"Kas niin!" sanoi hänen ystävänsä Stryver, "sinä kannat asian
helpommin kuin mitä kuvailin, etkä ole niinkään itsekäs minuun nähden
kuin luulin, mutta sinä tiedät kyllä että vanhalla toverillasi on oma
päänsä. Niin, Sydney, olen saanut tarpeekseni tästä yksitoikkoisesta
elämästä, -- ikävöin omaa kotia, jonne menen kun minua haluttaa (kun
ei haluta, menen muualle) ja luulen, että neiti Manette on paikallaan
missä yhteiskunnallisessa asemassa tahansa ja on aina kantava
nimeäni kunnialla. Niin olen siis tehnyt päätökseni. Ja nyt Sydney,
vanha ystäväni, tahdon puhua sanasen _sinulle_ sinun tulevaisuuden
toiveistasi. Sinä olet väärillä jäljillä, sinä olet todellakin
väärillä jäljillä. Sinä et ymmärrä rahan arvoa. Sinun elämäsi on
vaivaloinen, ei kestä kauvankaan, niin ovat jo voimasi lopussa, sinä
olet sairas ja köyhä, sinun pitää täydellä todella hankkia itsellesi
hoitaja."
Suosiva tapa jolla hän tämän sanoi, tuntui tekevän hänet kahta vertaa
paksummaksi ja neljä vertaa röyhkeämmäksi entistään.
"Annas, kun minä neuvon sinua", jatkoi Stryver, "tarttumaan asiaan
käsiksi. Minä olen nyt suoriutunut omasta asiastani, suoriudu
sinäkin. Mene naimisiin. Hanki joku, joka pitää sinusta huolen.
Älä välitä siitä, ettei naisseura sinua miellytä, ettet ymmärrä
heitä, että sinulla ei ole käytöstä. Etsi itsellesi joku. Hae joku
kunnioitettava nainen, jolla on pieni omaisuus -- ravintolan emäntä
-- tai huoneittenvuokraaja -- ja nai hänet ennenkuin pahat päivät
tulevat. Se on _sinulle_ parasta. Mietippäs tätä, Sydney."
"Mietin, mietin", sanoi Sydney.