Hienotunteinen mies.
Päätettyään jalomielisesti johtaa tohtorin tyttären onnen
kukkuloille, tahtoi herra Stryver myös antaa hänelle tietoa tästä
onnestaan ennenkuin hän lähtisi kaupungista pitkälle lomalle
mennäkseen. Asiaa harkittuaan tuli hän siihen päätökseen, että olisi
parasta suoriutua kaikista valmistuksista, joten he sitten kaikessa
rauhassa saattaisivat tuumia lahjottaisiko hän morsiamelleen kätensä
paria viikkoa ennen Mikonpäivää, vai lyhyen, joulun ja loppiaisen
välisen joululoman aikana.
Mitä jutun päätökseen tulee, ei hän hetkeäkään epäillyt tuomion
lankeevan hänen edukseen. Nojautuen valamiehistöön nähden vakaviin,
käytännöllisiin syihin -- ainoat syyt joita kannatti huomioon ottaa
-- oli hänen asiansa selvä eikä siinä ollut ainoatakaan heikkoa
kohtaa. Hän oli itse kantajan asiamies, hänen todistuksiaan ei ollut
mahdollista kumota, vastaajan asianajaja peräytyi eikä valamiehistö
edes vetäytynyt neuvottelemaan. Punnittuaan asiaa oli Stryver C. J.
vakuutettu, ettei selvempää asiaa ollut olemassa.
Herra Stryver siis vihki pitkän loma-aikansa kutsumalla neiti
Manetten juhlallisesti Vauxhallinpuistoon, kun se ei onnistunut
Ranelaghiin, mutta kun tämäkin kutsumus käsittämättömällä tavalla
epäonnistui, päätti hän itse ilmestyä Sohoon ilmoittamaan jaloa
päätöstään.
Sohoa kohti herra Stryver siis työntäytyi Templestä. Joka näki hänen
ohjaavan hyökkäyksensä Sohoa kohti, kun hän vielä oli Saint Dunstanin
puolella Temple Barissa, ryntäävän henkihieverissä katua eteenpäin,
tuuppien kaikki heikommat ihmiset tieltään, olisi saattanut nähdä
kuinka varma ja vahva hän oli.
Koska hänen tiensä kulki Tellsonin pankin sivu ja hänellä oli
asioita siellä ja koska hän tiesi herra Lorryn olevan Manetten
perheen läheisen ystävän, pälkähti herra Stryverin päähän ilmaista
herra Lorrylle mikä valo oli nousemassa Sohon taivaanrannalla.
Siksi tuuppasi hän rämisevän oven auki, romahti alas molempia
rappusia, meni molempain vanhain kassanhoitajain ohi ja tuppaantui
ummehtuneeseen komeroon, pystysuorine rautakanki-ikkunoineen, jossa
herra Lorry istui suurien viivoitettujen kirjojensa ääressä.
"Halloo!" sanoi herra Stryver. "Mitäs kuuluu. Toivon, että jaksatte
hyvin!"
Herra Stryverin erikoisalaan kuului, että hän tuntui liian suurelta
joka paikassa ja huoneessa. Hän oli aivan liian suuri Tellsonin
pankkiin ja vanhat kirjanpitäjät syrjäisissä nurkissaan katsoivat
kirjoistaan nuhtelevilla katseilla kuin olisi hän rutistanut heitä
seinää vasten. Itse johtajakin, joka arvokkaana luki lehteään
kaukaisuudessa, näytti paheksuvalta ikäänkuin olisi herra Stryverin
pää puskenut hänen vastuunalaisia liivejään vastaan.
Varovainen herra Lorry sanoi mallikelpoisella äänellä, jota hän
tällaisissa tapauksissa piti soveliaana: "kuinka jaksatte herra
Stryver? Kuinka jaksatte, sir?" ja ravisti hänen kättään. Hänellä
oli omituinen tapa puristaa kättä auliisti ikäänkuin olisi hän sen
tehnyt Tellsonin ja Kumpp. puolesta, samalla tapaa kaikki Tellsonin
kirjanpitäjät puristivat pankkituttavien käsiä kun johtaja täytti
ilman.
"Voinko palvella teitä millään, herra Stryver?" kysyi herra Lorry
kuin pankkimies ainakin.
"Ei kiitos, minulla on yksityistä asiaa teille, herra Lorry, tulin
puhumaan teidän kanssanne yksityisesti."
"Todellakin", sanoi herra Lorry, kallistaen korvansa, silmän
vilkkuessa johtajaan kaukaisuudessa.
