IMMO.
Mutta seppo kauneuden voitti.
PELLERVO.
Kauneus sepon anasti.
VÄINÖ.
Rakkaudessa molemmat
Voittivat, anastivatkin.
TURJO.
Mihin Pohjola hävisi?
Tääll' on liiaksi valoa.
ILVO.
Häävaloa! Sammonvaloa! --
Onnenvaloa! --
Anna loimota, isäni!
TURJO.
Näen liiaksi omani,
Itseni, -- sitä pakenen. --
Osmotar, olutta kanna,
Sitä mustan yön näköistä,
Jossa on Pohjolan makua --
Anna kansan kallistella!
OSMOTAR (pyöreä, lihava).
Tynnyrit tyhjiksi kannan,
Tuojat täysiksi tapitan.
Kantajat! Esikävijät!
Haarikat kulkevat kädestä käteen pöydissä.
LOUHI (Turjolle).
Sinä huomasit hyvästi --
Tääll' on liiaksi valoa:
Sammon ja sananvaloa. --
TERHI.
Laulakaamme, siskot nuoret,
Morsiamen poismenosta!
Itkekäämme, vaikk' ilosta!
IMPIPARVI (laulaen Väinön säestäessä).
Morsian, suruja soita,
Murmata muretta, sisko,
Kun luovut kevätkukista,
Jätät marjamättähäsi,
Kisakenttäsi keveät --
Muun jätät, otahan muisto,
Kevät istuta sydämehesi!
Paimensoitto uusii viime säkeen.
ILVO.
Kiitos siskojen sulosta!
Otan muistoja mukana,
Toki toivoja enempi:
Kirkastan Kalevan yötkin
Toivontähtien tulilla.
POIKIEN PARVI (laulaen Väinön säestäessä).
Sinä kuin silkkiperho pyörit
Muinen meidän kämmenillä
Kautta karkelon iloisen.
Nyt menetkö, nyt jätätkö?
Mitä jättänet jäänehille,
Sydämille Pohjan poikaparven?
Paimensoitto uusii lopun.
ILVO.
Jätin muiston kaunihista,
Perhosista, kukkasista,
Itse etsikää omanne.
Teidän kämmenitse karkeloin --
Kohti sulhoni sydäntä;
Nyt pesää uneksin uutta --
Eikö totta, mun omani?
ILMARI.
Sen sulle rakensi seppo
Kuusen kukkalatvan alle
Yöpesäksi, työpesäksi,
Toivon kukkien kodiksi,
Laululintujen taloksi,
Suomen linnaksi lujaksi,
Jossa kuulut kukkuavat
Takatalvenkin uhalla.
VANHAIN PARVI (laulaa Väinön säestäessä).
Mikä on outoa, etäistä,
Sinne nuorison ikävä,
Sieltä siintävän näkevät
Kultalinnan lintuinensa,
Kunne saapuvat, tavaavat
Kaarnalinnan, kaarnelinnun
Katumusten, kaihon kartanolla.
Paimensoitto uusii lopun.
ILMARI.
Etehen elävän mieli.
Nuorten katse korkealle.
ILVO (intomielin).
Sinä, kuin väkevä lintu,
Mun kohotat korkealle
Reunalle punaisen pilven.
Aamutyynessä valossa
Sinä mulle maata näytät,
Sen vesiä, sen saloja,
Joissa miljonat pesivät
Toivossa tulevan onnen --
Minä yksin onnellisin!
LOUHI.
Voi mun tyttöni typerä!
Menetit olevan onnen,
Luotit kulkijan kuvihin --
Tyyni toi, hävitti tuuli. --
Vaihdat valmihin osasi
Kaivattuhun kannikkahan:
Pirtin vanhan ja valitun,
Kurkihirren kuuluisimman,
Jossa kukkusit kevättä,
Jossa söit sulinta mettä,
Vaihdat outohon tupahan,
Jonka on orret oppimatta,
Niskahirret notkumatta.
Toisin siellä seinät soivat,
Toisin ukset ulvahtavat,
Toisin kaikuvat katotkin.
Etkä siellä tuulta tunne,
Mikä on mistäkin puhuva,
Kaatava koko tupasi. --
Tänne jäi kevät-ilosi.
Siellä -- saannetko suvea.
ILVO.
