. kirjoittaa Weimarista, että "Goethe

ihailee suuresti globelaisia ja _varsinkin Clara Gazul'ia_" (Katso A. M.

Ampère et J. J. Ampère, Correspondance et souvenirs T. I, s. 442).

[37] Tourneux kertoo, että kuuluisa kuvanveistäjä itse muka vei tämän

57 medaljonkikuvaa käsittävän kokoelman Goethelle silloin kun hän

elokuussa 1829 matkusti Weimariin runoilijavanhuksen rintakuvaa

valmistamaan. Tässä on Tourneux kuitenkin erehtynyt, sillä Eckermannin

päiväkirjasta (T. II, s. 132) näemme, että David lähetti lupaamansa

kuvat ja kirjat Pariisista käsin vasta maaliskuussa 1830. -- Mériméestä

sanoo samainen Eckermann: "Besonders erwartungsvoll war ich auf

Mérimée; der Kopf erschien so kräftig und verwegen wie sein Talent, und

_Goethe bemerkte, dass er etwas Humoristisches habe_".

[38] Ehkä tahtoi Mérimée tässäkin suhteessa noudattaa Scottin

esimerkkiä; tämä näet oli julkaissut kaikki Waverley-novellinsa

anonyymisesti, ja juuri sen kautta oli hänen kuuluisuutensa niin äkkiä

kasvanut.

[39] Tällä muotokuvalla, jonka on tehnyt Mériméen ystävä Étienne

Delécluze ja joka esittää kirjailijaa itseään espanjalaisessa

mantiljassa, oli ainoastaan osa painosta varustettuna. Kuva

löytyy muuten sekä Tourneux'n usein mainitussa teoksessa että

Poulet-Malassis'n toimittamassa vihossa "P. Mérimée tour à tour en

homme et en femme" (Paris 1876), missä näemme hänet pyöreäposkisena

naisena, jolla espanjalaisen tavan mukaan on huntu pään yli, helmivyö

kaulassa ja röijy melkolailla rinnalta auki.

[40] Vuosina 1820-25 ilmestyi Ladvocat'n kustannuksella Pariisissa

sarja käännöksiä ulkomaisesta kirjallisuudesta nimellä "Chefs d'oeuvre

des théâtres étrangers, traduits en français par une société de gens

des lettres".

[41] Loménie, Discours de réception, 8 janvier 1874.

[42] Katso Globe 4 p. kesäk. 1825. -- Paitse tätä Ampèren kirjoitusta

sisälsi Globe (18/625) myöskin erään toisen ylistelevän arvostelun

Clara Gazul'ista. Sen kirjoittaja oli "eräs tilaaja" ja lausuu hän m.m.

seuraavaa: "Voici un jeune écrivain assez hardi pour lever, le premier,

l'étendard de l'indépendance dramatique en France. -- Ici j'ai vu, pour

la première fois, les hommes de notre temps parler comme ils parlent et

agir comme ils agissent. -- -- Ce qui est absolument nouveau, ce sont

les traits de vérité qui déposent à chaque instant de la sincérite et

de la passion. -- -- L'auteur est, avec Walter Scott, l'écrivain

moderne le plus éminemment vrai". -- Kirjoittaja ei sano kuuluvansa

mihinkään puolueeseen ja kehuu erittäin kappaletta "Les espagnols en

Danemarck", jonka kautta hän katsoo totuuden astuneen draamaan samoin

kuin Scott on sen tuonut romaaniin. Lie Scott auttanut tekijää muodon

löytämisessä, mutta sisällys se on läpeensä itsenäistä, lopettaa

tuntematon arvostelija.

[43] Journal des Savans, kesäk. 1825. siv. 380.

[44] Medan-iltamiksi (Les soirées de Medan) kutsutaan niitä yksityisiä

kokouksia, joita realismin kuuluisin edustaja Zola noin kymmenkunta

vuotta sitten piti nuorten hengenheimolaistensa kanssa asunnossaan

Medan'in pienessä kaupungissa lähellä Pariisia.

[45] Mitä näissä kokouksissa oikeastaan tehtiin, sitä on vaikea parilla

sanalla sanoa. Maxime du Camp kertoo, että "il n'est question d'art, de

philosophie, d'histoire, de poésie qui ne soit agitée dans le Cénacle",

ja että hän kysymykseensä, mitä siellä ylipäänsä tehdään, sai

Gautier'lta vastaukseksi: "(on s'occupe) de tout, mais je ne sais guère

ce que l'on disait, parce que tout le monde parlait à la fois".

[Théophile Gautier, Paris 1890, s. 361]. Paul de Musset taas tietää,

että niissä "le temps se passait en lectures et en conversations

littéraires dans lesquelles tout le monde paraissait être du même avis,

bien qu'au fond il n'en fut pas toujours ainsi"... Myöskin oli

Cénaclelaisten tapa tehdä "promenades du soir, où l'on allait voir le

soleil se coucher, ou regarder le vieux Paris du haut des tours de

Notre-Dame". [Biographie d'Alfred de Musset, s. 71].

[46] Katso Maxime du Camp: Théophile Gautier, Paris 1890, siv. 38-39.

[47] Ainakin oli se Mérimée, joka Hugon toi mukanaan rva Clarken

salonkiin (V. Hugo raconté, Paris 1885, T. II. s. 239).

[48] Katso V. Hugo: Histoire d'un crime, T. II Paris 1884, sivut 24-25

sekä 41-42. ("M. Mérimée était naturellement vil ... ce plat écrivain

de talent. -- -- Je quittais cet honnête et courageux homme; je vis

venir à moi tout le contraire, M. Mérimée, etc.")

[49] Hugo oli v. 1862 pitänyt Belgiassa erään puheen, jonka Mérimée oli

lukenut sanomalehdissä: "Quel dommage -- kirjoittaa hän tämän johdosta

'tuntemattomalle' -- que ce garçon qui a de si belles images à sa

disposition, n'ait pas l'ombre de bon sens, ni la pudeur de se retenir

de dire des platitudes indignes d'un honnête homme!... Il n'y a ni

fond, ni solidité, ni sens commun; c'est un homme qui se grise de ses

paroles et qui ne prend plus la peine de penser". (_Lettres à une

Inconnue_ T. II. s. 201-202). Useissa muissakin kirjeissä lausuu

Mérimée samanlaisia ajatuksia Hugosta.

[50] Victor Hugo raconté T. II. s. 238 (Paris 1885).

[51] Tavallinen seuraleikki yhteisissä illanvietoissa oli tähän aikaan

anagrammein sommitteleminen. Hugo, joka Mériméen tyyliä piti

mallikelpoisena, teki hänen molemmista nimistänsä anagrammin "Première

prose", joka saavutti kaikkien läsnäolevain tunnustuksen.

[52] Tätä lausetta on myöhemmin usein käytetty, mutta kaikille näyttää

sen alkuperäinen käyttäjä olevan tuntematon. Mirecourt panee lauseen

Guizot'n suuhun (Les Contemporains T. 74, s. 35); Tourneux, joka sitä

vähän muuttelee, sanoo Gust. Planchen sitä ensi kerran käyttäneen,

j.n.e. Asian oikea laita on kuitenkin se, että mainittu kohta

tavataan Globe-lehdessä maaliskuun 3 p:nä v. 1829. Kirjoituksen

alla on nimimerkki C. M, joka ei voi tarkoittaa muuta kuin lehden

teaatteriarvostelijaa Charles Magnin'ia. -- Vertaus on muuten

nähtävästi saanut alkunsa Horace Vernet'n "Mazeppa" nimisestä taulusta,

joka oli näytteillä salongissa v. 1825 ja johon aihe oli saatu Byronin

samannimisestä teoksesta.

[53] Näihin aikoihin ilmestyivät näet Fauriel'in suorasanaiset

ja Lemercier'n runopukuiset käännökset uuskreikkalaisesta

kansanrunoudesta, sitä paitse käännökset Ossian-lauluista ja

Cid-romansseista, rva Belloc'in kääntämä kokoelma servialaisia

kansanlauluja y.m.

[54] Epäilemättä sai hän suullisia tiedonantoja myöskin orpanaltaan

Fulgence Fresnel'iltä, joka oli etevä orientalisti ja matkojensa kautta

tunsi nämä seudut hyvinkin tarkkaan.

[55] Teoksen nimilehdellä luettiin sitäpaitse: à Paris et à

Strassbourg, chez Levrault 1827, avec le Portrait lithographie

d'Hyacinthe Maglanovich (XII + 257). En ole ollut tilaisuudessa

näkemään tätä alkuperäistä painosta enkä siis myöskään siihen liitettyä

kuvaa, mutta M. Tourneux vakuuttaa, että "il serait inutile de lui

chercher une ressemblance avec Mérimée, même en cachant du doigt le

bonnet fourré et les formidables moustaches du barde morlaque".

(M. Tourneux, siv. 22).

[56] Byron pienessä kertomuksessaan "The wampire" ja E. T. A. Hoffmann

kokoelmassaan "Elixire des Teufels" y.m. -- Hoffmann'in teokset

käännettiin ranskankielelle vasta vuosina 1829-33 (Oeuvres Complètes de

E. T. A. Hoffmann), niin ettei Mérimée vielä silloin niistä mitään

vaikutusta voinut saada.

[57] Katso: La Guzla, avertissement, 2:e édition 1840. -- Loménie

vakuuttaa, että "tous les amateurs de poésie populaire en France et en

Europe y furent trompés". (Discours s. 21). Sitä todistanee sekin

seikka, että osa Guzlan lauluja käännettiin myöskin englanninkielelle.

Tamisier näet tietää kertoa, että kokoelma "fut mis en vers anglais par

une femme enthousiaste, veuve d'un poète célèbre, Shelley". (M.

Tamisier, Pr. Mérimée. Marseille 1875, siv. 11).

[58] Journal des Savans, 1829 s. 126.

[59] Katso: Globe 29 p. syysk. 1827.

[60] "Ce qui diminue le mérite de Goethe à deviner l'auteur de la

Guzla, c'est que je lui en ai adressé un exemplaire avec signature et

paraphe, par un Russe qui passait par Weimar. Il s'est donné les gants

de la découverte afin de paraître encore plus malin". (Loménie,

Discours, s. 23. -- Vertaa myöskin G. Brandes, Den romant. Skole i

Frankrig, siv. 399).

[61] Jotenkin jyrkän tuomion koko romanttisesta suunnasta antaa Goethe

erään kerran Eckermannin kanssa keskustellessaan, mutta arvatenkin ovat

saksalaiset romanttikot hänellä silloin olleet etupäässä silmäin

edessä. "Das Classiche nenne ich das Gesunde und das Romantische das

Kranke. Und da sind die Niehelungen classisch wie der Homer, denn beide

sind gesund und tüchtig. Das meiste Neuere ist nicht romantisch, weil

es neu, sondern weil es schwach, kränklich und krank ist, und das Alte

ist nicht classisch weil es alt, sondern weil es stark, frisch und

gesund ist". (Gespräche mit Goethe T II, 2 p. huhtik. 1829).

[62] Gespräche mit Goethe, T. III, s. 212-213.

[63] Niille, jotka sitä mahdollisesti eivät tunne, tahdon tässä antaa

siitä lyhyen selonteon.

Ihmiskunnan kehitys jakaupi -- sanoo Hugo -- kolmeen aikakauteen, jonka

ensimmäistä (paimentolaista) astetta runoudessa vastaa genesis- eli

oodilaulut s.o. Piplia korkeine veisuineen; toista (antiikia)

sankarirunoelmat s.o. Homeeros, ja kolmatta (nykyaikaa) draama, jonka

etevin edustaja on Shakespeare. Oli tosin antiikillakin draamassa,

mutta se oli vain siemen, josta oikea taide oli itävä. Ja se puhkesi

kukkaansa vasta kristinuskon aikana, sillä kristinusko laajensi ihmisen

sielunelämää uusilla tunteilla, nim. alakuloisuudella, johon mietiskely

yhtyi. Runouskin rupesi nyt elämää toisilla silmillä tutkimaan, keksi

siellä irvistelevän rumuuden rehentelemässä ihanuuden rinnalla,

näki varjot valon sivulla ja ymmärsi ne Luojan luomiksi

välttämättömyyksiksi. Ja kun se nyt kävi elämää kuvaamaan, kuvasi se

rumankin, sillä se tahtoi kuvata totuutta. Näin on irvistelevä

groteskimaisuus saanut sijan runoudessa ja rikastuttanut entisiä

tyyppejä (Ariosto, Cervantes, Rabelais). Täyteen hedelmäänsä kypsyi

rikastunut runous vasta Shakespearessä, jossa yhtyi ylevyys ja

irvistely, julmuus ja leikillisyys, huvi- ja murhenäytelmä

nykyaikaiseksi draamaksi. Ja draama se on "la poésie complète". Hugo ei

tahdo kaikkia Aristoteleen yhteyksiä vastaan sotia: hän tahtoo vain

kumota säännöt ajan ja paikan yhteyksistä, jotta toiminta voisi olla

sitä yhtenäisempi. Nero ei saa huolia säännöistä, vaan säännöt

ovat tehtävät nerojen mukaan. Draaman tulee olla "un miroir de

concentration", ja historiallisen draaman tulee keskittyneessä muodossa

tarjota sitä, mikä on kuvattavalle ajalle luonteenomaista,

tunnusmerkillistä. Paikallisväritys pitää käydä esille joka sanasta ja

piirteestä, niin että historialliset henkilöt puhuvat aikansa

näkökannan puhetavan mukaan. Lopuksi koettaa Hugo puolustaa runomittaa

uudenkin draaman muotona, vaikka hän ei oikein näytä saavan itseäänkään

vakuutetuksi väitteensä oikeudesta, koskapahan hän puolustuksensa

seuraavin sanoin päättää: "Au reste, que le drame soit écrit en prose,

qu'il soit écrit en vers, qu'il soit écrit en vers et en prose, ce

n'est là qu'une question secondaire. Le rang d'un ouvrage doit se

fixer, non d'après sa forme, mais d'après sa valeur intrin sèque".

[64] Ja olikinhan Manzoni jo vuosia ennen kirjoittanut samoista

asioista, hyljäten hänkin ajan ja paikan yhteydet toiminnan hyväksi.

Yksin taiteen tarkoituksenkin hän määritteli samoin kuin Hugo:

"taideteoksen tarkoitus on aina luonnon kuvaaminen, mutta sen tulee

antaa lyhyesti ja keskittyneesti se, mikä luonnossa käy hitaasti ja

asteittain".

[65] Globe, joulukuulla 1827.

[66] Ibidem, 28 p. tammikuuta v. 1828.

[67] J. Froissart, Chroniques 2 vol.; kuului kokoelmaan "Collection des

Chroniques nationales", joka alkoi ilmestyä v. 1825.

[68] Nämä ystävät, joille Mérimée teoksensa käsikirjoituksena luki,

olivat tri Edwards, parooni de Mareste ja kasveintutkija Victor

Jacquemont (L'amateur d'autographes, v. 1875, s. 52). -- Beyle, jonka

kanssa Mérimée muuten paljo seurusteli näihin aikoihin niinkuin

myöhemminkin, ei tässä tilaisuudessa näytä olleen läsnä. (Stendhal:

Corresp. inédite, Paris 1855, T II s. 79).

[69] Samanlaisia kapinoita tapahtui melkein yksin ajoin Flanderissa,

Englannissa ja Pohjois-Saksassa.

[70] Claran ja runoilijan välillä tapahtuu siinä m.m. seuraava

keskustelu:

Le Poète: Et les unités?

Clara: Ma foi! Je ne sais pas ce qu'il en est. Je ne vais pas

m'informer, pour juger d'une pièce, si l'événement se passe dans

vingt-quatre heures, et si les personnages viennent tous dans le même

lieu, les uns comploter leur conspiration, les autres se faire

assassiner, les autres se poignarder sur le corps mort, comme cela se

pratique de l'autre côté des Pyrénées. -- -- -- --

Le Poète: à la bonne heure, si c'étaient des gens morts depuis quatre

cents ans au moins.