"Aion nimittäin", sanoi herra Stryver nojaten tuttavallisesti
käsivartensa pulpetille, ja vaikka se oli suuri kaksoispulpetti, ei
se näyttänyt täyttävän puoliakaan hänen tarpeistaan: "olen aikeessa
kosia pientä, suloista ystäväänne, neiti Manettea, herra Lorry."
"No, totta tosiaan!" huudahti herra Lorry, hieroen leukaansa ja
epäilevästi katsellen vierastaan.
"No, totta tosiaan!" kertoi Stryver peräytyen. "No, totta tosiaan,
sir? Mitä tarkotatte herra Lorry?"
"Tarkotan", sanoi asiamies, "että tunnustan tietysti tuumanne
ystävälliseksi, että se kunnostuttaa teitä ja -- sanalla sanoen
tarkotan aivan sitä mitä tahdottekin. Mutta tehän kyllä ymmärrätte,
herra Stryver --", herra Lorry vaikeni ja puristi päätään perin
merkillisellä tavalla, kuin olisi hän vastoin tahtoaan ollut
pakotettu sisällisesti lisäämään: "te olette niin valtavan suuri ja
paksu."
"No sen sanon", sanoi Stryver läimäyttäen pöytää kädellään
riidanhaluisesti, aukaisten silmänsä seljälleen ja vetäen pitkän
henkäyksen: "hirttää minut saatte, jos minä ymmärrän tästä mitään,
herra Lorry."
Herra Lorry järjesti pikku peruukkiaan korviensa kohdalla ja puri
kynänsä höytää.
"Tuhat tulimmaista, sir!" sanoi Stryver, tuijottaen häneen, "enkö
minä muka kelpaa."
"Tietysti, sir, tietysti te kelpaatte!" sanoi herra Lorry. "Jos te
kerran sanotte kelpaavanne, tietysti te kelpaatte."
"Enkö ole hyvissä varoissa?" kysyi Stryver.
"Jos te sanotte olevanne hyvissä varoissa, tietysti olettekin."
"Ja tulevaisuuden mies."
"Jos te itse pidätte itseänne tulevaisuuden miehenä", sanoi herra
Lorry, ihastuneena kun taisi taas myöntyä, "ei kukaan saata sitä
epäillä."
"Mitä Herran nimessä sitten tarkotatte, herra Lorry?" kysyi Stryver,
silminnähtävästi allapäin.
"Niin minä -- oletteko sinne menossa nyt?" kysyi herra Lorry.
"Päätä pahkaa", sanoi Stryver, lyöden nyrkillään pöytään.
"En luule, että tekisin niin teidän sijassanne."
"Ja miksikä ei?" sanoi Stryver. "Nyt panen teidät pussiin", ja hän
häristi hänelle etusormeaan. "Te olette asiamies, ja teillä täytyy
olla jokin syy. Tuokaa esiin syynne. Miksi ette menisi?"
"Siksi", sanoi Lorry, "etten tahtoisi kulkea sellaisilla asioilla,
ellei minulla olisi syytä otaksua onnistuvani."
"Tuhat tulimmaista", huudahti herra Stryver, "tämä on parasta
kaikesta."
Herra Lorry vilkkui kaukaisuudessa olevaan toiminimeen ja
suuttuneeseen Stryveriin.
"Tässä on nyt asiamies -- ikämies -- kokenut mies -- pankkimies",
sanoi Stryver; "ja yhteenlaskettuaan kolme pääsyytä täydelliseksi
menestykseksi, sanoo hän ettei ole mitään syitä ollenkaan. Ja sen
hän sanoo pää paikallaan!" Stryver pani erityisen painon tälle
asianhaaralle, ikäänkuin ei olisi ollut niinkään merkillistä jos hän
olisi sanonut sen ilman päätä.
"Kun puhun menestyksestä, puhun menestyksestä nuoren ladyn luona
ja kun puhun aiheista ja syistä, jotka tekevät menestyksen
mahdolliseksi, puhun aiheista ja syistä jotka ovat pätevät nuoreen
ladyyn nähden. Nuorta ladyä, sir", sanoi herra Lorry, taputtaen
Stryveriä lempeästi käsivarrelle. "Nuorta ladyä on ajateltava ennen
kaikkia."
"Te tahdotte siis sanoa minulle, herra Lorry", sanoi Stryver kädet
puuskassa, "että teidän varma mielipiteenne on, että puheena oleva
nuori lady on teeskentelevä hupakko?"
"Enpä juuri sitä. Minä sanon teille, herra Stryver", sanoi
herra Lorry punehtuen, "että en kenenkään suusta tahto kuulla
epäkunnioittavaa sanaa tästä nuoresta ladystä ja jos tunnen
jonkun -- toivon etten tunne -- jonka maku olisi niin alhainen ja
luonne niin röyhkeä ettei hän voisi hillitä itseään, vaan puhuisi
epäkunnioittavasti tästä nuoresta ladystä tämän pulpetin ääressä, ei
edes Tellsonilaisetkaan voisi estää minua puhumasta suuni puhtaaksi."