Ihaellen entisyyttä,
Kulkien takanasilmin,
Aina vanhat vaikeroivat
Ajan uuden ankaruutta,
Nuorten toimia, tekoja. --
Nuorten silmät on edessä:
Sieltä toivoja tähystän,
Sieltä etsin onneani
Luottamuksella lujalla.
Uskon lempeä -- omistan
Tulta tässäkin povessa.
Uskon kultaista kotia
Muuallakin maailmassa
Kuin isoni orren alla:
Suur' on Suomi ja tilava. --
Hyvä oli lapsella kotona,
Taaton vanhassa tuvassa,
Emo kun hyvin opetti,
Taatto turvasi taloa.
Mutta kun poveni paisui,
Niin käsikin kättä etsi,
Sydän kaipasi sydäntä,
Niin tapasin uuden onnen.
Kodin korkean, komean.
Äiti, anna mun iloita
Onnesta oman kotini.
LOUHI.
Itse onnesi valitsit,
Kiitä, moiti itseäsi!
KAASO.
Hyvä oli immellä kotona
Emon askarten apuna:
Söi nälässä, joi janossa,
Itse otti minkä mieli,
Teki työtä kuin huviksi;
Kun menestyi, taatto kiitti,
Emo otsalle silitti.
Kun tuli tukala hetki,
Kylä kiiruhti avuksi,
Nuoret, vanhatkin vakavat
Sulle kukkia kokosi.
Kun väsytti, kun nukutti,
Unta onnesta uneksit.
Kun heräsit, näit helyjä,
Ystävien antamia,
Linnut luoksesi tulivat
Suomen suurilta saloilta.
Päivän tuulien humussa
Kuulit lännestä, idästä,
Pohjan ja etelän mailta
Ajan suuria sanoja.
Kaikki kaunista lupasi
Sulle, suurkesää suloista.
Mutta illan kuuvalossa
Sinä tähtiä tähystit,
Sieltä silmiä tapasit,
Tulta kauas tuikkavia --
Kaipasit jotakin silloin.
Astuit pirttihin pihalta,
Kotivalkean tapasit,
Joka lämmintä lähetti
Ympärillä istuville --
Taas sinä ikävän tunsit:
Omaa kaihosit kotia.
Siksi hylkäsit emosi
Kehtolaulujen katoksen,
Putosit, omena, puusta
Syöjän suurimman käsihin.
ILMARI.
Kylliksi sanakylyä!
Parahassa viejän mieli,
Kun on viejäkin parahin!
ILVO.
Kiitän taattoni, emoni,
Ylistän kotiväkeni.
Koti kasvatti hyvästi:
Tässä tummassa tuvassa,
Näillä Pohjan pientarilla
Ei ole lasta hemmoteltu:
Kehtoani keikutellen
Myrsky virsiä veteli.
Omin neuvoin kun yritin
Kätkyeltäni kävellä,
Lankesinpa lautsan luona.
"Autahan, emoni!" huusin.
Emo lausahti hymyten:
"Itse langeta osasit,
Myös itse osannet nousta."
Minä koitin ja kohosin. --
Kun kävin katajamäillä,
Huusin: "Piikit pistelevät!"
Emo lausui ja ivasi:
"Sinä pistele takaisin!" --
Kun jokinoroa juoksin,
Kosken porrasta kapusin,
Pyysin: "Äitini, taluta!"
Siihen äiti: "Kun et kestä
Porraspuulla, niin putoa!" --
Minä en kiusoinkaan pudonnut.
Nähdäkseni naapuria
Minä kiipesin mäelle,
Juoksin jalkani verille.
Itkin käärettä kotona.
Äiti vastata sukaisi:
"Kipu ei kiljuen parane,
Peitä haava peukalolla,
Kääri kämmenin kipusi!" --
Naapurihin juoksin -- sieltä
Vastahan vihainen rakki!
Se puraisi polveani.
Äiti mulle ärhenteli:
"Miksi et takaisin purrut?" --
Niin suku minulle yrmi,
Minä ponnistin uhalla.
PELLERVO (syrjässä).
Morsianta kuulit, Immo?
IMMO.
Tyhjä ei tytöllä kieli.
PELLERVO.
Äkäpussi äidillensä,
Karvas marja miehellensä.
KAASO.
Eikö yhtä ystävätä?