Clara: Et s'ils n'étaient morts que depuis trois cents cinquante ans,

est-ce que la comédie ne pourrait pas être bonne?

Le Poète: C'est difficile.

Clara: Alors elle deviendra bonne avec le temps! etc.

[71] La Famille Carvajal, (1828) Préface, s. III.

[72] Että Jacquerie todella ei saavuttanut samaa suosiota kuin Clara

Gazul, sitä osottaa m.m. se kohta Charles Magnin'in kirjoittamassa

arvostelussa Mériméen v. 1829 ilmestyneestä romaanista "Chronique du

temps de Charles IX", missä hän sanoo: "Luulimme Mériméestä jo tulevan

uuden draaman luojan. Clara Gazul'in näytelmäkappaleet olivat tosin

vain harjoitelmia, mutta tavattoman eteviä; ja senpä vuoksi näytti

siltä kuin antaisi tekijä seuraavalla kerralla täydellisen

mestariteoksen. La Jacquerie oli kuitenkin omiansa odotuksia

pettämään... Toiset jatkoivat hänen vakoansa paremmalla menestyksellä

j.n.e." (Globe, huhtikuun 25 p. 1829).

[73] Stendhal: Correspondance inédite, Paris 1855, T II s. 79.

[74] Le Constitutionnel, 1 p. tammikuuta 1825.

[75] Kirja ilmestyi ilman Mériméen nimeä Alex. Mesnier'n kustannuksella

ja käsitti XV + 383 sivua. Lukiko Mérimée sen käsikirjoituksena taas

pienelle ystäväpiirilleen, sitä on voi varmasti sanoa. Arvatenkin hän

sen kuitenkin teki, sillä Jacquerien huononpuolinen menestys teki hänet

jotenkin araksi. Ja että hän nyt kysyi Beylenkin mielipidettä asiassa,

sitä osottaa eräs kohta Beylen v. 1829 kirjoittamassa kirjeessä

Mériméelle, joka oli pyytänyt saada alistaa teoksensa tämän ystävänsä

arvosteltavaksi. "... Si vous voulez manger 1000 francs sans délai,

lisez-moi votre roman; car, comme Courier, je ne puis juger sur le

manuscrit. Je l'entendrai avec plaisir, de sept heures du soir a minuit

en deux ou trois séances... S'il n'est pas supérieur à la Jacquerie,

vous tombez". [Katso Corresp. inédite de Stendhal. T. II siv. 80.]

[76] J. des Savans, huhtik. v. 1829.

[77] Globe, huhtikuun 25 p. 1829.

[78] Globe 30 p. toukokuuta v. 1829.

[79] Corresp. inédite, T. II joulukuun 26 p. 1829.

[80] Eckermann, Gespräche mit Goethe T. III, s. 112.

[81] Tourneux kertoo näet (siv. 44), että "Mérimée uhrasi maalaus- ja

piirustustaiteille kaiken loma-aikansa, mikä vain jäi yli opinnoilta

lakitieteen ja vanhojen sekä uusien kielten aloilla, joita hän

sittemmin tunsikin niin täydellisesti ja sujuvasti".

[82] Jo Cromvellia luettaessa oli suuri joukko Hugon tuttavia ollut

läsnä arvostelemassa. Kun sitten eräänä heinäkuun iltana v. 1829 Marion

de Lorme (silloin oli sillä nimenä Un duel sous Richelieu) samalla

tapaa julkiluettiin, nähtiin tekijän luona kaunis seurue ajan

kirjallisinta ja taiteellisinta yleisöä: Balzac, Delacroix, Alfr. de

Musset, Alex. Dumas, Alfr. de Vigny, Sainte-Beuve, Villemain, Mérimée,

A. ja E. Bertin. Louis Boulanger, Fr. Soulié, Taylor, Soumet, Em. ja A.

Deschamps, veljekset Devéria, Ch. Magnin, rva Tastu y.m. -- Kaikki

läsnäolevat kiittivät kappaletta kummastellen, että Hugo oli osannut

mukautua näyttämön vaatimusten jälkeen. Mérimée oli ainoa, joka toisten

poistuessa jäi Hugota puhuttelemaan lausuakseen mielipiteensä

kappaleesta. Näytelmän lopussa oli hänen mielestään erehdys: Didier on

luonnottoman julma, ellei hän viime hetkessä helly Marion'in

rukouksista, sanoi hän. -- Hugo ei silloin myöntänyt ystävänsä

muistutusta oikeaksi. Vasta sitten kun Marion'in esittäjätär, kuuluisa

rva Dorval, harjoiteltaessa oli tehnyt saman muistutuksen, taipui hän

seuraamaan Mériméen neuvoa. (Katso V. Hugo raconté sivv. 259 ja 317).

Painamattomien teosten julkilukeminen ystäväpiirissä oli muuten tähän

aikaan hyvin tavallista. Ja useimmissa tällaisissa tiloissa näyttää

Mérimée olleen läsnä, seikka, joka tavallaan todistaa häntä pidetyn

hyvänä arvostelijana. Niinpä tapaamme hänet 24 p. jouluk. 1829 Alfred

de Musset'n luona, jota Mérimée suuresti ihaili, kuuntelemassa tämän

espanjalaisia kertoelmia, "Contes d'Espagne". (-- Paul de Musset:

Biograph. d'Alfred Musset, siv. 88.)

[83] Ampèren kautta oli Mérimée rva Récamier'n salonkiin tullut. Ampère

oli nimittäin silmittömästi ihastunut talon rouvaan ja samoin kuin

Petrarca kuolemaansa saakka pysyi uskollisena saavuttamattomalle

Lauralleen, samoin Ampèrekin ihanteelleen rva Récamier'lle, jonka

kanssa hän ylläpiti kirjeenvaihtoakin viimemainitun kuolemaan asti

(katso: Corresp. inédite). Mérimée ei koskaan oikein voinut käsittää

toverinsa tunteita tässä suhteessa. "Cela est bon pour Ampère... Moi,

pas si bête!" oli hänen tapansa sanoa. (Katso: Cuvillier-Fleyry:

Posthumes et revenants, Paris 1879, taikka Journal des Débats, heinäk.

1875).

Ajatuksensa rva Récamier'stä on Mérimée vanhempana lausunut sangen

avomielisesti eräässä 30 p. toukok. 1862 rva Senior'ille osotetussa

kirjeessä, missä tuo kuuluisa nainen saa kuulla ankaroita totuuksia.

Mistä Mérimée myöhemmin oli suuttunut häneen, on vaikea sanoa, mutta

arvattavasti oli sekin siihen vaikuttanut, että rva Récamier kerrassaan

valloitti häneltä yhden hänen parhaimmista ystävistään, nimittäin

Ampèren. "Un de mes amis très intimes -- sanoo hän vasta mainitsemassani

kirjeessä -- a été amoureux d'elle très violemment. C'était un homme

d'un caractère très passionné, très capricieux, très original. Petit à

petit, elle l'a façonné de telle manière, qu'il est devenu doux, poli,

bénin, et médiocre comme tout le monde. Chose singulière, elle a

détruit le coeur en lui. Lorsqu'elle est morte, il m'a semblé qu'il en

éprouvait une sorte de soulagement". -- Comte d'Haussonville: Prosper

Mérimée & Hugh Elliot, Paris 1888, siv. 124.

[84] Siellä kävijöinä mainitaan m.m.: Barante, Alex. de Toqueville,

Briffaut, de Loménie, Pasquier, Noailles'n herttua ja hänen kälynsä

kreivitär de Noailles, Beaumont, Montalembert, Quinet, Lerminier,

Chateaubriand, Sainte-Beuve y.m.

[85] V. 1829 lokak. 20 p. päivätyssä kirjeessään rva Récamier'lle sanoo

hän näet m.m.: "Je vais écrire à Mérimée pour l'affaire dont vous me

parlez. Merci de l'intérêt que vous prenez à mes amis etc."

[Correspondance et souvenirs, T. 1.]

[86] Mériméen vastaus löytyy kokonaisuudessaan julkaistuna teoksessa:

"Mme Récamier et les amis de sa jeunesse" (anonyme).

Ehkä vaikutti tähän Mériméen tekoon jossakin määrin Hugon miehekäs

käytös muutamaa kuukautta ennen. Tämä näet hylkäsi vanhoillisen

pääministerin de la Bourdonnaye'n "parooni Victor Hugolle" tarjoaman

vuotuisen eläkkeen (4,000 fr.), jolla vallankumousta pelkäävä hallitus

koetti sitoa suun nuorelta runoilijalta.

[87] ... Mme Récamier me demande si, par mon entreprise etc. Voyez ce

que vous pouvez faire. Vous savez qu'elle a un certaine influence dans

un certain monde. J'ai dit qu'il était impossible d'avoir une loge.

Alors elle m'a demandé s'il était possible d'avoir deux bonnets

d'évêque. Où la vertu va-t-elle se nicher. Tout à vous. Mérimée.

(Victor Hugo raconté T II, s. 277).

[88] Ilmestyi yht'aikaa myöskin kokoelmassa "Bibliothèque des

Feuilletons" T V.

[89] Ilmestyi myöskin samaan aikaan Constitutionnel'in julkaisemassa

valikoimassa: _Bibliothèque choisie du Constitutionnel_.

[90] Kaikki nämä kertomukset ja näytelmät ilmestyivät yksitellen

aikakauskirjoissa, useimmat Revue de Paris'ssa. Vasta 1832 kokosi

Mérimée ne yhteen ja julkaisi nimellä _Mosaïque_, jonka menestyksestä

myöhemmin on oleva puhe.

[91] Tämä sangen merkillinen "premieeri" on erittäin seikkaperäisesti

kuvattu kirjoissa V. Hugo raconté. T II, siv. 266-297, ja Th. Gautier

"Histoire du romantisme".

[92] Tämä mustasukkainen aviomies sattui pahaksi onneksi olemaan

Pariisin kuuluisimpia kaksintaistelijoita. Mérimée ei kuitenkaan

säikähtänyt, vaan suostui muitta mutkitta antamaan aseilla hyvitystä.

Taistelukentälle kuljettaessa kerrotaan hänen sanoneen sekuntanteilleen:

"Ellen minä nyt kaadu, niin on tästä kaksintaistelusta minulle ainakin

jotain hyötyä. Tarkastakaahan te minun kasvojani ja ryhtiäni taistelun

aikana, niin tutkin minä tunteitani ja vaikutuksiani; jos pelastua,

kerron kaikki parhaillaan tekeillä olevassa romaanissani". Aseita

sovitulla paikalla valikoidessa kysyi loukattu aviomies Mériméeltä

ylenkatseellisesti: Kumpaanko käsivarteen haluatte mieluummin tulla

haavoitetuksi? -- Vasempaan, jos se teille on yhdentekevää, sanotaan

Mériméen rauhallisesti vastanneen. Ja vasempaa kättänsä hän todellakin

siteessä kantoi ilmestyessään tämän jälkeen tovereinsa pariin ja

tuttuihin perheisiin. Kaikkien uteliaihin kysymyksiin taistelun syistä,

vastasi hän aina: "Je me suis battu avec quelqu'un qui n'aimait pas ma

prose". Ja olikinhan tämä vastaus tavallaan oikea. [E. Wallis: Napoleon

III och det andra kejsardömet, Stockholm 1882, s. 199; Comte

d'Haussonville: Pr. Mérimée s. 16-17.]

[93] Katso Lettres à une Inconnue 12:e édit. T I siv. 20.

[94] Comte d'Haussonville, siv. 48.

[95] Léonor Mérimée puuhasi tähän aikaan toista painosta teoksestaan

"De la peinture à l'huile". -- Kirje, joka on osotettu maalaajan

hyvälle ystävälle F. X. Fabrelle, säilytetään Montpellier'n yleisessä

kirjastossa.

[96] Kirje on nähtävästi kirjoitettu Mériméen koulutoverille Paul

Stapfer'ille ja löytyy se tämän teoksessa "Etudes sur la littérature

française moderne", Paris 1881, ss. 322-23.

[97] Lettre de Madrid. kokoelmassa _Mosaïque_ (Paris 1888) s. 259.

[98] R. Colomb esipuheessaan Beylen romaaniin "Armance" (Paris 1877)

siv. L.

[99] "La France littéraire" nimisessä aikakausikirjassa annetaan

hänelle arvonimet "chef de bureau du secrétariat de la marine,

secrétaire perpétuel de l'École royale des Beaux-arts et Membre adjoint

de la Société d'encouragement". Nähtävästi on arvoisa lehti tässä

sekoittanut isän ja pojan, sillä molemmat jälkimäiset arvonimet

kuuluvat vanhemmalle Mériméelle. Ylipäätään näyttää samaisella lehdellä

olleen vaikea erottaa heitä toisistaan, sillä eräässä toisessa kohden

kutsuu se isää nimellä "maître des requêtes", vaikka tämä arvonimi

olikin pojalle tuleva, hän näet kun noin kuusi viikkoa mainittua tointa

hoiteli, ennenkuin vakinaisesti meriministeristön kabinetin päälliköksi

nimitettiin. (Katso: La France littéraire, T VI).

[100] Nestor Roqueplan, v. 1825 perustetun Figaron päätoimittaja ja

samaisen lehden purevain kaikellaisten (Nouvelles à la main) tekijä,

ivasi aikoinaan kovasti näitä virkamiehiä. "Les chefs des cabinets sont

des teinturiers qui se chargent de donner à l'étoffe des hommes d'État

des couleurs différentes et de varier le ton de leur langage selon les

circonstances. Il ne faut pas confondre le teinturier qui colore, avec

l'Egérie qui conseille. L'action de l'Egérie est plus décisive". --

Mérimée mainitaan sitten d'Argout'n rinnalla tuollaisena "värjärinä".

(Revue anecdotique T VI siv. 25).

[101] Sainte-Beuve: Correspondance T II s. 379. -- Kirje on kirjoitettu

Stendhalin biograafille Alb. Collignon'ille.

[102] Globe, 2 p. huhtikuuta v. 1825.

[103] Katso Mériméen anonyymistä arvostelua Salongista v. 1839 Rev. des

deux Mondes T XVIII s. 99.

[104] Kirjaston seinämaalaukset Bourbon'in palatsissa, kattomaalaus

Luxembourg'issa, Apollogalleria Louvressa, maalaukset Hôtel de

ville'ssä ja St. Sulpicen kirkossa y.m.

[105] Mériméen suhteesta Delacroix'han katso Tourneux, "Pr. Mérimée", s.

45-52, aikakauskirjaa "L'art, revue illustrée", Paris 1875, s. 265-71,

sekä Eug. Delacroix, Lettres T II sivut 67, 237.

[106] J. Meyer, Geschichte der französischen Malerei seit 1789; Leipzig

1867, s. 207.

[107] Arsène Houssaye: Confessions T II, s. 20.

[108] "L'un, comme Calderon et comme Mérimée,

Incruste un plomb brûlant sur la réalité,

Découpe à son flambeau la silhouette humaine

En emporte le moule, et jette sur la scène

Le plâtre de la vie avec sa nudité.

Pas un coup de ciseau sur la sombre effigie.

Rien qu'un masque d'airain tel que Dieu l'a fondu

Cherchez vous la morale et la philosophie?

Rêvez, si vous voulez. -- Voilà ce qu'il a vu".

[A. Musset: Premières poésies s. 231-32.]

[109] P. de Musset, Biogr. d'Alfr. de Musset siv. 106.

[110] Ibidem, siv. 309.

[111] L'amateur d'autographes T XIII siv. 138.

[112] L'oeuvre de David d'Angers p. H. Jouir, Paris 1867, T. I, s. 305

[113] Mme Ancelot, Les salons de Paris, 2:e édit. 1858 siv. 62-63.