Pakko hillitä vihaansa oli saattanut herra Stryverin verisuonet
vaaralliseen tilaan, kun hänen oli vuoro suuttua; herra Lorryn
suonissa virtaili veri tavallisesti hyvin säännöllisesti, mutta ne
eivät olleet paremmassa tilassa nyt kun vuoro oli hänen.
"Tämä oli se jota aion teille sanoa sir", sanoi herra Lorry. "Pyydän,
ettette siinä suhteessa erehdy."
Herra Stryver imeskeli hetkisen viivoittimen päätä ja rummutti sillä
hampaitaan, joka luultavasti aikaansai hammastaudin. Hän katkasi
tukalan äänettömyyden ja sanoi:
"Tämä on jotain uutta minulle, herra Lorry. Te kiellätte minua
menemästä Sohoon kosimaan -- _minua,_ Stryveriä, asianajajaa Kings
Benchissä?"
"Pyydättekö neuvoani, herra Stryver?"
"Pyydän."
"No hyvä. Siis neuvoni jo arvasitte aivan oikein."
"Tähän en tosiaankaan voi muuta sanoa", nauroi Stryver katkerasti,
"kuin että -- ha ha! -- tämä voittaa kaiken menneen, nykyisen ja
tulevan."
"Kuulkaa minua", jatkoi herra Lorry, "asiamiehenä en ole oikeutettu
puhumaan tästä asiasta, sillä asiamiehenä en tiedä siitä mitään.
Mutta minä puhun kuin vanha mies, joka on kantanut neiti Manettea
käsivarrellaan, joka on neiti Manetten ja hänen isänsä uskollinen
ystävä ja joka on syvästi kiintynyt molempiin. Muistakaa, että en
ole pyrkinyt olemaan teidän uskottunne. No, luuletteko että olen
oikeassa?"
"En suinkaan", sanoi Stryver viheltäen. "Minä en välitä nähdä
tervettä järkeä kolmannessa henkilössä, ainoastaan itsessäni,
minä edellytän järkeä siinä missä te edellytätte teeskentelevää,
romantillista hupsutusta. Se on uutta minulle, mutta ehkäpä olette
oikeassa."
"Edellytykseni määrään itse, herra Stryver. Ja ymmärtäkää minua
oikein, sir", sanoi herra Lorry, punehtuen äkkiä taas. "Minä en salli
-- en edes Tellsonissakaan, että joku toinen ne minulle määrää."
"Pyydän anteeksi!" sanoi Stryver.
"Kiitos, kernaasti. Niin, herra Stryver, aioin sanoa -- että teistä
saattaisi pettyminen tuntua ikävältä, tohtori Manettelle saattaisi
olla tuskallista puhua teille ajatuksensa ja samoin on laita neiti
Manetten. Te tunnette suhteeni tähän perheeseen. Jos siihen suostutte
voin minä teitä paljastamatta tai puhumatta teidän puolestanne ottaa
asiasta vielä tarkempaa selkoa, ja tehdä uusia havaintoja. Jos
olette tyytymätön neuvooni, voitte itse koetella sen pätevyyttä, jos
taas tyydytte siihen ja se on sama kuin nyt, säästyisivät kaikki
riitapuolet ikävyyksistä. Mitä siihen sanotte?"
"Kauvanko pidätätte minua kaupungissa?"
"Sehän on vain jonkun tunnin asia. Saattaisin mennä Sohoon vielä tänä
iltana ja sieltä tulla teidän luoksenne."
"No, siis myönnyn", sanoi Stryver. "En siis mene sinne tänä iltana,
niin kärkäs en kumminkaan ole. Siis olkoon menneeksi, odotan teitä
tänä iltana. Hyvää huomenta."
Ja herra Stryver kääntyi ja ryntäsi ulos pankista aikaansaaden niin
kovan ilmavirran, että molemmat vanhat kirjanpitäjät saivat ponnistaa
viimeiset voimansa pysyäkseen pystyssä, kun he siinä kumartelivat
pulpettiensa takana. Yleisö näki aina nämät arvoisat ja voimattomat
olennot kumartavassa asennossa ja yleinen luulo olikin, että kun he
olivat kumartaneet ulos yhden vieraan, kumartelivat he yhä tyhjässä
konttoorissa kunnes he kumarsivat sisään toisen vieraan.