ILVO.
Oksat päätäni silitti,
Kukat kutsui siskoksensa,
Marjat mulle suuta suikki,
Lintu lauloi: "Lemmin, lemmin."
"Käy syliini!" kuiski laine.
Mut minä elämän tunsin
Suonissani soutelevan.
Kasvoin kaikkien uhalla,
Nostin siipeni levälle,
Nousin kuin norosta sorsa,
Lensin kauas, korkealle
Pilven kukkapientarelle,
Jonne suurten silmät säihkyi
Aamuauringon valossa.
Kun mun näitte nousevani,
Tulevan tytöstä immen,
Jota tähdet tirkisteli,
Kuu ja päiväkin kyseli,
Etsivät isosukuiset,
Silloin kuulin kaikkialta:
"Kultaseni, lintuseni,
Silmäni, sydänkeräni!
Mitä vaadit, valvattini?
Kukkiako, kultiako?" --
Mua kannoitte käsillä,
Valjastitte vaunujanne,
Veitte venhematkoillenne.
Emo armasna syleili,
Kylä kutsui kunniaksi,
Maineheksi maaväkemme. --
Toiset pyysi pyykillensä
Taikka leivän leipojaksi. --
Minä seurasin sydäntä:
Langoista elämän laajan
Kultakangasta kutelin,
Kunne seppo suurtekijä
Mun sytytti, syttyi itse,
Minut kietaisi mukaansa,
Mun koristi kunnialla,
Nosti näihin hääpitoihin,
Suosituksi kaiken Suomen.
LOUHI (uhkaavasti).
Kasvoit korvani tasalle,
Nytkö halveksit minua?
Minä sun maailmalle kannoin,
Voin sun maasta pois manata!
ILVO.
Itseäsi jos teloitat.
TURJO.
Kuin minä musersin muinen
Lapin laajassa sodassa
Heimot tunturin tyveltä. --
Mutta tyttö on omasi.
LOUHI.
Joka ei tahdo mun tahtoani,
Ei ole minun omani.
ILMARI.
Tässä on minulla valta,
Oikeuden ja sydämen --
Valvokaa, Kalevan miehet!
ILVO.
Tässä on tahto myös minulla.
PELLERVO.
Tässä on oikeus sepolla.
Muut kalevalaiset samoin.
LOUHI (rajummin).
Kansa! Kahleihin sitele
Tyttö sulhonsa sivulta,
Vuorehen vihaiset kynnet kytke!
Humalainen pohjanväki hyökkää Ilvoon, mutta
kalevalaiset karkoittavat ne.
TERHI (polvistuen Louhen eteen).
Emo, armahda sisarta!
Minä palvelen sinua,
Lohdutan, rypyt silitän --!
RUTJO (samoin polvistuen).
Säästä -- näätkö, kuinka kaunis!
LOUHI.
Mutta sen rumempi mieli. --
Vartijat! Vapisematta
Kiinni tyttöni epatto!
Vartijat yrittävät uudelleen, mutta horjahtavat
humalaisina, asettuen jälleen seinille.
ILVO.
Näetkö, emo? -- väkesi
Oma on kahle kantapäissä.
LOUHI (raivossa).
Teurastanko teidät kaikki,
Raavaskarjan! Luon susista
Suuren, voimakkaamman vallan! --
Joivat ne isätkin ennen,
Tuhlanneet ei tarmoansa.
VÄINÖ.
Kuka nostaisi kätensä,
Kahlehtisi kauneutta,
Sortaisi suloa naisen,
Hänet laulaisin lahoksi puuksi,
Rutimon ruman väeksi.
KALEVALAISET.
Rutimon ruman väeksi!
LOUHI (Ilvolle).
Syytätkö synnyttäjääsi,
Kun en lastani pilannut,
Hemmotellut, heikontanut?
ILVO.
Syytä en -- totuutta lausun;
Sun kuvasi kuin omani
Näytän. Kiitos on tekosi
Kypsynyt hedelmä tässä.
LOUHI.
Missä on väkevä virta,
Vainioita vallitseva,
Jok' ei louhien lomitse,
Läpi kallion kolojen
Kerran kierinyt olisi?
ILVO.
Kun lienen väkevä virta,
Niin itse urani etsin.
VÄINÖ.