[114] Sen hän itsekin sanoo: "Mes amis m'ont dit bien souvent que je ne

prenais pas assez de soin pour montrer ce qu'il peut y avoir de bon

dans ma nature, mais je ne me suis jamais soucié que de l'opinion de

quelques personnes". -- Kirje, joka on kirjoitettu rva du Parquet'lle,

löytyy painettuna kreivi d'Haussonvillen teoksessa "Prosper Mérimée",

siv. 22.

[115] Katso m.m. kreivi d'Haussonvillen teosta (s. 20), missä hän

erityisesti huomauttaakin, että Mériméen esiytyminen "au premier abord,

excitait peu de sympathie et de bienveillance".

Gust. Planche taas kirjoittaa hänestä seuraavasti: "Ceux qui le

connaissent familièrement n'ont jamais vu en lui qu'un homme très

simple, d'une instruction solide, lisant facilement l'italien et le

grec moderne, parlant avec une pureté remarquable l'anglais et

l'espagnol, préférant volontiers entre tous les livres les relations de

voyages. Et c'est ce qui explique l'ubiquité de son esprit; car il n'a

jamais vu dans sa vie que l'Angleterre et l'Espagne." (Revue des deux

Mondes, 1 p. syysk. 1832).

[116] Esim. Federigo aikakauskirjassa _Les annales romantiques_ jo

v. 1829. -- G. Planche tietää myöskin kertoa eräästä lyhyestä

tutkimuksesta, joka käsitteli Byron'ia. "Il faut ajouter à la liste

précédente -- sanoo hän lueteltuaan Mériméen teokset vuoteen 1832 --

quelques pages sur lord Byron, remarquables par un goût sûr, et où,

pour la première, fois, le vrai caractère de don Juan et de Child

Harold est nettement défini; avant Mérimée, personne, que je sache,

n'avait trouvé dans le double aspect de son talent, la diffusion des

idées et la concision du style, la raison de son impuissance épique et

dramatique". Missä tämä tutkimus on ollut painettuna, sitä en tiedä;

eikä siitä mainitse mitään Tourneux'kaan, joka muuten on koettanut

antaa tarkan luettelon Mériméen teoksista. Planche on myöskin

tietävinään, että kirjailijallamme olisi ollut valmiina näytelmän

käsikirjoitus nimeltä "Cromwell", joka oikeastaan muka oli vanhempi

Clara Gazul'ia vaikk'ei se ole koskaan julkisuuteen tullut. (Revue des

deux Mondes T. VII. s. 690). Tästä seikasta en ole missään muualla

löytänyt sanaakaan, niin että juttu jää hämäräperäisyyteensä.

[117] Revue des deux Mondes T. VII, siv. 588.

[118] Revue de Paris, elokuulla v. 1833.

[119] Revue des deux Mondes v. 1833 siv. 710-717.

[120] "Le Temps", 31 octobre 1833.

[121] Kertomus ilmestyi ensin Revue des deux Mondes'ssa 15 p. elok. v.

1834, sittemmin v. 1837 Dodécation ou le Livre de Douze'ssa T. II ja v.

1841 Colomban ja Vénus d'Ille'n kanssa yhdessä.

[122] Chronique de Paris, 6 p. syysk. ja 29 p. marraskuuta v. 1835.

[123] Ranskan tieteellinen maailma osottikin antavansa näille täyden

arvon kutsumalla hänet (29 p. syysk. 1837) jäseneksi siihen

historialliseen yhdistykseen, joka oli saanut tehtäväkseen tutkia ja

luetella Ranskan vanhat muistomerkit. Yhdistys, johon paitse Mériméetä

kuuluivat kreivi de Montesquieu, Vitet, Leprévost, parooni Taylor,

F. Duban ja F. N. Caristie, toimittikin luettelon 1,882:sta

säilytettävästä historiallisesta muistomerkistä. Mérimée oli tämän

yhdistyksen toimeliaimpia jäseniä.

[124] Ilmestyi ensin sarjassa "Tablettes historique de l'Auvergne".

[125] Voyage dans le Midi sisältää, paitse 2 kuvaa, VI + 484 siv.,

Voyage dans le Ouest 436 siv. ja 7 kuvaa, Voyage en Auvergne 414 siv.

ja Voyage en Corse 255 siv. ja 10 litogr.

[126] Näiltä ajoilta tavataan hänen etupäässä tieteellisiä

kirjoituksiansa seuraavissa aikakauskirjoissa ja sanomalehdissä: Revue

de Paris, Revue des deux Mondes, Revue archéologique, Revue

contemporaine, l'Artiste. Globe, Dodécation, Mémoires de la société des

Antiquaires de France, L'instructions historiques, Annuaire de la

Société de l'histoire de France, Moniteur universelle, Constitutionnel,

Gazette des Beaux-arts y.m.

[127] Julkaistuna aikakauskirjassa "L'annuaire de la société de

l'histoire de France" v. 1837.

[128] Teosta painettiin silloin vain 150 kpl.

[129] Discours, siv. 30.

[130] Katso Revue des deux Mondes 1 p. lokak. v. 1841. --

Arvostelussaan mainitsee Sainte-Beuve jo, että Mérimée puuhaa

täydellistä tutkimusta Caesarista. Kansallissota on hänestä muuten

vaikea aine, lähteetkin näet kun ovat vaillinaisia ja epäselviä.

Mérimée on kuitenkin uskaltanut siihen tarttua. "S'emparant de tous les

témoignages qui leur sont échappés" kirjoittaa hän m.m., "les

contrôlant réciproquement, les complétant, lorsqu'il le faut, par des

inductions brèves, M. Mérimée, sans phrases, sans système, avec ce

sentiment continu de la réalité et ce besoin qu'il a en tout de

s'expliquer les choses comme elles se sont passées, nous a donné un

récit instructif, enchainé, attachant, et qui jette, chemin faisant, la

plus grande clarté sur l'ensemble de l'organisation romaine".

Mainittuaan sitten, että Marius ja Sulla, teoksen pääsankarit, ovat

mestarin kädellä kuvatut, jatkaa hän edelleen: "Énergie, grandeur,

grossièreté, vices et bassesse, ces traits en eux de la nature romaine

corrompue, sont envisagés d'un coup-d'oeil ferme et recueillis dans une

parole en quelque sorte latine elle-même, sobre, positive, et qui

n'ajoute rien de moderne aux choses".

[131] Kirje löytyy painettuna aikakauskirjassa "L'amateur

d'Autographes" v. 1876, n;o 268.

[132] Ibidem, v. 1875, siv. 54.

[133] Kertomus ilmestyi ensin Revue des deux Mondes'ssa elokuun 15 p.

v. 1837 ja myöhemmin Colomban kanssa v. 1841.

[134] Le Catalogue des Manuscrits et des autographes d'Eloi Johanneau

v. 1853.

[135] Chaudes-Aïgues esipuheessa teokseensa "Les écrivains modernes de

la France" (Paris 1841).

[136] Journal des Goncourt, Paris 1888, T. II. s. 11. -- Renan piti rva

Sand'ia todellisempana kuin Balzac'ia sen tähden, että edellinen kuvasi

yleisiä intohimoja.

[137] Alfred de Vignyn Stello ilmestyi v. 1835.

[138] Kuvaukset ovat niin tosia kuin olisivat ne valokuvatut, sitä

todistavat lukuisat korsikalaiset matkakertomukset vielä myöhemmiltäkin

ajoilta. Vedotakseni ainoastaan erääseen, jossa kosketellaan Korsikan

oloja vuonna 1852, tahdon tähän painattaa otteita tri A. Bonne'n

kirjoituksesta "Les bandits corses".

"Tämä tila käy todellakin sietämättömäksi ja lieneekin jo aika miettiä

keinoja ihmisten turvaamiseksi ja heidän omaisuutensa suojaamiseksi.

Omaisuus ei näet ole vähemmän vaarassa kuin ihmishenkikään tuon

tunnetun verikoston seurausten vuoksi ja varsinkin ryövärihalun sinne

päin kääntyessä. -- -- Myötäänsä puhutaan murhista; milloin on joku

santarmi murhattu, milloin taas joku ryöväri kaadettu, milloin on uusi

veijari näköpiiriin ilmestynyt j.n.e., kas siinä korsikalaisten puheet.

Ja sellaisia tapauksia on Korsikan vanha ja uusi historia täpösen

täynnä. Niin kauan kun noita töitä etäältä kuulee on niillä kyllä

romantillinen värityksensä, mutta kun äkkiä ojennetaan revolveri rintaa

kohden ja vaaditaan rahat pois, niin on leikki kaukana". -- -- --

(Journal des Débats, 5 p. syysk. 1852).

Yhtä julman kuvauksen antoi sekin henkilö, joka v. 1850 hallituksen

puolesta lähetettiin ottamaan selkoa olivatko Korsikan olot todellakin

sellaisia, miksi niitä jo usein oli kuvattu. Virallinen selonottaja

ilmoittaa ryövärein luvun olevan 265 henkeä. Harvoin he yhdessä

asuskelevat, mutta yksimielisiä he siltä ovat. "Toutes les lois sont

brisés, l'autorité s'efface, la force publique est énervée, la justice

est impuissante et la conscience publique n'ose plus espérer. -- --

Toute la population est armée et c'est un sujet d'étonnement pour

l'étranger qui visite l'île. Pour apprécier le mal il faut l'avoir vu

de près". (Katso Rapport officiel adressé à M. le ministre de

l'Intérieur, 1850. Vertaa myöskin: Souvenirs de la Corse, Revue de

Paris, toukok. 1841 ja Moeurs corses par Comtesse de Bradi, Revue de

Paris, tammik, 1833).

[139] Revue de Paris, kesäk. 1841.

[140] Revue anecdotique T. VI, siv. 128.

[141] Avant d'entreprendre les tournées officielles il avait appris à

mouler et cette pratique lui fut plus d'une fois précieuse (Tourneux,

s. 53).

[142] Revue des deux Mondes T. XVIII.

[143] J. François Léonor Mérimée kuoli Pariisissa syyskuun 27 p. 1836

ja oli siis kuollessaan 79 vuotias. Hänen hyvä ystävänsä Ingres oli

hänestä sitä ennen ehtinyt piirustaa muotokuvan ja vakuutetaan siitä,

että siinä kauniisti esiytyi "la souriante bonhomie de l'homme qui

voulait se faire une belle épitaphe en lettres d'or dans la mémoire de

ses amis". Samalta kuuluisalta taiteilijalta (Ingres'ltä) sai rva

Mérimée miehensä kuoleman johdosta vastaanottaa mitä sydämellisimmän

kirjeen, jossa lohdutuksena m.m. mainitaan, että "onhan teillä vielä

jälellä rakas poikanne, teidän oikeutettu ilonne". (L'amateur

d'autographes 1876, N:o 268).

[144] Ilmestyi vasta Mériméen kuoleman jälkeen Pariisissa v. 1873

kahdessa osassa ja sisältäen lähes 300 kirjettä vuosilta 1836(7)-1870.

[145] Tarkoittaa kirjettä Madridista 25 p:ltä 1830; katso Revue de

Paris'n marraskuun numeroa v:lta 1830 tai Mosaïque, Paris 1842.

[146] Mosaïque, Paris 1888, sivv. 283-86.

[147] J. J. Ampère: La Grèce, Rome et Dante, Paris 1848, sekä Une cours

en Asie Mineure (Lettres à M. Sainte-Beuve).

[148] Lettres à une Inconnue T I siv. 40-51.

Turkin hallitukselta oli Mérimée todellakin saanut tuollaisen

runollisen suosituskirjeen, jossa tunnusmerkkinä mainittiin, että

hänellä oli "kuherruskyyhkyn suortuvat ja jalopeuran silmät". Eräässä

toisessa samallaisessa suosituskirjeessä sanottiin hänen ihollaan

olevan "la couleur du cheval pâle de l'Apocalypse".

Ja koska kerran on tullut puhe hänen ulkonäöstänsä tähän aikaan, voinen

kai tässä yhteydessä mainita, minkälaiseksi Ch. Monselet kuvaa hänet:

"Mérimée on pitkä ja solakka mies, jonka kasvoilla on kylmä ja

ivallinen ilme. Silloin tällöin käyttää hän monoklia (un lorgnon).

Kaikki olisikin hyvin ja Mérimée voisi kehua olevansa oikein todellisen

diplomaatin näköinen, ellei hänellä olisi silmäänpistävän pitkä ja

paksu nenä, komprometteeraava kuin Diderot'n jalokivet. Se on juuri

sellaisen miehen nenä, joka on kirjoittanut 'La double Méprise' ja 'Les

âmes du Purgatoire'. Ennen muinoin ei löytynytkään kuin yksi muu nenä,

joka Mériméen nenän kanssa kykeni kilpailemaan, ja sen omistaja oli

hänen ystävänsä Stendhal, jonka kanssa hänellä sitä paitse on paljo

muuta yhteistä henkisessä ja kirjallisessa suhteessa". (Ch. Monselet,

Le lorgnette littéraire, Paris 1857, siv. 158).

[149] Samaan suuntaan kirjoitti hän jo v. 1849 Grotiuksen historiaa

arvostellessaan. "J'ai eu le bonheur, il y a quelques années, de passer

trois jours aux Thermopules, et j'ai grimpé, non sans émotion, tout

prosaïque que je sois, le petit tertre où périrent les derniers des

trois cents". (Mélanges hist. et litt., 4:s painos, siv. 166.)

[150] Portraits historiques et littéraires, 2:nen painos, siv, 284-285

tahi Moniteur Universel 1 p. tammik. 1860. -- Yhtä ylistävästi kuin

tässä ei Mérimée kuitenkaan ole aina Herodotosta arvostellut. Vallan

toisin piteli hän nimittäin häntä kirjoituksissaan Grotiuksen historian

johdosta. Puhuttuaan Cornelius Nepoksen "romaaneista" selittää hän

täydellisesti kannattavansa Grotiusta siinä, että Herodotos on Kreikan

taisteluja kuvatessaan laskenut hirveästi omiaan. "Jättäkäämme

Herodotolle hänen 9 runotartansa elkäämmekä hämmästykö, jos Grotius

meiltä riistääkin muutamia nuoruutemme illusiooneista", sanoo hän. Ja

sitten hän kritiseeraa Herodoton kertomusta Leonidaan kuolemasta ja

tulee seikkaperäisiä todistuskappaleita pohtimalla siihen päätökseen,

että se on kyllä ylevää, mutta -- valhetta. Leonidas muka hyvin tunsi

Termopyleen jo ennakolta ja kun kreikkalaisilla oli suojanaan

vasemmalla läpäisemättömät louhikot, oikealla n.k. pelaskilainen

kivimuuri sekä sitä paitse parhaimmat aseet ja tiedot sotatieteessä,

niin oli se muka päinvastoin kummallista, että persialaiset ensinkään

jaksoivat tämän solan valloittaa. Ja Leonidas teki väärin asettuessaan

itse puolustamaan niin helposti puolustettavaa asemaa ja antaessaan

vetelykselle tehtäväksi pitää huoli toisesta paljo vaarallisemmasta

solasta. Tosin kuoli hän sankarina, mutta muuta ei hän voinut, sillä

Termopyleen menetettyä ei hän kotiinsa olisi iljennyt palata. (Mélanges

hist. et litt., 4:s pain. siv. 167).

[151] Katso Mélanges hist. et litt., s. 160. -- Ja sitä paitse oli

heillä tuo ihana Homeeros, jota Mérimée oli aina ihaillut ja jota hän

vasta Kreikassa käytyään sanoo oppineensa oikein ymmärtämään. "Le peu

que j'ai vu de la Grèce m'a mieux fais comprendre Homère... Tout est

remarquable dans Homère. Les épithètes, si étranges traduites en

français, sont d'une justesse admirable. Je me souviens qu'il appelle

la mer pourpre; et jamais je n'avais compris ce mot. L'année dernière"

(tämä on kirjoitettu 'tuntemattomalla' 20 p. heinäk. 1842), "j'étais

dans un petit caïque sur le golfe de Lépante, allant à Delphes. Le

soleil se couchait, Aussitôt qu'il eut disparu, la mer prit pour dix

minutes une teinte violet foncé magnifique. Il faut pour cela l'air, la

mer et le soleil de Grèce".