Asianajaja oli kyllä niin älykäs, että _hän_ arvasi ettei asiamies
olisi niin varmasti lausunut ajatustaan, ellei hänellä olisi ollut
vahvoja perusteita ja siveellistä varmuutta, ja vaikk'ei hän
ollutkaan valmistunut tätä suurta pilleriä nielemään, sai hän sen
kumminkin alas kurkustaan. "Ja nyt", sanoi herra Stryver, uhaten
Templeä sormellaan, "selviydyn tästä saattamalla teidät kaikki
häpeään."
Se oli palanen vanhan Old Bayleylaisen viekkautta, joka hänellä oli
mielessä ja se tuotti hänelle suurta huojennusta. "Te ette saata
minua häpeään, nuori lady", sanoi herra Stryver, "vaan minä ehkä
pikemminkin teidät."
Siis, kun herra Lorry illalla kello kymmenen ajoissa ilmestyi,
istui herra Stryver paperien ja kirjojen keskessä, joita hän sitä
tarkotusta varten oli ympärilleen levitellyt, eikä tuntunut vähääkään
muistavan aamuista puheenainetta. Hän oli vielä hämmästyvinäänkin
nähdessään herra Lorryn ja oli nähtävästi ajatuksiin vaipunut ja
hajamielinen.
"No niin!" sanoi hyväntahtoinen asiamies, koeteltuaan turhaan puolen
tunnin ajan päästä asiaan käsiksi, "olen ollut Sohossa."
"Sohossa?" toisti herra Stryver kylmästi. "Ah tosiaankin, mitä
ajattelenkaan."
"Eikä epäilemistäkään", sanoi herra Lorry, "etten ollut oikeassa
aamuiseen keskusteluumme nähden. Ajatukseni asiasta on vahvistunut ja
minä uudistan neuvoni."
"Minä vakuutan teille", sanoi herra Stryver lempeästi, "että olen
pahoillani teidän ja isäraukan tähden. Tiedän että tämä aina on
perheelle arkaluontoinen asia, älkäämme siis enää puhuko siitä."
"En ymmärrä teitä", sanoi herra Lorry.
"Se on mahdollista", sanoi Stryver, nyykäyttäen päätään päättävästi
ja rauhoittavasti, "mutta mitäpä siitä, se ei tee mitään."
"Tekee kuin tekeekin", intti herra Lorry.
"Eikä tee. Vakuutan että se ei tee mitään. Luulin löytäväni järkeä
missä sitä ei ollut, kiitettävää kunnianhimoa, missä sitä ei ollut,
nyt olen päässyt hairahduksestani ja mitäpä vahinkoa siinä. Nuoret
naiset ovat usein ennenkin tehneet tämänkaltaisia hullutuksia ja
sitten katuneet sitä köyhinä ja arvottomina. Epäitsekkäältä kannalta
katsoen olen pahoillani asian tyhjään raukeamisesta, sillä se olisi
ollut minulle huono asia maalliselta kannalta katsoen; itsekkäältä
kannalta katsoen olen iloinen, sillä se olisi ollut paha asia minulle
maalliselta kannalta katsoen -- tuskinpa on minun tarpeellista
mainita, etten olisi mitään sillä voittanut. Ei mitään vahinkoa ole
tapahtunut. Minä en ole kosinut nuorta ladyä, ja näin meidän kesken,
en luule että asiaa lähemmin punnittuani, olisinkaan niin itseäni
paljastanut. Ei, herra Lorry, te ette voi ehkäistä onttopäisten
tyttöjen turhamaisuutta ja ajattelemattomuutta, älkää sitä
yrittäkökään, siinä tulette aina pettymään. Ja nyt pyydän, ettette
enää puhu asiasta. Niinkuin sanoin, olen siitä pahoillani heidän
tähtensä mutta hyvilläni omasta puolestani. Ja olen teille todellakin
hyvin kiitollinen että sain teitä koetella ja että annoitte tuon
neuvon, te tunnette nuoren ladyn paremmin kuin minä ja te olitte
oikeassa, ei se olisi vedellyt."
Herra Lorry oli niin ymmällä että hän aivan hämillään katseli herra
Stryveriä, tämän tuuppiessa häntä ovelle, ikäänkuin hän olisi
ammentanut jalomielisyyttä ja hyväntahtoisuutta hänen ylitsensä.
"Älkää olko millännekään, sir", sanoi Stryver, "älkää enää puhuko
siitä, ja kiitän teitä vielä kerran neuvostanne, hyvää yötä!"
Herra Lorry oli ulkona pimeässä ennenkuin hän tiesi mistään ja herra
Stryver loikoi pitkällään sohvalla katsellen kattoonsa.