Kuka on niin valinnut tiensä,
Ettei hänt' elämä temmo
Vasemmalle, oikealle?
Lähdet korskuen kotoa,
Valtajuovan kun valitsit itse, ¦
Sittemmin sata jokea,
Sata vuorta vaativaista
Sua mutkissa monissa
Notkistavat, nöyrryttävät.
Kulkisitpa kunnialla,
Jollet rikkoisi venettä,
Jos sydämensilmissäsi
Aina säilyisi pyhänä
Kansan onni kuin omasi.
KANSA.
Kansan onni kuin omasi!
VÄINÖ.
Kiitos, kunnia talolle,
Jok' on kylmässä kylässä
Kasvatellut kauneutta,
Valvonut valitun immen
Luonnon suuresta sylistä,
Yösumuista, myrskysäistä
Kevätpäivän hääpovelle,
Sulhonsa syleiltäväksi. --
Kiitos, impi, kun kohosit
Kuun sivulle, päivän maille,
Kukkapilven penkerelle,
Josta loistit loitommalle,
Josta innostit uroita
Suurtekoihin maan hyväksi,
Hurmasit unisen kansan! --
Suurin kiitos suuren sulhon,
Joka ahjonsa tulessa,
Rakkaudella rajulla
Suomen yhtehen sulatti:
Samponsa satahyväisen
Taikatenholla pyhällä
Pohjan ja Kalevan liitti
Kanteleeksi kaikuvaksi,
Joka nyt valossa soipi
Ehjänä elämän kieltä.
KAVE (hätäisenä ja aaveisesti, kansan pelokkaasti kuunnellessa).
Pakene, Kalevan kansa! --
Korvesta kuminan kuulen: --
Ratsun lentävän selässä
Näen suuren miekkamiehen,
Silmät kuin sysi tulinen,
Koston kintahat käsissä --
Noidannuolia satoja
Miehen miekasta välähti. --
On likellä! on likellä! --
Sampo suistui! -- maa pimeni! --
Mihin, oi, hävisit, sampo? --
Miekka välkkyi -- pää putosi --
Hääsalissa verta hyrski. --
Itke, Pohjolan emäntä! --
Suru on suuri, musta kissa,
Joka raatelee sydäntä.
LOUHI (Paturille).
Pois taluta houru eukko!
Paturi viepi eukon ulos.
TURJO (itsekseen koristen).
Koston kintahat käsissä.
ILMARI (kiirehtien).
Kiitos, laulaja ikuinen,
Laulustasi, soitostasi! --
Hyvästi, anoppi, appi!
Kiitos Pohjolan pidoista. --
Jätä, kultani, hyvästi!
Jo on varsa valjahissa,
Vartovat sepon kotona.
Morsian itkien ja syleillen jättelee vanhempiaan, siskoaan
ja veljeään y.m. kansaa hyvästi. Koko hääväki nousee pöydästä
lähtöön. Äkkiä torvien soittoa ja kansan huutoa ulkona.
KAVE (palaten).
Kuin vihuri tunturilta
Tai mereltä raivomyrsky,
Kauko on tulossa sieltä
Jousijoukkonsa keralla.
LOUHI.
Hourupää! Näetkö pilven
Lennon vai soturit maassa?
KAVE.
Jousijoukon näin, edellä urho,
Salski kuin salolla pitkä piiro.
VÄINÖ.
Sinä loukkasit urosta, Louhi,
Jätit häihin kutsumatta.
Kauko ei sitä unohda.
LOUHI (hätäisesti).
Vartijat oville! -- Roistot,
Horjutteko? -- Tee, Paturi,
Taikajuoma tainnuttava,
Jolla juotat Lemminkäisen! --
Paturi valmistaa juomaa.
Ilmari, otahan johto!
ILMARI.
Täällä? Vasten veljeäni?
LOUHI.
Ei veli -- vihollisesi!
Oven takana vasemmalla jatkuvaa huutoa ja kolketta.
ILMARI.
Väinö johtomies on meillä.
VÄINÖ.
Johtakaa, runottareni,
Laulajaa Kalevalahan!
Sinne riennän. Muut jälissä!
Kauko vastatkoon tekonsa;
Mies on veljemme. -- Hyvästi!
LOUHI (asettuen Väinöä vastaan).
Talon rosvolle jätätkö?