[152] Lettres à une Inconnue, T I, siv. 48.

[153] Lettres à une Inconnue, n:ris XVI et XVII. --- Tämä viimeinen

lause ei ollut mikään mietitty tapa moittia ystävätärtä ominaisuudesta,

joka lienee yhteistä kaikille englantilaisille naisille. Mériméetä

pidettiin todellakin kovasti jumalattomana ja epäsiveellisenä

henkilönä, jonka vuoksi jotkut akateemikot jo olivat rientäneet

ilmoittamaan, etteivät he tuollaiselle Jumalan kieltäjälle ja

epäsiveyden apostolille koskaan tule antamaan ääntänsä. Mérimée, joka

varsinkin nuorempana mielellään tahtoi käydä kevytmielisestä

elostelijasta, vaikka hän sitä tuskin koskaan oli, kärsi tästä

ajattelemattomuudestaan myöhempinä aikoina tuntuvasti. Hän kertoo itse

kuinka hän elokuussa v. 1842 tuli matkustaneeksi kahden kesken erään

nuoren naisen kanssa postivaunuissa ja kuinka tämä, nähtyään kapsäkin

kyljessä hänen nimensä, oikein pelkäsi häntä, "epäsiveellisten"

novellein kirjoittajaa. Tämä suututti Mériméetä niin, että hän omien

sanojensa mukaan oli pahalla tuulella kaksi kokonaista päivää. "Ce

qu'il y a de singulier dans ma vie", sanoo hän tämän johdosta, "c'est

qu'étant devenu un très-grand vaurien, j'ai vécu deux ans sur mon

ancienne réputation, et qu'après être redevenu très-moral, je passe

encore pour vaurien. En vérité, je ne crois pas l'avoir été plus de

trois ans, et je l'étais, non de coeur, mais uniquement par tristesse

et un peu peut-être par curiosité. Cela me nuira beaucoup, je crois,

pour l'Académie; et puis aussi on me reproche de ne pas être dévot et

de ne pas aller au sermon. Je me férais bien hypocrite, mais je ne sais

pas m'ennyer et je n'aurais jamais la patience". (Lettre XX). Siihen

oli Mérimée nimittäin liian hermostunut samoin kuin hän myöskin oli

liian suorapuheinen ja itsenäinen teeskennelläkseen.

[154] "The autorship of the which (La double méprise) was objected to

Mérimée when he was elected of the Academy --" (George Saintsbury,

Encyclop. britannica, s. 38).

[155] Juhlallinen vastaanotto tapahtui 25 p. marrask.

[156] Yhtä surkea on sekin kirje, jonka hän samoihin aikoihin

kirjoittaa kreivitär Merlin'ille alkaen sanoilla: "Quel horrible métier

que celui de candidat à l'Académie française! etc". (Kirje on

Monselet'n perillisten hallussa).

[157] "Je suis harrassé des courses que j'ai faites, car il faut

maintenant remercier, et remercier amis et ennemis, pour montrer qu'on

a de la grandeur d'âme. J'ai le bonheur d'avoir été blackboulé par des

gens que je déteste, car c'est un bonheur que de n'avoir pas le fardeau

de la reconnaissance à l'égard des personnes qu'on estime peu".

(Lettres à une Inconnue, T. I. 12:s painos, siv. 219).

[158] Katso myöskin L'Illustration T IV, 15 p. helmikuuta 1845, jolloin

samainen kuvalehti sisälsi Mériméen muotokuvan, mikä arvatenkin on

Henri Valentin'in tekemä ja muuten aika lailla somistettu.

[159] Ktso P. Stapfer, Études sur la litt. franç. moderne, Paris 1881,

siv. 331.

[160] L'historien de Gargantua n'a pas, il est vrai, une seule page

qu'on puisse lire tout haut, mais il n'a pas une ligne qui n'offre un

sujet de méditation à qui veut écrire notre langue... Nul mieux que lui

ne connut ce que la position d'un mot peut ôter ou ajouter de grâce à

une période, etc. (Katso: Recueil des Discours de l'Académie française

1840-49 siv. 439).

[161] Mainitsemista sietää myöskin hänen arkeolooginen kirjansa

"Monuments historiques", joka ilmestyi lopulla vuotta 1843.

[162] Lettres à une Inconnue T. I. siv. siv. 97.

[163] Lettres à une Inconnue T. I. siv. 220-21.

[164] Ilmestyi Magen'in kustannuksella v. 1844 kaksi-osaisena in 8:o.

[165] Katso Loménie, Discours siv. 31. -- Samassa kirjeessä lausuu hän

ajatuksensa Caesarista jotenkin höysteisissä lauseissa: "C'était une

franche canaille à cette époque. Ce diable d'homme a toujours été en se

perfectionnant. Il serait devenu honnête homme si on l'eût laissé

vivre. Bref, je trouve que César n'est point encore jugé, et j'ai une

terrible démangeaison".

[166] Napoleonin teoksen ensimmäinen osa ilmestyi vasta 1865. Missä

määrin hän oli Mériméen apua käyttänyt, on vaikea täsmälleen sanoa;

mutta sen vakuuttaa kuitenkin Loménie varmaan, että jälkimäinen

puolisko hänen käsikirjoitustaan löydettiin, toisen keisarikauden

kukistuttua, Tuileries'n linnan kirjastosta, joten todennäköistä on,

että Mérimée kohteliaana hovimiehenä oli luopunut teoksensa julkaisusta

ja jättänyt sen hallitsijan käytettäväksi. Mihin tämä käsikirjoitus nyt

on joutunut, sitä ei tiedetä. Loménien mukaan pitäisi sen olla n.k.

siviililuettelon tekijällä (ligvidateur de la liste civile), mutta

Jules Soury, jolle v. 1870 annettiin tehtäväksi ottaa selkoa

Tuileries'n linnasta löydetyistä papereista, vakuuttaa, ettei hän sitä

ole käsiinsä saanut (katso Journal officiel, 11 p. marraskuuta 1870) Ei

sitä Tourneuxkaan sano löytäneensä, ja kieltävän vastauksen sain

minäkin tiedustellessani sitä Bibliothèque nationale'n arkistosta.

Edellinen osa Caesarin elämäkertaa joutui, se tiedetään varmaan,

liekkien uhriksi siinä tulipalossa, joka 23 p. toukokuuta 1871 hävitti

Mérirnéen asunnon, n:o 52 rue de Lille'n varrella.

[167] Sainte-Beuve: Causeries du lundi T. VII.

[168] Le Correspondant T XXXI, s. 484-88.

[169] Vielä samana päivänä hän ystävättärelleen kirjoittaa: "Kaikki

meni paremmin kuin toivoinkaan. Satuinkin harvinaisen hyvälle tuulelle.

En tiedä onko yleisö tyytyväinen minuun, minä ainakin olen tyytyväinen

siihen". (Lettres à une Inconnue, T I, s. 249).

[170] Mélanges hist. et littéraires, 4:e édit. s. 336.

[171] Lettres à une Inconnue, n:o CCXXVI.

[172] Tosin kävi Mérimée Espanjassa myöskin syksyllä 1845, mutta

silloin oli Carmen jo valmis, eikä hän enää voinut kuin kontrolleerata

tapa-kuvaustensa todenperäisyyttä. Tämä matka häntä ei muuten näy

miellyttäneen ensinkään, vaan löytää hän kaikkialla moittimista. Yksin

rakastajatkin ovat veltompia ja runottomampia kuin ennen. Mustalaiset

muulinkulettajat olivat ainoat, jotka olivat entisellään. (Lettres à

une Inconnue, T. I. siv. 256-59).

[173] Revue des deux Mondes, vol. XVIII, s. 574.

[174] Jo silloin kuului muutamia ääniä, että Mérimée muka olisi

Carmeniansa varten käyttänyt espanjalaisia esikuvia, ja myöhemmin on

m.m. Saintsbury väittänyt, että hän tässä "nähtävästi" (apparently) on

mukaillut Borrowin espanjalaisia kertomuksia. Tahtomatta väittää

valheeksi tai mahdottomaksi tätä olettamusta, johon kyllä voi olla

hiukan syytä, pyydän vain saada huomauttaa, että Mérimée aina, myöskin

muualta aiheen saatuaan, käsittelee sen itsenäisesti, oman luonteensa

ja oman kaunotieteensä mukaan. "Mukailla" on siis tässä vallan väärä

sana.

[175] Loménie, Discours de réception, s. 37.

[176] Hist. de don Pèdre, siv. 426.

[177] Le Correspondant T. XXXI. p. 485.

[178] Venäjän kielen rikkauteen ja tuoreuteen ihastui Mérimée sitä

paitse jo heti alussa, ja mitä paremmin hän sitä oppi tuntemaan, sen

suuremmaksi kasvoi hänessä tämä mieltymys. "La langue russe, qui est,

autant que j'en puis juger, le plus riche des idiomes de l'Europe",

kirjoittaa hän v. 1851. "semble faite pour exprimer les nuances les

plus délicates. Douée d'une merveilleuse concision qui s'allie à la

clarté il lui suffit d'un mot pour associer plusieurs idées qui, dans

une autre langue, exigeraient des phrases entières. Le français

renforcé de grec et de latin, appelant à son aide tous ses patois du

Nord et du Midi, la langue de Rabelais enfin, peut seule donner une

idée de cette souplesse et de cette énergie".

[179] Katso Rév. des deux Mondes, 15 p. marrask. 1851 taikka Carmen

etc. 18:e édit. sivv. 311-358.

[180] Carmen etc. 18:e édit. s. 318.

[181] Katso Sainte-Beuve, Causeries du lundis T. VII.

[182] Le Correspondant T. XXXI, siv. 488, -- Vertaa myöskin L'Univers

v:lta 1852.

[183] Journal des Débats 20 p. helmik. 1853 tai Cuvillier Fleury,

Études hist. et littéraires, Paris 1854, T. II, s. 329-348.

[184] Tämä näytelmä, joka mainitussa aikakauskirjassa luettiin

joulukuun 15 p. v. 1852, ilmestyi myöhemmin yhdessä Les deux

heritages'n kanssa.

[185] Barbey d'Aurévilly, Les oeuvres et les hommes au XIX:e siècle,

T. VI, siv. 336.

[186] Études sur la Russie, Le glaive russique, La Finlande, son

histoire primitive, sa mythologie, sa poésie etc. (1845, 2 vol. in --

80), Histoire litt. du Nord, La Russie Contemporaine, Les îles d'Aland

y.m.

[187] Hist. de l'Académie des Inscriptions T. XVIII, s. 130.

[188] L'Histoire de l'Académie des inscriptions T. XVIII, s. 178-179.

[189] Katso tästä jutusta: Arsène Houssaye: Les Confessions T. III

sivv. 86-88.

[190] La Presse, 18 p. maalisk.

[191] L'artiste, T. V, 5:e série s. 158.

[192] Le Constitutionnel 18 p. maalisk. 1850.

[193] Journal des Débats, 18 p. maalisk. a. v.

[194] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 319.

[195] Kreivi Guillaume Libri oli opettaja Sorbonnessa ja Collège de

France'ssa, kirjastojen ylitarkastaja, kunnialegioonan ritari ja

Ranskan akatemian jäsen.

[196] Lettres à une Inconnue T. I, s. 316-17.

[197] Revue des deux Mondes T. XIV, Nouv. série, s. 318.

[198] Lettres à une Inconnue, T. I. s. 319-320.

[199] Tuomio oli, mikäli se koski Mériinéetä, muuten näin kuuluva:

Attendu que dans cet article (dont Mérimée se reconnaît l'auteur),

notamment dans les passages énoncés dans l'ordonnance de la chambre du

conseil, Mérimée, en précisant certains faits qu'il déclare être à sa

connaissance personnelle, signale les magistrats qui ont pris part à

l'instruction de l'affaire Libri connue n'ayant apporté dans l'exercice

de leurs fonctions que de l'ignorance, de la légèreté et de

l'étourderie:

Attendu que l'instruction nouvelle à laquelle il a été procédé a

démontré l'inexactitude des faits par lui allégués, soit en ce qui

concerne les prétendues irregularités commises par les magistrats, soit

en ce qui concerne les prétendues erreurs de l'acte d'accusation, qu'il

qualifie d'oeuvre d'imagination, rédigée d'après les mêmes principes

qu'un roman ou un mélodrame, où l'art, et non la vérité, est la

principale affaire:

Attendu que si les actes du magistrat comme ceux de tout autre

fonctionnaire public appartiennent à la critique, c'est à la condition

que cette critique s'exercera avec mesure et convenance;

Attendu que tel n'est pas le caractère de la critique à laquelle

Mérimée s'est livré; que l'article incriminé ne saurait donc être

considéré comme ne constituant qu'une simple appréciation critique

d'actes et de documens émanés de la justice; qu'examiné dans ces

termes, dans sa forme et dans son esprit, il présente évidemment,

notamment dans les passages sus-énoncés, tous les élemens constitutifs

du délit d'outrage public envers des fonctionnaires de l'ordre

judiciaire à raison de leurs fonctions:

Attendu que l'article rectificatif que Mérimée a fait paraître dans le

numéro de la Revue des deux Mondes du 1:er de ce mois, et les

explications qu'il a présentées depuis devant le juge d'instruction, et

qu'il a renouvelées et complétées à l'audience, ne peuvent qu'atténuer

et non faire disparaître le délit qui lui est reproché; -- -- --

Condamne Mérimée à quinze jours d'emprisonnement et à 1,000 francs

d'amende. -- -- Fixe, en ce qui concerne Mérimée, la durée de la

contrainte par corps à une année, et les (Mérimée et de Mars) condamne

tous deux solidairement aux dépens.

[200] Lettres à une Inconnue, T. I. s. 322.

[201] "Oikeus on kyllä luvannut minulle valtiollista lientä ja leipää,

mutta kumpaakaan en hyväkseni käytä. Herrojen (akateemikkojen) ruokkija

ja juottaja se minustakin huolen pitää, ja hän onkin oikea taituri

vasikanpaistin ja kotletin valmistamisessa. Sitä paitse kantavat

armeliaat naiset meille ananaaseja, pasteijia, sokeroittuja kastanjia

y.m. Teetä, todellakin mainiota, me itse valmistamme, ellei

palvelijamme, eräs rikosveljiämme, juo väkiviinaa lampuistamme. Siinä

tapauksessa on meillä surun päivä." (Tourneux, s. 125).

[202] Kuinka tämä juttu v. 1861 taas jatkui ja miten johdonmukaisesti

Mérimée yhä puolusti ystäväänsä, sen saamme vasta myöhemmin nähdä.

[203] Modeenalainen tiedemies Antonio Panizzi oli osanottonsa vuoksi v.

1820 puhjenneeseen kapinaan Neaapelissa ollut pakotettu pakenemaan

Englantiin, missä hän ensin elätti itsensä kieliopettajana. V. 1828 hän

kuitenkin jo kutsuttiin Lontoon yliopistoon itaalian kielen ja

kirjallisuuden dosentiksi ja nimitettiin v. 1831 British Museum'in

varakirjastonhoitajaksi, jossa ammatissa hän silloinkin vielä oli, kun

Mérimée häneen tutustui.

[204] "Hier, je passais sur le boulevard des italiens lorsqu'un gros

pétard est parti à quelques pas de moi et de quelques femmes qui

étaiènt assises, presque sous leurs jupes". (Kirje kreivinna Montijolle

16 p. elok. 1847).

[205] Kuinka julkisesti häntä ahneudesta ivattiin, todistaa m.m. eräs

Ch. de N:n pilkkaruno, joka luetaan Figarossa maaliskuun 3 p. 1848 ja

josta lainaan näytteeksi seuraavan värssyn:

"Honni, démasqué, détesté,

Pour son bien il prenait le nôtre,

Et couvert du manteau d'un autre

Il jouait à la majesté."

