Varsinaista hääkansaa: Sulho,
morsian, omaiset, kaasot,
juohtomiehet, laulajat.
VÄINÖ.
Syötäköön talossa tässä
Aina leipä suuruksinen!
Viljankauna, mielenkauna
Väistykööt väeltä Suomen;
Kaikki pöytävieraat uusivat kaksi viime säettä.
Väinö edelleen:
Aina on talossa tässä,
Tämän pirtin orren alla,
Syötetty sulosanoja,
Tarjottu hyvä tavara,
Jalo juoma juotettuna.
Kasva, kultainen hedelmä,
Nuorenkin suvun saralle!
LOUHI.
Syökätte, hyväsukuiset,
Syöden ei talo häviä,
Vaikka jouten jaaritellen.
TURJO.
Mihin Pohjola pakeni?
Tääll' on liiaksi valoa.
Kansa, katsele olutta,
Ettei huikene näkösi --
Siellä on makea yömme.
IMMO.
Aikanaan ilonpitoa,
Hetkellänsä työntekoa.
Viereiselleen Pellervolle:
Päästä päivä pilven alta,
Anna leimuta ilosi!
PELLERVO.
Kestävä ilo tasaista.
ILMARI.
Väinö, laulaja ikuisen laulun!
Suori tuntosi sanoiksi,
Kansa juovuta runoilla,
Jotta mielemme palaisi
Hääilon ikuista tulta!
VÄINÖ.
Poika, tänne kannel kanna! --
Lapseni, Kalevan kansa,
Kirkasta sydämes kieli
Kunniaksi Pohjan kauneuden!
LAULUPARVI.
Kunniaksi kauneuden!
PELLERVO.
Leikin-aika työn lomassa,
Laulun-aika juhliessa --
Laulan teille!
PARVI.
Laula! laula!
PELLERVO (laulaa, Väinö kanteleellaan säestää).
Suurvaltaa susi ylisti,
Ahma peurojen tuhoa,
Kettu, ilves ilkitöitä --
Minä kiitän kontiota,
Jok' ei pieniä pureksi,
Ei ota ylevän päätä,
Urhoista jalointa miest' ylistän.
Parvi uusii viime säkeen.
On komea korven hirvi,
Jonka pään vapaus nosti,
Kuin salolla hongan latvan;
Vaan pohjan palojen roihun,
Hankien kimaltokiillon,
Kevät-yön valonkin voitti
Kauneus ihanan Pohjan immen.