Minä en morsianta päästä --
Pohjolan väki avuksi!
Horjuvaa pohjanväkeä asettuu nuorta paria vastaan.
VÄINÖ.
Täss' on voimaton väkesi.
Sepon on sylissä saalis.
Pohjanväen ja kalevalaisten välillä taistelua. Oven takaa
jyryä ja huutoja: "Kuokkavieraita sisälle!"
ILVO.
Seppo, Pohjola pelasta!
ILMARI.
Minä Pohjolan pelastan,
Kun pelastan Pohjan helmen.
ILVO.
Mutta sampo?
ILMARI.
On omamme,
Kun olet sinä omani.
Sitä Kauko ei tuhoa.
ILVO.
Mun kevääni, mun kotini!
ILMARI.
Sun kevääsi on povesi,
Sun kotisi mun kotini. --
Petovaltias, hyvästi!
Tempaa Ilvon kainaloonsa.
ILVO (lähtiessään).
Hyvästi, ihana aika!
Kalevalaiset hyökkäävät, nuorta paria seuraten,
ulos oikealle. Turjo neuvotonna.
LOUHI.
Seppokin jänisti! -- raukka! --
Turjo! torkut neuvotonna!
Raukeaa talo jalokin,
Kun on kunnoton isäntä. --
Turjo pöydän ääressä körähtelee.
Rutjo, mun sukuni turva,
Väki vartijoiks' aseta! --
Minä samponi pelastan
Ennen rosvon ryntäystä.
RUTJO.
Teen kuin käsket. -- Tänne miehet!
Asettuvat aseissa oville.
LOUHI (loitsii).
Tule sampo, kun sun kutsun,
Käskiessäni katoa!
Sampo näkyy.
Paisukaatte, vuoren posket,
Aukene, avara linna,
Ota aittahasi aarre,
Pohjan vallan vankka turva,
Jottei ehtisi Kaleva --
Vuori, niele samposoihtu!
Sampo suistuu vuoreen; pimeätä. Samalla LEMMINKÄINEN
kumppalineen ryntää pirttiin, kaataen vartijoita, jotka
pakenevat. Louhi jatkaa:
Sortukoon seponkin onni
Orjan onnen arvoiseksi!
Tytär Pohjan ei ikinä
Synnytä sepon suvulle,
Jatka ei Kalevan juurta.
Taito, kuole ja katoa,
Louhen sampo aina kestä!
LEMMINKÄINEN.
Kiroan sinun kirosi,
Louhi! -- Missä Suomen sampo?
Tänne laita!
LOUHI.
Siellä! -- näitkö?
Ei se kättäsi hivele.
Luja on lukko kalliossa. --
Meille, yksin meille sampo!
ÄÄNET (pimeässä).
Meille, yksin meille sampo.
LEMMINKÄINEN (karjaisee).
Sampo Suomelle, katalat!
Lemminkäisen kumppalit samoin.
LOUHI (nauraa kamalasti).
Hah, hah, hah, hah, hah, hah, hah, hah! --
Kysy sampoa sepolta,
Kiistelkää, kalevalaiset,
Minä korjasin osani.
PATURI (hiipii arasti esille tarjoten Lemminkäiselle olutta).
Juothan hääolutta, Kauko?
LEMMINKÄINEN.
Pois, katala, kaljoinesi!
Ota en orjalta olutta.
Paturi pakenee.
KAVE (haaveisesti).
Minä tieltä taas palasin.
Näin salolla sammon pyrstön:
Kuin revontulien roihu
Taikka airut aamuruskon --
Sitten sen pimitti pilvivuori.
TURJO (joka Lemminkäisen tultua on piiloutunut, nousee äkkiä
miekka tanassa näkyville).
Kiitos, yö, pimeästäsi!
Pelko rohkaisee minua!
LEMMINKÄINEN (tovereineen pohjanväen kanssa taistellen).
Siinäkö isäntä uljas!
Taistele, pimeän urho! --
Sorru!
Turjo kaatuu.
Pohjola hyvästi!
Veikot! sampoa ajamme!
Hyökkäävät ulos, pohjanväen paetessa edellä.
LOUHI.
Kauko kaatakaa, jumalat! --
Kaikki ihmiset ajavat
Sampoa, sampoa, sampoa --
Yksin on minulla sampo!
Esirippu laskee.