Runo päättyy sanoilla: "Il eut de moeurs -- par avarice".

[206] Kirje on päivätty 26 p. helmik. 1848.

[207] Kirje kreivitär Montijolle 3 p. maaliskuuta.

[208] Tietääkseni ei Mérimée kuitenkaan ole mitään tähän lehteen

kirjoittanut eikä kreivi de Spoelberch de Lovenjoulkaan luettelossaan

Mériméen kirjoituksista mitään siellä julkaistuksi mainitse.

[209] Mitkä nämä velvollisuudet olivat, olen osaksi jo maininnut: hänen

oli m.m. näet pidettävä huoli vanhasta äidistään, joka silloin vielä

eli. Tammikuun 26 p:stä 1847 alkaen istui hän Chateaugiron'in

jälkeläisenä "Société des bibliophiles français" seurassa sekä

hallituksen erityisestä määräyksestä komiteassa, jonka tuli tehdä

luettelo Orleans'in suvun yksityisomaisuudesta Ranskassa (v. 1848).

Niinikään uskottiin hänelle yhdessä kreivi Laborden ja Châlons

d'Argen kanssa tehtäväksi toimittaa säilyyn Tuileries'n taideteokset

ja kokoelmat. Ettei hän myöskään laiminlyönyt kirjallisia

velvollisuuksiaan todistaa m.m. se muinaistieteellinen kirjoitussarja,

jonka hän näihin aikoihin Constitutionnelissa julkaisi käsitellen

parannuksia kansalliskokoelmain luokituksessa sekä tasavallan uusia

rahoja.

[210] Kirje Montijon kreivinnalle 24 p. huhtik.

[211] Esimies oli oikeastaan kirjailija Pierre Antoine Lebrun, jota

valtiolliset toimet estivät akatemiallista tehtävää täyttämästä. Ampère

oli valittu Guiraud-vainajan sijalle. -- Mériméestä kerrotaan muuten,

ettei hän koskaan, kuten niin monet muut, tullut akatemian kokouksiin

siviilitakissa, vaan aina univormussa. Tässä säntillisyydessä oli

hänellä vain yksi kilpailija, nim. parooni Pasquier (Mirecourt).

[212] Filon, Prosper Mérimée et ses amis, Paris 1893, s. 197.

[213] Réponse au discours de réception de M. Ampère à l'Académie

française (Paris 1848).

[214] Että Mérimée todellakin jo toivoi tasavallasta hyvää koituvan,

osottaa myöskin eräs yksityinen kirje, joka tekijänsä tietämättä

julkastiin sanomalehdissä ja jossa Mérimée oli antanut tunnustuksensa

tasavallalle. Tästä oli luonnollisena seurauksena hänen välinsä

kylmeneminen useihin orleansisukua kannattaviin perheisiin.

(d'Haussonville, Pr. Mérimée siv 41.) Olen käynyt läpi useita

sanomalehtiä näiltä ajoilta, mutta en ole saanut selville, missä

lehdessä tämä kirje oli julkaistu.

[215] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 290.

[216] Kirje Montijon kreivinnalle 28 p. kesäk. 1848.

[217] Katso viite 96.

[218] Kreivi de Laborde, jonka yhteistyöstä Mériméen kanssa jo ennenkin

olemme maininneet, oli Louvren museon konservaattori, renessanssi-ajan

muistomerkkien ja uudenaikaisten veistokokoelmain intendentti.

[219] Mirecourt sanookin tämän johdosta: "Mérimée oli ehkä ainoa ylempi

virkamies, joka sai pitää paikkansa tarvitsematta polvistua tasavallan

edessä tai näytellä silloista hallitusta kohtaan innostusta ja

myötätuntoisuutta, joita hän itse asiassa ei tuntenut". -- Les

Contemporains T. LXXIX, s. 74.

[220] Lettres à une Inconnue T. I siv. 293.

[221] Ibidem siv. 302.

[222] Mérimée oli silloin Elsassissa tavallisilla virkamatkoillaan.

[223] "Il étonne tous ceux qui l'approchent par cet air de self

conscience particulier aux légitimes". -- Kirje Montijon kreivinnalle

25 p. jouluk. 1848.

[224] Kirje, joka on kirjoitettu 20 p. maaliskuuta 1851 ja päivätty

Mériméen uudessa asunnossa Rue de Jacob'in varrella, minne hän jo v.

1847 oli muuttanut "äitineen, kirjoineen ja kissoineen", kuten hän itse

sanoo, löytyy julkaistuna Gazette anecdotique-lehdessä 15 p.

maaliskuuta 1878.

[225] Lettres à une Inconnue T I s. 306-311.

[226] Kirje Stapferille 12 p. marraskuuta 1849.

[227] Kirje Montijon kreivinnalle joulukuussa v. 1848.

[228] Revue des deux Mondes'ssa julkaisi hän perinpohjaisen, toista

sataa sivua käsittävän selonteon ja arvostelun Groten laajasta

teoksesta "History of Greece", pitemmän ehdotuksen "De l'enseignenement

des Beaux-Arts", kirjoituksia "Museon uudesta järjestämisestä" ja

"Espanjan taiteista": Revue archéologiquessä useita, Ranskan

muistomerkkien korjausta koskevia kirjoituksia, joukon artikkeleita

aikakauskirjoihin Magasin pittoresque, Revue générale de

l'Architecture, Bulletin des Comités historiques ja Mémoires de

l'Institut de France, niinikään sanomalehtiin Moniteur ja

Constitutionnel sekä sitä paitse virkaraportit sisäasiain ministerille.

[229] Pr. Mérimée, Portraits hist. et litt., Paris 1874, siv. 19.

[230] Pr. Mérimée, Les deux Héritages, Paris 1878, siv. 17-18.

[231] Paul Bourget sanoo Stendhalista kirjoittaessaan (Essais de

psychologie contemporaine, Paris 1889, siv. 256), että Mérimée olisi

varustanut tämän anonyymisen kirjasensa "de ce titre clandestin:

H. B., par l'un des Quarante", mutta niin ei kuitenkaan ole laita.

Semmoinenkin painos tosin löytyy, vaan se on Poulet Malassis'n

omavaltaisesti toimittama ja muuttelema jäljennöspainos (vuodelta

1864), jota painettiin 140 kpl.

[232] Katso Tourneux, Pr. Mérimée etc., Paris 1879, sivut 71-80. --

Kirjanen painettiin Didot'n luona Pariisissa ja käsitti 20 sivua in

8:o. Alkuperäistä ei löydy tallessa enää kuin 3 kappaletta, kaikki

yksityisten hallussa.

[233] Kirje Guéret'n kirjastonhoitajalle, hra Bonafous'lle 12 p.

helmik. 1857.

[234] Esipuheessa kokoelmaansa "Chants modernes" (1855, siv. 15.)

[235] Katso hänen sanomalehtikirjoituksia sisältävää kokoelmaansa

"Heures de travail", Paris 1854, T. I siv. 276.

[236] Portraits hist. et litt., 2:e édit. siv. 165.

[237] Niinpä esim. Balzac oli vallan ihastunut häneen eikä tiennyt

kehen häntä vertaisi (Katso Correspondance de Balzac, kirje 6:lta

päivältä huhtikuuta 1839 sekä 30:ltä päivältä tammik. 1846, missä hän

m.m. sanoo: "Stendhal est un des esprits les plus remarquables de ce

temps".) -- H. Taine, aikamme ehkä etevin arvostelija, nimittää Beyleä

yhdellä sanalla "esprit supérieur", vertaa häntä Racineen ja pitää

häntä nykyajan etevimpänä psykoloogina. (Katso Essais de Critique et

d'histoire, Paris 1866.) -- Emile Zolan mielestä on Stendhal, yhdessä

Balzacin kanssa, koko realistisen suunnan luoja "eikä kukaan ole ennen

häntä kuvannut rakkautta suuremmalla todenmukaisuudella". (Katso: Les

romanciers naturalistes. Paris 1881, siv. 92.) -- Paul Bourget asettaa

Beylen täydellisesti Balzacin rinnalle, vertaa häntä Leonardo da

Vinciin ja sanoo, että hänen mestariteoksensa "Rouge et noir" -- -- "a

pris place dans le groupe de livres que Sainte-Beuve appellait les

Bibles du XIX:e siècle". (Essais de psychologie contemporaine, Paris

1889, siv. 293. -- Vrt. Georg Brandes: Den romantiske Skole i Frankrig,

Kjobenhavn 1882, s. 290-344.) -- Myöskin nuorimmat kriitikot, n.k.

symbolistit, kuten esim. Charles Morice, sanovat hänen olevan "un

psychologue infaillible -- -- plus que quiconque, du sens intime de la

vie" j.n.e. (La littérat. de tout à l'heure, Paris 1889, siv 180.)

Beyle oli siis itsekin vallan oikeassa ennustaessaan: "Je serai compris

vers 1880".

[238] Portraits hist. et litt., 2:e édit., siv. 202.

[239] M.m. oli hän tutustunut Dickensiin ja Cooperiin, jotka olivat

vierailleet hänen luonansa Pariisissa (Mirecourt, Les Contemporains, T.

LXXIX, s. 79). Niinikään tunsi hän nähtävästi silloin jo jotenkin hyvin

Panizzin, koskapa hän joulukuun lopulla 1850 kirjoittaa hänelle

kirjeen, joka alkaa sanoilla "Mon cher Monsieur".

[240] Kesäkuussa 1851 kirjoittaa hän "tuntemattomalle" m.m. käyneensä

katsomassa englantilaisia tanssijattaria "qui travaillaient chez la

princesse Mathilde".

[241] Että sellaista todellakin oli kysymyksessä, siitä on meillä

todistuksena V. Hugon merkillinen kertomus prinssi Napoleonin (Jerôme

Bonaparten toinen poika) käynnistä hänen luonansa 16 p. marraskuuta

1851, jolloin hän isänmaansa parasta silmällä pitäen ehdotti Hugolle:

"Eh bien, faites, cette nuit, arrêter le président", ehdotus, johon H.

ei kuitenkaan suostunut (katso V. Hugo: Histoire d'un crime, T. II,

siv. 214-226).

[242] Mirecourt Les Contemporains, T LXXIX, s. 73.

[243] Pr. Mérimée: Lettres à M. Panizzi, Paris 1881, s. XI.

[244] Näytään jo näinä aikoina tiedetyn, ettei Louis Napoleon ollutkaan

Hollannin kuninkaan poika, vaikka hän virallisesti heti syntymänsä

jälkeen nimitettiin Napoleon I:n kruunun perilliseksi. Hugo kertoo

näet, että kirjailija Vieillard, joka muuten luki itsensä

bonapartelaisiin, keväällä 1840 useampain luotettavien miesten läsnä

ollessa jutteli, kuinka kuningas Louis kohteli uskotonta puolisoansa

Hortensea, jolle hän m.m. oli sanonut, ettei "kuninkaallinen mantteli

saa olla porton verhona" ja kuinka hän todellakin oli syytön Napoleon

III:n syntymiseen. Oikean isän nimeä ei kuitenkaan mainita. -- Histoire

d'un crime, T. II s. 26.

[245] Fortnightly Review, elok. 1894, sisältää tästä pitkän

kirjoituksen William Grahamilta, jonka mukaan Napoleon III oli

hollantilaisen amiraalin Verhuelin poika.

[246] Filon: Prosper Mérimée et ses amis s. 250.

[247] Kirje, joka on päivätty 20 p. jouluk. 1851 ja osotettu

historioitsija Auguste Le Prévost'lle, löytyy julkaistuna

aikakauskirjassa "Gazette anecdotique" 15 p. maaliskuuta 1878.

[248] Olen siteerannut tarkempaan tätä kirjettä sen vuoksi, että se

kuvaa jotenkin hyvin Mériméen mielipiteitä valtiokeikauksesta ja koska

se muuten on ainoa sisältörikkaampi kirje häneltä näinä aikoina. Sitä

paitse ei kukaan Mériméen biograafeista näy tätä unohdetusta paikastaan

Gazette anecdotiquen palstoilta keksineen.

[249] Hugo sanoo ensin, en todellakaan tiedä millä syyllä, että Mérimée

"s'est donné à tort pour un des confidents du coup d'état": mutta

sittemmin lisää hän heti: "Mais la vérité c'est que M. Mérimée n'était

confident de rien. -- Ajoutons qu'il est peu probable, malgré quelques

indices contraires, que M. Mérimée fût à l'époque du 2 décembre en

rélation directe avec Louis Bonaparte. Cela ne vint que plus tard.

Mérimée d'abord ne connut que Morny". (Histoire d'un crime, T II siv.

24). -- Mitkä nämä "quelques indices contraires" ovat, jättää Hugo

sanomatta. Ei niitä tietääkseni ole kukaan muukaan voinut esille tuoda.

Ainoa mahdollisuus olisi mielestäni se, että Morny olisi joskus puhunut

hänelle jostakin läheisestä coup d'état'sta yleensä, yksityisseikkoja

selittämättä ja että Mérimée sitten olisi tämän nojalla tullut siitä

maininneeksi.

[250] Histoire d'un crime, I. II. siv. 42.

[251] Noin vuodesta 1834 oli hän näet elänyt onnellisissa rakkauden- ja

voimmepa melkein sanoa aviollisissa suhteissa erään ylhäisen

rouvan kanssa, jonka mies oli sangen kevytmielinen eikä välittänyt

vaimostansa. Mériméen läheisimmät ystävät tunsivat kaikki tämän

suhteen. Näihin aikoihin purkautui tämä pitkällinen "avioliitto" rouvan

tahdosta ja Mérimée tunsi sen jälkeen itsensä "comme le Juif-Errant"

sekä sen ohessa "vieux et ganache". -- Katso Filon, Prosper Mérimée,

siv. 68-70.

[252] Ibidem, siv. 224.

[253] Kirje Montijon kreivittärelle 27 p. toukok. 1852.

[254] Kirje samalle 10 p. kesäk.

[255] Toistaiseksi määrättiin Jerôme Bonaparten poika prinssi Louis

Napoleon kruununperilliseksi.

[256] Filon tekee seuraavat kysymykset: "Tiesikö Mérimée tästä

salaisuudesta? Vai oliko keisarinnan avioliitto hänelle odottamaton

uutinen?" ja vastaa niihin, ettei keisarin rakkaus ollut kenellekään

salaisuus, vaan että tieto kihlauksesta oli kuitenkin odottamaton

uutinen kaikille.

[257] Kreivi itse polveusi ylhäisestä ja vanhasta Portocarreron

suvusta, joka 14:llä vuosisadalla oli paennut Genuasta Estramaduraan ja

vähitellen joutunut Gusmanin, Fernandez'in. Cordovan, La Cerdan ja

Leiran aatelisalueitten omistajaksi, niin että Montijon kreivikunta

vihdoin yhdisti kolme Espanjan suurinta grandialuetta. Kreivitär oli

vanhaa skotlantilaista ylimyssukua, jonka Stuartien kukistuttua täytyi

paeta maasta.

[258] Filon lausuu hänestä (s. 53), että hän "étonna et enchanta le

jeune homme par sa grâce, l'activité de son esprit, la vivacité de sa

parole, l'étendue de ses connaissances" ja että "elle savait à fond

l'histoire de l'Espagne, de ses anciens rois de sa langue et de ses

monuments". Että hän todellakin oli älykäs ja nerokas nainen, sitä

todistaa koko Mériméen kirjeenvaihto samoin kuin se korkea asema

(camarera mayor), johon kreivitär v. 1847 kutsuttiin, vaikka hän

vastapuolueen juonien vuoksi siinä pysyikin ainoastaan kolmisen

kuukautta.

[259] Filon, s. 91.

[260] Lettres à une Inconnue, T. I. siv. 49 ja Filon, siv. 157.

