Pappi mutisi "hm", kun hän oli lukenut sen ensikerran, ja "hm",
luettuaan sen toisen kerran; sitte hän nousi ja soitti.
"Sinä, Halvar, saat ottaa suuret kiesit huomenna ja mennä hakemaan
neitiä kaupungista", sanoi hän rengille, joka astui sisään.
"Tuleeko hän jo kotia?" kysyi Halvar ja nauroi viekkaasti.
"Kyllä, hän tulee", -- vastasi pappi lyhyeen, ja tähän vastaukseen sai
Halvar tyytyä ja lähteä.
Tuskin kuukauttakaan poislähtönsä jälkeen seisoi Agnes taasen rakkaan
pappilan vierassalissa, kavahtaen isänsä kaulaan. Hän näytti terveeltä,
johtuiko tuo nyt siitä, että raikas tuuli oli pannut posket punottamaan
tai siitä että kotiinpalaamisen ilo loisti hänen silmistään. Mutta
kasvojen iloinen ilme muuttui kokonaan, kun hänen täytyi jättää kirje,
joka hänellä oli laukussa.
"Se on Mathilden äidiltä", -- sanoi hän; "hän pyysi minun antamaan sen
sinulle."
Pappi luki sen, ja Agnes istui tuijottaen hänen kasvoihinsa, kun hän
luki.
"Onko, kuten luulin, isä?" kysyi hän puolittain pelokkaana, "onko
kirjeessä siitä, mistä kirjoitin?"
"Niin on", vastasi pappi alahuuli lerpallaan.
"Isä, sinun täytyy vastata kieltävästi", huudahti Agnes kiihkeämpänä
kuin mitä pappi oli koskaan nähnyt häntä.
"Mutta, rakas Agnes, ymmärräthän että se on mahdotonta. Nyt olet kaksi
kertaa asunut heidän luonaan, minun saamatta maksaa mitään, siksi että
hän oli äitisi vanha ystävä. Ja nyt emme sallisi hänen tyttärensä tulla
luoksemme joksikin ajaksi."
"Niin, mutta en pidä hänestä, isä, en mielelläni ole hänen seurassaan."
"Sepä merkillistä. Ennen oli ystävyys niin lämmin, että Mathilde oli
ensimäinen ja Mathilde oli viimeinen. Ja jos siedit hänen seuraansa
kuukauden ajan siellä kaupungissa, niin sietänet kai sitä muutaman
viikon täällä. Velvollisuutemme on olla ystävällisiä heitä kohtaan nyt,
kun he ovat osoittaneet niin paljon ystävällisyyttä meille."
"Lienet oikeassa; täytynee kai olla niin", vastasi Agnes hiljaa, mutta
hän ei juuri puhunut enää sinä iltana, meni aikaiseen huoneeseensa ja
makasi pää käsiin painuneena, kunnes kello muistutti häntä
maatamenosta. Mutta ennenkuin hän meni levolle, heitti hän pitkän
katseen tielle, nähdäkseen loistiko valo vielä hänen uskollisen
ystävänsä luona, hänen, joka oli luvannut olla koskaan enää menemättä
kihloihin.
Viikkoa myöhemmin vierivät tietä pitkin pappilaan päin suuret kärryt,
joille oli sälytetty suuria matkakirstuja. Pappi tuli itse ulos
avopäin, raapi jalallaan ja auttoi alas pienen tytön tyllerön, joka oli
kiireestä kantapäähän kääritty vaippoihin. Niinpä oli siis Mathilde
vihdoinkin tullut!
Kuudes luku.