[261] Katso d'Haussonville, siv. 41 ja Filon, siv. 230.

[262] Varmuudella en kuitenkaan uskalla väittää, että se juuri tämän

johdosta tapahtui. Mutta ainakin oli hän jo silloin keisarille

esitetyksi tullut ja juuri Montijon kreivittären kautta, kuten

V. Hugokin sanoo; katso Histoire d'un crime, T. II siv. 25.

[263] E. Wallis: Napoleon III och hans omgifning, Sthlm 1882, siv. 78.

[264] "Revue des deux Mondes" vuodelta 1853.

[265] Alfred Asseline, rva Victor Hugon serkku, mainitsee m.m. että

Mérimée ahkerasti seurusteli prefekti Gabr. Delessert'in perheessä

jutellen talon väelle höysteisiä kaskuja hovista. "A ces dîners je vis

Prosper Mérimée qui était un intime de la famille Delessert, un favori

de madame et mademoiselle qui le cajolaient pour en tirer par-ci par-là

quelques petites histoires un peu ... pimentées. C'était le château --

toujours le château, comme on désignait alors les Tuileries qui faisait

les frais de ces aimables histoires". (Victor Hugo intime, Paris

1885, s. 125.) -- Louis Philippen tanssijaisissa Fontainebleaussa

ja Versailles'ssa nähtiin tavallisesti aina kirjailijat Hugo,

Sainte-Beuve, Mérimée, Musset, Balzac, Dumas, Gautier ja Houssaye. --

Katso Arsène Houssaye: Confessions T. II.

[266] Kirje, joka on osotettu mahtavan Le Constitutionnel-lehden

toimittajalle, tohtori Louis Véron'ille ja jonka kreivi d'Haussonville

kirjassaan julkaisee, on lyseon johtaja Matinéen hallussa (Rouenissa).

[267] Koskapahan hänen sijallensa jo 7 p. helmik. 1853 nimitettiin

Damas-Hinard, Espanjassa syntynyt, mutta Pariisissa kasvatuksensa

saanut kirjailija, joka m.m. oli julkaissut teoksen Napoleon I:stä ja

kääntänyt ranskankielelle useita Espanjan mestariteoksia.

[268] d'Haussonville, Pr. Mérimée, siv. 43.

[269] Senaattorin palkka yksistään tekee jo 30,000 frangia. Niin

hiljaista elämää viettävälle yksinäiselle poikamiehelle kuin Mérimée

oli, riitti tämä palkka siis vallan hyvin, vaikka hän senaattoriksi

tultuaan katsoikin täytyvänsä elää hiukan rennommasti. Niinpä kertoo

Revue anecdotique (T. VI, s. 25), että hän m.m. osti itselleen pulskan

vaunuvaljakon. Siitä huolimatta käveli hän kuitenkin melkein aina

jalkaisin. Senpä vuoksi saivatkin kuskit laiskotella ja hevoset olivat

"dans un état pléthorique qui leur permettait de figurer avec honneur

dans les basreliefs du Parthénon". -- Mielellään tahtoivatkin kaikki

ajurit Mériméen palvelukseen. Niinikään oli kokin ammatti Colomban

tekijän luona "aussi brigué qu'un bureau de tabac". -- Mérimée oli

nimittäin, samoin kuin Sainte-Beuvekin, aika herkkusuu ruokien ja

ruokaviinien suhteen. Hänen kirjeissään sekä "tuntemattomalle" että

Panizzille tapaa tuhka tiheään puheita ruokalajeista ja niiden

valmistamisesta. Ulkomailla liikkuessaan kritiseeraa hän eri maiden

kyökkejä ja viinejä ja neuvoo koteuduttuaan pariisilaisille kokeilla

"des plats les plus fantastiques".

[270] Kirje on päivätty 23 p. kesäkuuta 1853 ja alkaa sanoilla: "Vous

avez fait un sénateur il y a deux ou trois heures..." ja päättyy

toivomuksella, että hän edelleenkin tapaisi ystävänsä semmoisina kuin

vuosi sitten, jolloin he tulivat tervehtimään häntä vankeuteen.

[271] Mériméen oli tapana piirustella joka paikassa, milloin akatemian,

milloin senaatin, milloin muinaistieteellisen komissioonin tai jonkun

muun valiokunnan kokouksessa. Tällaisia piirustuksia löytyy useiden

yksityisten hallussa (J. Troubat, Eug. Viollet-le-Duc, P. Lacroix, Ch.

Read, E. Boeswillwald y.m.). Julkisuudessa voi niitä löytää m.m.

seuraavissa: L'Art, v. 1875 T III, L'Autographe, 1 p. elok. 1865, Sept

dessins de gens des lettres, 1874. -- Katso muuten näistä asioista

Tourneux'n usein mainitsemaan teosta siv. 55-64.

[272] Revuessa v. 1853 kirjoitukset "De la céramique" (1 p. huhtik.) ja

"Mémoires d'une famille huguenote" (1 p. syysk.) v. 1854 kirjoitus "La

littérature et le servage en Russie" (ll p. heinäk.); v. 1855 (1 p.

toukok.). "Un faux Dauphin en Amérique" ja "L'Espagne moderne" (15 p.

lokak.). -- Moniteurissä oli näinä neljänä vuonna parisen kymmentä

kirjoitusta, joista mainittakoon hänen pitkä ja asiallinen arvostelunsa

salongista v. 1853, kirjoitukset "Les mormons" (maaliskuun 25, 26 ja 31

p. sekä 1 p. huhtik. v. 1853), "Les cosaques de l'Ukraine et leurs

derniers Atamans" (21, 22 ja 23 p. kesäk. 1854) ja "Louis David, p.

Delécluze" 26 p. maalisk. 1854).

[273] "Lokis" niminen novelli, josta vasta enempi, ilmestyi 15 p.

ayysk. 1869 Revue des deux Mondes'ssa. -- Kertomuksen "La Chambre bleu"

kirjoitti hän tosin syyskuussa 1866 ja lukikin sen valikoidulle

hoviseuralle, mutta painosta ilmestyi se vasta tekijän kuoleman

jälkeen.

[274] Loistavimpina tähtinä mainitaan ruhtinatar Metternich,

markiisitar de Gallifet, kreivitär Pourtalés, nti Erazo, yleisesti

tunnettu "Cuban ruusun" nimellä y.m.

[275] Niinpä kirjoittaa hän kerrankin ystävälleen Panizzille

Fontainebleausta: "Après y être venu pour huit jours, j'y serai resté

près d'un mois. C'est l'usage de la maison".

[276] Lettres à M. Panizzi, T. II, 11.

[277] Ibid. T. I 350.

[278] Ibid. s. 353.

[279] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 234. -- Vertaa myöskin

laveampaa selontekoa eräästä iltamasta Compiègnessä kirjettä Panizzille

18/11 62.

[280] W. Söderhjelm: Anteckningar om Martialis d'Auvergne och hans

kärleksdomar, H:fors 1889 s. 42.

[281] Katso esim. Lettres à M. Panizzi T. I. siv. 327.

[282] Lettres à une autre Inconnue, siv. 13.

[283] Ibid. s. 45.

[284] Lettres à M. Panizzi T. Il s. 30.

[285] Ibid. T I siv. 327.

[286] Lettres à M. Panizzi, T. I. siv. 252, jossa Mérimée itse kertoo

asiasta.

[287] Filon, joka laveammasti käsittelee Mériméen ystävyyssuhdetta

Panizziin, on ottanut todistaakseen, että jälkimäinen suorastaan petti

ystävänsä teeskennellen avonaista sydämmellisyyttä, vaikka hän

oikeastaan vain tahtoi käyttää hyväkseen häntä ja hänen asemaansa

Ranskan hovissa päästäkseen sitä tietä Napoleon III:n puheille

keskustelemaan Itaalian yhdistyspuuhista ja taivuttamaan Ranskaa

esiytymään vapauttajain, Victor Emanuelin ja Garibaldin auttajina.

Minusta tuntuu tämä väitös jotenkin epäiltävältä. Ensistäänkin sen

vuoksi, ettei Mérimée juuri ollut kenenkään petettävissä ja toiseksi,

jos Panizzilla olisi ollutkin sellaiset aikeet, niin eihän Mériméetä

suinkaan tarvinnut "pettää" siihen tarkoitukseen. Olihan hän paavin

pahin vihollinen, halusi juuri yhteistoimintaa Englannin ja Ranskan

välillä niin hyvin Itaalian asioissa kuin esiintymisessä yhä paisuvaa

Saksaa vastaan. Ja että Panizzi olisi tahtonut Itaalian asiain

järjestyksessä sen tehtävän, minkä Cavour tunnetulla taidolla suoritti,

on väite, joka kaipaa todistuksia. Niitä ei Filon kuitenkaan esitä.

Totta kyllä, että Panizzi oli kirjeenvaihdossa -- Mériméen kautta --

Napoleon III:n kanssa ja että hän persoonallisestikin kävi (v. 1860)

keisarin puheilla, mutta mitä heidän kesken puheltiin, sitä ei ilmaise

meille Mériméen ja Panizzin välinen kirjeenvaihto; mahdollista, että

Filon on toisia teitä päässyt asiain perille, mutta tätäkään ei hän ole

todistanut. Koko juttu jää mielestäni edelleen hämäryyteensä ja siis

myöskin se väite, että Mérimée "souvent trompé par les femmes, il ne

l'a été que cette fois par un homme". (Filon, Mérimée et ses amis, siv.

280).

[288] Lettres à M. Panizzi T. I s. 269-271.

[289] Ibid. s. 341. Kuten historiasta tunnemme teki keisarinna

kuitenkin tämän matkansa ilman pahempia seurauksia.

[290] Ibid. T. Il s. 29.

[291] Lettres à M. Panizzi T. II, s. 66.

[292] Ibid. T. I, s. 285.

[293] Lettres à M. Panizzi, T. Il s. 367.

[294] Ibid. I, s. 132.

[295] Ibid. s. 55 ja 62.

[296] Ibid. T. I, s. 300.

[297] Lettres à une Inconnue, T. II s. 181.

[298] Lettres à M. Panizzi T. I. s. 154.

[299] Vertaa myöskin Weber, Ihmiskunnan historia (suomalainen laitos)

T. II, s. 664.

[300] Lettres à une Inconnue T. II s. 127.

[301] Lettres à M. Panizzi, T. I s. 196.

[302] Ibid. T. I s. 196.

[303] Lettres à une Inconnue T. II s. 162.

[304] Lettres à M. Panizzi. T. II, s. 37.

[305] Lettres à M. Panizzi T. II. s. 88.

[306] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 271.

[307] Ibid. S. 160.

[308] Filon, Mérimée et ses amis, s. 249.

[309] Arsène Houssaye, joka muuten ei kuulu juuri Mériméen ystäviin, on

eräässä runossa kuvannut, miten tämän oli tapana hovissa seurustella

ja mitä Napoleon hänestä ajatteli. Koska se lähde, josta olen mainitun

runon löytänyt, ei ole niinkään helpolla saatavissa, painatan tähän

huvin vuoksi runon kokonaisuudessaan (katso L'Artiste, T. I, s. 74).

Il eut bien de l'esprit Alceste-Mérimée.

Un soir qu'il voulait plaire à Napoléon trois,

Il flagella les dieux, les hommes et les rois

Avec une mâche un peu trop imprimée.

Il frappait tout le monde; aussi quels désarrois

Pas un homme vivant qui ne fût un pygmée

Et comme il s'enivrait de sa gloire en fumée

Pendant qu'il attachait ses amis à la croix.

Napoléon lui-même eut sa part de supplice:

Il lui fallût gaîment avaler le calice,

Et se laisser marquer en noir par ce charbon.

L'empereur souriant ne daigna pas contredire.

A la fin, il ne put s'empêcher de lui dire:

"J'ai plus d'esprit que vous parce que je suis bon!"

[310] Lettres à M. Panizzi T, II, s. 234.

[311] Ibid. s. 243.

[312] Katso Voltairen kirjeitä Formont'ille marraskuulta 1732,

presidentti de Bessières'lle 8 ja 17 p. lokak. 1725.

[313] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 11.

[314] L. Halévy, Notes et souvenirs, 1889, s. 263.

[315] Lettres à M. Panizzi. T. II, s. 400.

[316] Vanhastaan hauskaksi tunnettu pääkaupunki "an der schönen blauen

Donau" häntä varsinkin näkyy miellyttäneen tällä matkalla. Siellä

joutui hän hienoon naisseuraan, jossa häntä hemmoteltiin kuin ainakin

suurta kirjailijaa ja jossa hänen täytyi kirjoitella "yleviä aatteita"

ja piirustella naisten albumeihin y.m. Itse hän sanoo olleensa siellä

"parfaitement ridicule". Mutta kaikissa tapauksissa kehuu hän Wieniä

"paratiisin eteiseksi" (une antichambre du paradis) eräässä kirjeessä

rva Seniorille, jonka mies, etevä kansallistalouden professori

Oxfordissa, paljo seurusteli Mériméen kanssa ja muutamia vuosia sitten

julkaisi hänestä hauskoja muistelmiakin. (Katso: L'Indépendant

littéraire v. 1889.)

[317] Mériméen asunnosta, kirjastosta y.m. antaa Tourneux kirjassaan

"Prosper Mérimée etc.", sangen seikkaperäisiä tietoja, vaikka en katso

tarpeelliseksi niihin laveammasti kajota. Mérimée itse antaa siitä

lyhyen kuvauksen kirjeessään (8 p. kesäk. 1855) rva Seniorille. joka

pelkäsi tulla asumaan Don Juaniksi huudetun vanhanpojan huoneustoon

tämän poissa ollessakin. "Il n'y pas de trappes ni de murailles

recouvertes de tapisseries cachant des portes secrètes. Il y a trois

lits dont un bon et deux très mauvais; deux chambres assez gaies, un

assez grand nombre de bouquins et deux divans avec quelques pipes

turques et autres". (d'Haussonville, Pr. Mérimée s. 70.)

[318] Filon, Mérimée et ses amis, s. 257.

[319] Filon, s. 257-58.

[320] d'Haussonville, Pr. Mérimée, s. 115.

[321] Filon, Mérimée et ses amis s. 258.

[322] Katso tarkempia selontekoja näistä jutuista "Lettres à M.

Panizzi" v. 1863 11/5, 24/5, 1/6, 25/6.

[323] Mélanges hist. et litt., 4:s painos, s. 110-111.

[324] "En effet, rien en lui n'est médiocre ni vulgaire. Il n'a pas une

petite passion, pas une pensée qui ne soit grande, rien qui sent le

parvenu. Toujours il marche à son but fièrement et sans jamais défier

(s. 277). -- De toutes les qualités du général, César possédait à un

haut degré la plus rare et la plus précieuse: l'art de dominer les

hommes et d'en faire des machines intelligentes et dévouées (s. 284).

-- César était délicat, honnête homme jusque dans la débauche (s. 294)."

[325] Tohtori Marino Vreto, synt. Korfussa v. 1825, oleskeli paljo

Ranskassa ja kirjoitteli useihin ranskalaisiin aikakauskirjoihin.

Julkaissut sitä paitse muutamia teoksia m.m. kreikkalaisista ja

helleemläisestä taiteesta.

[326] Katso esim. L'Athéneum français, 1855, s. 525, jonka toimitukseen

Mériméekin kuului samoin kuin hänen ystävänsä Sainte-Beuve, Ampère, de

Viel-Castel, Viollet-le-Duc, Asselineau, Nisard y.m.

[327] d'Aubignén "Foeneste" oli epäilemättä ollut Mériméellä tuoreessa

muistissa silloin kuin hän kirjoitti teoksensa "Chronique de Charles

IX", jossa helposti voi löytää sukulaisluonteita; niinpä muistuttaa

Mergy Foenesteä, Lubinille isä Angea j.n.e..

[328] L'Athéneum français, 28 p. heinäk. 1855.

[329] Mériméen kirje Jannet'lle 9 päivältä joulukuuta 1855.

[330] Lettres à une Inconnue, (T. II. s. 2) kirje päivätty 8 p. syysk.

1857.

[331] Portraits hist. et litt., 2:n painos, s. 260.

[332] Ibid. s. 226.

[333] Froissart, jonka kronikat jo v. 1825 ilmestyivät sarjassa

"Collection des Chroniques nationales françaises en langue vulgaire",

oli nähtävästi antanut aihetta Mériméen teokseen "la Jacquerie". --

Vertaa m.m. Le Constitutionnel 6 p. helmikuuta 1825.

[334] Mémoires de l'Institut de France, T. XX, I:n osa.

[335] Katso kirjettä Stapferille 10 p:ltä helmikuuta 1869 ja tutkimusta

Pushkinista (Portraits hist. et litt., 2:n painos s. 302).

[336] Emile Hennequin, Revue libérale, jouluk. 1883 tai Écrivains

françisés, 1889, s. 89.

[337] Barbey d'Aurévilly, Les oeuvres et les hommes au XIX:e siècle, T.

IV, s. 336. -- Filon on niinikään erittäin mielistynyt näihin "puoleksi

asiallisesti historiallisiin, puoleksi draamallisiin" kuvauksiin

arvellen, että Mérimée tässä esittää paljo enemmän aatteita kuin

sellainen historioitsija, joka lukemattomilla pikku seikoilla liikkuen

tyhjentää "tous ses tiroirs sur notre tête". -- "Quand on a lu _les

Cosaques d'autrefois_ -- sanoo hän -- on a une vue très claire de cette

démocratie militaire, des raisons qui la rendirent un moment redoutable

et de celles qui l'empechèrent de former un empire cosaque. Ce fut une

Rome condamnée à ne pas grandir". -- Vielä ihastuneempi on hän

Demetriukseen, jossa hänestä Mérimée taas osottaa "cette puissance

d'évocation et de divination qu'on avait reconnue dans _la Guzla_, de

cette imagination presque shakespearienne qu'on avait admirée dans

_Clara Gazul_". (Filon, Mérimée et ses amis, s. 297-298)

[338] Katso Mériméen kirjoitusta Pushkinista (Portraits hist. et litt.,

2:n painos s. 324), alkulausetta näytelmään "Débuts d'un aventurier"

(painos vuodelta 1878, s. 268) ja vertaa teosta "Episode de l'histoire

de Russie".

[339] Tällä matkallaan kävi hän myöskin Skotlannissa, oleskeli

Hamiltonin herttuan, markiisi Breadalbanen, Ellicen y.m. luona "allant

de château en château". Hänellä olikin Englannissa lukematon joukko

ylhäisiä tuttavia. Paitse jo mainittujen kanssa seurusteli hän sitä

paitse lordien Palmerstonin, Shaftesburyn, Cowleyn, Clarendonin,

Baringin, Broughamin, Lansdownen, Glenelgin, Russellin, Disraëlin ja

Granvillen sekä Gladstonen, Newtonin. y.m. perheissä nauttien mitä

ruhtinaallisinta vierasvaraisuutta.

[340] Muut jäsenet olivat: kenraali Allard (varaesimies), Lélut,

Marchand, Chaix-d'Est-Ange, Lascoux, Pellétier, de Laborde, de

Longpérier, de Saulcy ja Rouland.

[341] Melkein koko työ oli sysätty Mériméen niskoille. Hän puolestaan

turvausi kokeneeseen ystäväänsä Panizziin, jolle hän 25 p. tammik. 1858

m.m. kirjoittaa seuraavaa: "Meillä on halu tehdä kunnollista työtä,

mutta sitä tehdäksemme tarvitsisimme me soveliaita miehiä ja

melkoisesti rahoja. Enkä tiedä, mistä niitä voisimme saada. -- Ellette

tule tänä talvena Pariisissa käymään, täytyy minun tulla teitä

Lontooseen tapaamaan ja kiusata teitä niin pitkällä kysymyssarjalla

kuin olivat Jaakopin portaat unessa"; lopuksi hän vielä valittelee

työtänsä ikäväksi. Mérimée kävikin Panizzin puheilla Lontoossa ja

epäilemättä sai hän tietää, mitä tarvitsi.

[342] Muut jäsenet olivat: Empis, Lascoux, de Rougé, Sainte-Beuve, de

Longpérier. Ravaisson, Littré, Chasles, Taschereau, de Sacy, Brunet,

Guessard, Rouland ja Bellaguet. -- Näistä Mériméen kirjastopuuhista ja

komitean lausuntojen sisällyksestä antaa Tourneux tarkempia tietoja

usein siteeraamassani teoksessa siv. 130-142.

[343] Kirje on päivätty 3 p. kesäkuuta 1862.

[344] Lettres à une Inconnue T. II, s. 171-72.

[345] Ibid. s. 188-89. Vertaa myöskin kirjettä kreivitär Montijolle.

(Filon, s. 287).

[346] Hallitukselle antamassaan kertomuksessa lausuu hän vallan samoja

mielipiteitä kuin kirjeissäänkin, nimittäin että Ranskan teollisuus

näyttää englantilaisen rinnalla joutuvan vähitellen takapajulle. Hän

tulee näet seuraavaan tulokseen: "L'industrie anglaise, en particulier

très arriérée au point de vue de l'art lors de l'exposition 1851, a

fait depuis dix ans de progrès prodigieux, et si elle continuait à

marcher du même pas nous pourrions être bientôt dépassés". (Katso

Rapport officiel sur l'exposition universelle de 1862).

[347] Prinssi Napoleonin avuille ei hän suinkaan ummistanut silmiänsä,

varsinkin mitä tulee hänen tunnettuun kaunopuheliaisuuteensa. Niinpä

näemme hänen aina kiittävän prinssin puheita Panizzille; esim.

kirjeessä 1 p. maaliskuuta 1861: "Le prince Napoléon a parlé -- -- avec

beaucoup de verve, de véhémence et d'esprit. Il répond victorieusement

à toutes les platitudes de papalins et des légitimistes" (puheina ovat

Itaalian asiat). Niinikään muutama vuosi myöhemmin: "Rien de plus

éloquent, de plus incisif et de plus spirituel que son discours"

(avunannosta puolalaisille). Mutta toiselta puolen moittii hän

prinssiä, että "son grand défaut est un manque absolu de tact" (kirje

Panizzille 2/5 61) ja että "il est toujours prêt à faire des sottises",

koska "il a une absence de tact incroyable dans un homme d'esprit".

Hänen mielestään puuttui prinssiltä siis juuri niitä ominaisuuksia,

jotka Napoleon I:n kirjeenvaihdon julkaisukomiteassa tarvittiin.

[348] Lettres à Panizzi, T. II, s. 15.

[349] Mérimée et ses amis, s. 232.

[350] On mielestäni tarpeetonta luetella kaikkia näitä matkoja.

Mainitsen kuitenkin niistä muutaman, jonka hän teki Lontooseen

huhti- ja toukokuussa 1858, ollen samalla kertaa läsnä lordi

Palmerstonin esimiehyydellä kokoutuvassa Literary fund-seurassa, jossa

puheenjohtaja piti hänelle juhlallisen puheen. Mérimée kertoo tästä

eräässä kirjeessä "tuntemattomalla", seuraavalla tavalla: "On m'a

invité à un dîner du _Literary fund_, présidé par lord Palmerston et

j'ai reçu, au moment d'y aller, l'avis de me préparer à débiter un

speech, attendu qu'on associait mon nom à un toast à la littérature de

l'Europe continentale. Je me suis exécuté avec le contentement que vous

pouvez imaginer, et j'ai dit des bêtises en mauvais(!) anglais, pendant

un gros quart d'heure, à une assemblée de trois cents lettrés ou

soi-disant tels, plus cent femmes admises à l'honneur de nous voir

manger des poulets durs et de la langue coriace. Je n'ai jamais été si

saoul de sottise, comme disait M. de Pourceaugnac". (Lettres à une

Inconnue, T. II. s. 8).

[351] Revue des deux Mondes. 1859, lokakuun vihko, s. 880. --

Samantapaiseen suuntaan meni sekin kirjoitus, jonka Mérimée nimellä "Le

conservatoire des arts et métiers" julkaisi teoksessa _Paris dans sa

splendeur_ (v. 1859).

[352] Tämä puhe löytyy painettuna Moniteurissä 5 p. maaliskuuta 1861.

[353] Kuten tästä näemme oli Mérimée näihin aikoihin senaatin

varsinaisena sihteerinä. Alussa vuotta 1860 nimitettiin hän

varasihteeriksi ja seuraavana vuonna "tekivät hänen vihollisensa

hänelle sen kepposen" (mes ennemis m'ont joué ce mauvais tour), kuten

hän itse sanoo, että valitsivat hänet senaatin varsinaiseksi

sihteeriksi, toimi, jota hän vertaa herneiden palkomiseen (écosser des

pois).

[354] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 149-50.

[355] Näin nimittää hän vankeuttansa esipuheessa näytelmäänsä "Débuts

d'un aventurier", jota hän vankilassa valmisteli.

[356] Julkaistuna Monteurissa 11 p. kesäkuuta 1861.

[357] Näitä tavattomalla itsetietoisuudella kirjoitettuja lauseita

lukiessa johtuu jo mieleen André Chénier'n sanat itsestään

vallankumouksen verisinä aikoina: "Ce pays qui produisit alors tant de

prodiges, d'imbécillité et de bassesse, produisit aussi un petit nombre

d'hommes qui ne renoncèrent ni à leur raison ni à leur conscience. --

Dans ces temps de démance, ils osèrent examiner, dans ces temps de la

plus objecte hypocrisie, ils ne feignirent point d'être des scélérats

pour acheter leur repos aux dépens de l'innocence opprimée. Et un,

nommé André Chénier, fut un de ces cinq ou six etc." (Oeuvres en prose,

Paris 1840, s. 231).

[358] Filon vakuuttaa kuitenkin, että keisarillisten osottama

myötätuntoisuus oli pelkkää kohteliaisuutta hyvää ystävää kohtaan ja

että "aux Tuileries, personne n'a jamais cru à l'innocence de M. Libri"

(s. 268).

[359] Lettres à une Inconnue, T. II, siv. 158-59.

[360] "Il apporta à la tribune cette figure de condamné à mort qu'il

avait montrée au public académique le jour de la réception" sanoo (s.

261) Filon hänen esiytymisestänsä senaatissa.

[361] Tämä lausunto on painettuna Moniteurissa 8 p. heinäkuuta 1865.

[362] Lettres à Panizzi, T. IlL s. 191.

[363] Omantunnon mukaisesti hän tavallisesti sentään näihin saapui kun

terveys sen vain myönsi. Mutta usein istui hän muiden rähistessä ja

kirjoitteli pöytänsä ääressä aivan rauhallisesti kirjeitä ystävilleen

tai piirusteli kaikellaisia irvikuvia virkaveljistään y.m.

[364] Lettres à Panizzi T. I, s. 171.

[365] Katso esim. Revue française, tammikuulta 1865.

[366] Lettres à Panizzi T. II. s. 293 sekä Lettres à une Inconnue

T. II, s. 306 ja 335.

[367] Lettres à une Inconnue, T. II, s, 124.

[368] Niinpä kirjoittaa hän "tuntemattomalle" 8 p. elokuuta 1843

eräältä virkamatkalta Vezélaystä: "Je représente et vous me connaissez

assez pour savoir combien le métier d'homme public m'est odieux".

Samaan suuntaan niinikään eräästä juhlallisuudesta Caennessa 31 p.

heinäkuuta 1854 (Lettres à une Inconnue, T I, s. 341-42).

[369] Lettres à Panizzi, T. II, s. 125 ja Lettres à une Inconnue, T.

II, s. 269.

[370] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 284, niissä hän hiukan

jälempänä, ikäänkuin peljäten antaneensa runoasulle liian paljo

tunnustusta, lisää: "Je crains que des gens en culotte de peau avec des

oreilles de chien et parlant en vers, ne me semblent bien

extraordinaires". -- Kysymys on nimittäin Ponsardin v. 1866 annetusta

näytelmästä "Le lion amoureux".

[371] Journal des Débats, 14 p. helmikuuta 1874.

[372] A. M. et J. J. Ampère, Correspondance et souvenirs, Paris 1875,

T. II, s. 380.

[373] Discours de réception, 1874, s. 9.

[374] Réponse au discours de M. Loménie, 1874. s. 59.

[375] "Le malheur de ce temps-ci est hypocrisie etc." kirjeessä rva

Beaulaincourt'ille 20 p. marraskuuta 1867. Vertaa myöskin Lettres à

Panizzi T. I, s. 160 y.m., T. II, s. 6 y.m. ja Lettres à une Inconnue

T. I, 64 y.m.

[376] Lettres à Panizzi, T. I, s. 70.

[377] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 82.

[378] Ibid. s. 245.

[379] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 45. -- Hän pelkäsi kuitenkin,

että pitkällinen sybariittielämä oli veltoetuttanut Ranskan kansan ja

että "nous avons désappris les émotions de nos pères". Sotainen halu

oli hänessä herännyt ja toukokuun 19 p. 1859 päivätyssä kirjeessä

"tuntemattomalle" hän taaskin vakuuttaa, että "si j'étais jeune, je me

ferais soldat".

[380] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 43.

[381] Lettres à M. Panizzi, T, I, s. 270.

[382] Ibid. s. 117.

[383] Lettres ä M. Panizzi, T. I, s. 163.

[384] V. 1866 oli keisari aikeissa jättää senaatille käsiteltäväksi

lakiehdotuksen, jonka tarkoituksena oli "de remplacer la discussion de

l'adresse par la liberté des interpellations, au Corps législatif".

Tämä oli Mériméestä kovin vaarallinen hanke, joka piti tukahdutettaman

jo kapalossaan, sillä siitä saisi vastapuolue taas uutta jalansijaa.

Hyvänä ystävänä ollen päättää hän kirjeessä varoittaa hallitsijaa

tekemästä sellaista tyhmyyttä. Itse kertoo hän asiasta kirjeessä

Panizzille 5 p. heinäkuuta 1866 seuravasti:

"Après m'être un peu tâté, je me suis résolu à me conduire en ami, et

j'ai écrit à l'impératrice une lettre aussi remarquable par la force

des pensées que par l'aménité du style. Je lui rends compt de l'effet

produit sur le Sénat par l'annonce de la chose, je lui dis en douze

lignes toutes les raisons contre le changement et contre l'opportunité

de le faire. Je n'ai pas reçu de réponse, mais je ne doute pas que ma

lettre n'ait été montrée, c'est ce que je désirais. Pour moi, j'ai

soulagé ma conscience, et, à mon avis, j'ai rempli le devoir d'ami."

Semmoisena kuin alkuperäinen aikomus oli ei mainittu lakiehdotus

ilmestynytkään. Mérimée, joka näin oli tarkoituksensa voittanut,

pelkäsi kuitenkin "qu'on ne me sache mauvais gré d'avoir le premier dit

mon avis sur la mesure qu'on méditait et qu'on a abandonné" (samalle

7 p. heinäk.). Niin ei kuitenkaan käynyt ja Mérimée voi jo elokuussa

Saint-Cloud'sta, jonne hän taas oli kutsuttu, kirjoittaa ystävälleen

Lontoossa. että kirje "a fait assez bon effet, car on m'en a cité un

aphorisme qu'on avait retenu". Samalla kertoo hän, että ministeri

Routier oli ilmoittanut hänelle annettavan grand officier'n

kunniamerkin, joka hänen mielestään oli vallan tarpeeton hänelle,

muutenkin hallituksen ystävälle. "Cela ne changera rien à mon

dévouement. De plus, je suis le plus oisif et le plus inutile des

hommes. Je me considère comme très heureux. Je vis dans mon trou et

dans ma robe de chambre; que ferais je d'une plaque?" oli hän sanonut

ministerille. Siitä huolimatta hän kuitenkin tämän kunniamerkin sai;

kunnialegioonan commandeur-merkin oli hän saanut 12 p. huhtikuuta 1860.

[385] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 154.

[386] Siteeraan tähän tuekseni muutamia lauseita hänen kirjeistään

Panizzille: "C'est toujours le même facilité d'élocution, mais point

d'idées politiques, et, au fond, de petites passions mesquines", (16 p.

toukok. 1864) -- "Thiers a une faculté singulière, c'est d'oublier tout

ce qu'il a dit et tout ce qu'il a fait, dès que la passion s'en mêle

(22 p. huhtik. 1865)". -- "J'ajouterai que ce n'est pas par le sens

moral qu'il brille" (4 p. toukok. 1865) y.m.

[387] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 117.

[388] Ibid. T. 11, s. 20.

[389] Ibid. s. 56.

[390] Ibid s. 175.

[391] Toivossa, että lukijoitani huvittaa nähdä, kuinka oikein Mérimée

jo näinä aikoina, ennenkuin Bismarck vielä oli ehtinyt todellista

suuruuttaan osottaakaan, häntä arvostelee, otan tähän muutamia hänen

arvosteluistaan tästä Saksan suurvallan luojasta. "Il m'a paru homme

comme il faut, plus spirituel qu'il n'appartient à un Allemand, quelque

chose comme un Humboldt diplomatique". (kirje Panizzille 13/10 1865).

-- "Quant à M. Bismark, il est mon héros. Il me paraît, quoique

Allemand, avoir compris les Allemands et les avoir jugés pour aussi

niais qu'ils le sont", (samalle 15/7 1866). -- Milloin kutsuu hän

Bismarckia "le joueur le plus hardi", milloin "un homme de sens",

milloin "le commandeur de la musique politique". -- "C'est un grand

Allemand, très-poli qui n'est point naïf. Il a l'air absolument

dépourvu de gemüth, mais plein d'esprit. Il a fait ma conquête" (kirje

"tuntemattomalle" 13/10 1865). -- "Nous nous rapetissons tous les

jours. Il n'y a que M. de Bismark qui soit un vrai grand homme",

(samalle 16/12 1861). "Il n'y a malheureusement qu'un grand homme par

siècle, et c'est M. de Bismark qui occupe la place" (kirje rva

Beaulaincourt'ille 29/l1 1866).

Vertauksen vuoksi sopii tässä ehkä mainita Mériméen arvosteluja parista

muusta aikamme suuresta valtiomiehestä, nimittäin lordi Palmerstonista

ja Gladstonesta, joitten kanssa hän Englannissa käydessään paljo

seurusteli ja joiden kotona hän oli mieluisa vieras. "J'ai un certain

tendre pour lui" sanoo hän edellisestä. -- "Il est si gracieux, qu'il

plaît, même dans ses méchanchetés, tandis que lord Russell a le talent

de déplaire toujours" (kirje Panizzille 19/3 1864) -- "Il a été l'homme

le plus heureux de ce siècle", kirjoittaa hän Palmerstonin kuoleman

johdosta samalle 24 p. lokakuuta seuraavana vuonna. "Il a fait presque

toujours tout ce qu'il a voulu, et il a voulu de bonnes et belles

choses. Il a eu beaucoup d'amis. Il laisse un grand nom et un souvenir

ineffaçable chez ceux qui l'ont connu." (Katso myöskin Filon, siv.

287-88). -- Gladstonesta, jonka luona hän elokuussa 1865 oleskeli

useita päiviä, sanoo hän: "M. Gladstone m'a paru, sous quelques

aspects, un homme de génie, sous d'autres un enfant. Il y a en lui

de l'enfant, de l'homme d'État et du fou", (kirje "tuntemattomalle"

23/8 1865). Filon huomauttaa (s. 290) jotenkin hyvällä syyllä tämän

johdosta, että "c'est le grand côté de cette nature qui lui semblait le

côté dangereux".

[392] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 275.

[393] Lettres à M. Papizzi. T. II, s. 336.

[394] Mérimée et ses amis, s. 292.

[395] Esim. seuraava kohta kirjeestä rva Beaulaincourtille 25 p.

tammikuuta 1866: "Il me serait impossible de me soumettre à

l'obligation de mentir tous les jours, condition _sine qua non_ de

toute discussion politique. Il faut mentir pour cacher les fautes de

son parti, mentir pour attaquer ses adversaires, mentir même pour dire

quelque vérité utile au public. Bref, c'est un métier qui me dégoûte

tout à fait". Vertaa myöskin Lettres à une Inconnue, T. I, s. 251,

missä hän Toulousesta kirjoittaa ystävättärelleen: "J'ai passé

vingt-quatre heures chez un député, et, si j'avais l'ambition d'être un

homme politique, cette visite-là m'aurait complétement fait changer

d'avis. Quel métier! quels gens il faut voir, ménager, flatter! Je

dirai comme Hotspur: _I had rather be a kitten and crew mew_." Ja

sitten seuraava lause, jossa hänen aristokraattinen näkökantansa oikein

Heinen tavalla ilmenee: "Esclavage pour esclavage, j'aime mieux la cour

d'un despote; au moins, la plupart des despotes se lavant les mains".

[396] Katso Lettres à une autre inconnue, s. 4, ja Lettres à M.

Panizzi, T. II, s. 82, jossa Mérimée antaa seuraavan arvostelun

ystävävainajastaan: "Il n'est pas facile, en effet, de trouver un homme

d'esprit et de tact comme Morny, plein de bon sens et de décision".

[397] Lettres à M. Panizzi, T. II, s. 155.

[398] Maailmannäyttelyä varten v. 1867 antoi hän Théophile Gautier'lle,

Moniteurin kirjallisuusarvostelijalle tehtäväksi valmistaa kertomuksen

Ranskan runoudesta aina vuodesta 1830 nykyaikoihin saakka toivoen tästä

käyvän selville, että kirjallisuus ja runous hänen hallitusaikanaan oli

melkoisesti kehittynyt. Gautier ottikin tehtävän suorittaakseen, mutta

lopputulos hänen kertomuksestaan (Rapport sur les progrès de la poésie

française depuis 1830) olikin se, että runous toisen keisarikauden

aikana oli mennyt asteittain alaspäin. Entiset suuruudet olivat joko

kuolleet tai maanpaossa ja uusista oli Balzac ainoa nero, mutta raskaan

esitystapansa vuoksi ei hän ollut suosittu yleisön keskuudessa ja

hovissa vielä vähemmän.

[399] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 104.

[400] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 147.

[401] Lettres à une Inconnue T. II, s. 297. -- Novellinsa vaiheista

kertoo Mérimée vielä seuraavan kuvaavan tapauksen:

Biarritzissa oleskeli tähän aikaan Venäjän keisarivainajan Nikolain

tytär, suuriruhtinatax Maria, jonka Mérimée jo ennestään tunsi. Muutama

päivä sen jälkeen kuin hän oli lukenut novellinsa keisarinnalle, jolle

hän käsikirjoituksensa erittäin hienosti piirretyllä kuvalla

varustettuna lahjoitti, ilmestyi hänen luoksensa poliisi ilmoittaen

tulevansa suuriruhtinattaren puolesta pyynnöllä, että Mérimée tulisi

vielä samana iltana lukemaan hänelle jutelmansa. Mérimée, joka tämän

jutun itse kertoo kirjeessään "tuntemattomalle", päivätty 5 p.

marraskuuta 1866, lisää: "Je répondis que j'avais l'honneur d'être le

bouffon de Sa Majesté, et que je ne pouvais aller travailler en ville

sans sa permission" Ja sitten rientää hän heti keisarinnan luo

valittamaan suuriruhtinattaren sopimattomasta menettelystä. "Je

m'attendais qu'il en résulterait au moins une guerre avec la Russie, et

je fus un peu mortifié que non seulement on m'autorisât, mais encore

qu'on me priât d'aller le soir chez la grande-duchesse, à qui on avait

donné le policeman comme factotum". Mérimée oli kuitenkin tyytymätön ja

kirjoitti kiukussaan suuriruhtinattarelle kirjeen "d'assez bonne encre"

luvaten sentään saapua määrättynä aikana. Kirjettä tämän asuntoon

viedessään tapasi hän sattumalta suuriruhtinattaren, olipa vielä

tilaisuudessa tehdä hänelle pienen palveluksenkin ja heistä tuli hyvät

ystävät.

[402] Kirje Stapferille on päivätty 10 p. helmikuuta 1869.

[403] Käsikirjoitus löydettiin Tuileries'n linnasta 4 p. syyskuuta

1870 ja julkaistiin L'Independenee belge-lehdessä 7 p. syyskuuta

1871. Myöhemmin on eräs kirjailija de la Rounat muodostellut sen

1-näytöksiseksi huvinäytelmäksi nimeltä "Le petit voyage", jota

v. 1868 7 ä 8 kertaa Pariisissa esitettiin. (Le Correspondant,

T. LVIII, s. 60.)

[404] Kirje on päivätty 2 p. syyskuuta 1868.

[405] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 333.

[406] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 335.

[407] Ibid. s. 337.

[408] Ibid. s. 340.

[409] Lettres à une Inconnue, T. II. s. 352.

[410] Mérimée et ses amis, s. 303-304.

[411] Moniteurissa 9 ja 12 p. heinäkuuta 1873.

[412] Paikallisväritykseen tarpeelliset tiedot oli hän luultavasti

saanut, paitse kirjoistaan, myöskin "tuntemattomalta" ja ystävältään

Seniorilta, jotka molemmat olivat Algeriassa oleskelleet ja joilta hän

utelee tietoja kansan tavoista etupäässä.

[413] Lettres à une Inconnue, T. s. 314-15.

[414] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 137.

[415] Lettres à une autre inconnue, s. 20.

[416] Lettres à une Inconnue T. II, s. 356.

[417] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 365. Käännös, jonka Lucien

Biart oli taidolla suorittanut, ilmestyi vasta v. 1877. Mériméen

esipuhe on julkaistuna Revuessä 15 p. joulukuuta 1877.

[418] Hänellä näkyy myöskin olleen aikeena julkaista Alban herttuan ja

Filip II:n välinen kirjeenvaihto, jonka keisarinna oli hänen

tarkastettavakseen uskonut. Hän kirjoittaa näet "tuntemattomalle"

kesäkuun 12 p. 1869: "Je passe mon temps à déchiffrer des lettres du

duc d'Albe et de Philippe II que m'a données l'impératrice. Ils

écrivaient tous les deux comme des chats". En tiedä kuka tämän

kirjeenvaihdon myöhemmin on julaissut, Mériméen toimesta se ainakaan ei

ilmestynyt.

[419] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 78.

[420] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 326.

[421] Ibid. S. 341.

[422] Ibid. S. 364.

[423] Arsène Houssaye, Les Confessions, T. IV. -- Gavarni, joka oli

Mériméetä pari vuotta vanhempi, on saavuttanut ikuisen maineen

Charivari-kuvalehden nerokkaana piirustajana. Hän kuvasi pitkässä

piirustussarjassa yhteiskunnan eri luokkain elämää pyhänä ja arkena

tavoitellen kuvilla samaa kuin Balzac romaaneissaan. Sitä paitse on hän

kuvittanut useita Balzacin, Hoffmannin y.m. teoksia. Kirjoitteli

myöskin suorasanaista ja runopukuista tekstiä kuviinsa. Muuten Pariisin

suurimpia dandyjä ja osallinen 60-luvulla niin kuuluisissa

Magnypäivällisissä, joissa perjantaisin kokoutui pelkkiä ateisteja;

niiden joukossa mainitaan Sainte-Beuve, molemmat Goncourtit, Taine,

Renan, Gautier, P. Saint-Victor, Scherer, Turgenjew, Ch. Edmond,

Berthelot, Flaubert, Soulié, Baudry y.m. (Journal des Goncourt. T. II

[1862-65], 1888). Mérimée ei näillä päivällisillä tiettävästi koskaan

käynyt.

[424] Lettres à une Inconnue T. Il, s. 14.

[425] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 38.

[426] Ibid. s. 34.

[427] Lettres à une Inconnue T. II, s. 36 ja 39.

[428] Ibid. s. 35.

[429] Ibid. s. 78.

[430] Ibid. s. 65.

[431] Lettres à une Inconnue T. II, s. 208.

[432] Ibid., s. 281.

[433] Kreivi d'Haussonville, joka oli Mériméen hyvä tuttava ja vietti

muutaman talvenkin hänen kanssaan Cannes'ssa, kertoo näiden usein

istuneen toisensa luona juttelemassa. "Muistanpa eräänkin päivän,

jolloin Cousin oli innostunut puhumaan 13:sta vuosisadasta: Tämä

vuosisata, huudahti hän, joka näki Jumalan kauneimman luoman, pyhän

Ludvigin, ja ihmisten ihanimman työn, Notre-Dame'n ja joka... --

Anteeksi, Cousin, keskeytti Mérimée kylmästi, mutta Notre-Dame'n

rakentamista alettiin jo v. 1163. -- Te olette oikeassa, Mérimée.

myönsi Cousin hiukan nolostuneena, mutta siitä huolimatta ... ja hän

jatkoi vain edelleen innostunutta ylistystään 13:sta vuosisadasta".

(d'Haussonville, Pr. Mérimée, s. 176.)

[434] Lettres à une Inconnue, T. I, siv. 103.

[435] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 300.

[436] Ainakin vakuuttavat muutamat Mériméen läheiset tuttavat, että hän

oli taikauskoinen s.o. uskoi ennustuksia. Niinikään kertoo Le Temps (13

p. tammik. 1874) hänestä seuraavaa: "Kuten useat epäilijät, oli Venus

d'Ille'n tekijäkin taikauskoinen. Eräänä päivänä ennusti hänelle muuan

mustalaisakka, että hän saa surmansa kiehuvan veden kautta. Mérimée

koetti nauraa koko jutulle, mutta ei hän sitä koskaan unohtanut. 'Miten

hiton lailla on minun meneteltävä välttääkseni joutumasta kiehuvaan

veteen', sanoi hän joskus ystävilleen. Eikä hän enää ottanut

kylpyjäkään sitomatta vesikranaa naurettavan huolellisella tavalla: tuo

ilkeä ja pahaa tietävä ennustus ei näet poistunut hänen mielestään. --

Joku aika myöhemmin rakennettiin Ranskassa ensimmäinen rautatie, jonka

vihkimisjuhlassa Mériméekin virkansa puolesta -- hän oli silloin

valtioarkeoloogi -- oli läsnä. Veturi oli valmiina, koneenkäyttäjä

koetteli höyryn painetta ja kun höyrypannusta äkkiä ruiskahti väräjävä

vesisuihku, nähtiin Mériméen lyövän otsaansa samalla kun kuultiin hänen

ääneensä huudahtavan: 'kas tuossa se nyt on!' Kauvan aikaa pysyi hän

sitten siinä luulossa, että hän on saava surmansa höyrypannun

halkeamisen kautta syntyvässä rautatieonnettomuudessa. Siitä huolimatta

käytti hän usein hyväkseen näitä uusia kulkuneuvoja; mutta hän ylpeili

mielellään siitä, että joka kerran kun hän osti piletin antausi hän

myöskin hengen vaaraan fatalistin uhkarohkeudella."

[437] Lettres à Panizzi, T. II, s. 356, 370 ja 390.

[438] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 359.

[439] Lettres à Panizzi, T. II, s. 392.

[440] Lettres à une Inconnue T. II, s. 369,

[441] Lettres à Panizzi, T. II, s. 442.

[442] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 106.

[443] Filon, Mérimée et ses amis, s. 349. Filon antaa muuten jotenkin

seikkaperäisen kuvauksen näistä hautajaisista.

[444] Macbeth, suoment. P. Cajander, s. 86.

[445] Paul de Saint-Victor, Barbares et Bandits. 1871, s. 139.