Eräässä kopissa Nehljudof tapasi ihmeekseen sen kummallisen äijän, jonka
hän oli nähnyt lautalla. Tämä äijä, tukka pörröllään ja koko kasvot
rypyissä, tuhkanharmaassa ja olkapäästä repeytyneessä paidassa ja
samallaisissa housuissa istui paljain jaloin lattialla lavitsain
vieressä ja vihaisen kysyvästi katsoa tuijotti sisään tulleisiin. Hänen
nääntynyt, likasen paidan repeymistä näkyvä ruumiinsa oli surkea ja
heikko, mutta hänen kasvojensa ilme oli vieläkin miettiväisempi,
totisempi ja elävämpi kuin lautalla. Vangit hypähtivät niinkuin ennenkin
kaikki pystyyn ja ojentuivat sotamiesasentoon esimiestensä tullessa;
mutta äijä istui paikallaan. Hänen silmänsä kiiluivat ja kulmakarvat
menivät vihaisiin ryppyihin.
--Ylös,--kiljasi hänelle tirehtöri.
Äijä ei liikahtanutkaan, vaan hymähti ylenkatseellisesti.
--Edessäsi seisovat sinun palveliasi. Mutta minä en ole sinun
palveliasi. Sinulla on leima...--sanoi äijä osoittaen tirehtörin otsaa.
--Mitä?--sanoi tirehtöri uhkaavasti lähestyen häntä.
--Minä tunnen tuon miehen,--kiirehti Nehljudof sanomaan
tirehtörille.--Miksi hän on tänne tuotu?
--Polisi on lähettänyt passittomana. Me olemme kyllä pyytäneet etteivät
lähettäisi, mutta he vaan lähettävät,--sanoi tirehtöri vihaisesti
vilkkuen äijään.
--Taidat vaan sinäkin kuulua antikristuksen sotajoukkoon?--kysyi äijä
Nehljudofilta.
--En, minä olen vaan käymässä,--sanoi Nehljudof.
--Olet kai tullut näkemään kuinka antikristus ihmisiä kiusaa? Tässä
ollaan, katso. Katso kuinka paljon hän on ihmisiä koonnut ja pistänyt
koko joukkonsa häkkiin. Ihmisten pitää otsansa hiessä leipää syömän,
mutta hän on teljennyt niitä kuin sikoja, ja syöttää työttömiä, että ne
vaan villiintyisivät.
--Mitä se puhuu?--kysyi englantilainen. Nehljudof sanoi, että äijä
moittii tirehtöriä siitä, että tämä pitää ihmisiä suljettuina.
--Kysykääpäs häneltä mitä hänen mielestään pitäisi tehdä niille, jotka
eivät lakia noudata,--sanoi englantilainen.
Nehljudof käänsi kysymyksen.
Äijä rupesi oudosti nauramaan paljastaen hammasrivinsä.--Lakiko,--toisti
hän ylenkatseellisesti,--hän ryösti ensin kaikki, koko maan anasti,
kaiken rikkauden otti ihmisiltä, vei omiin käsiinsä, löi allensa kaikki,
jotka olivat häntä vastaan, ja sitten kirjoitti lain, ettei saa ryöstää
eikä tappaa,--olisi edes ensin lain kirjoittanut.
Nehljudof käänsi. Englantilainen naurahti.--No, kuitenkin kysykää mitä
nyt on tehtävä varkaille ja murhaajille?
Nehljudof käänsi taas kysymyksen. Äijä rypisti ankarasti silmänsä.
--Sano hänelle, että hän ottaisi päältään antikristuksen leiman, niin
hän pääsee sekä varkaistaan että murhaajistaan. Sano vaan niin.
--_He is crazy_, [Hän on mielipuoli.]--sanoi englantilainen sitten kuin
Nehljudof oli kääntänyt ukon sanat, ja olkapäitään kohauttaen meni
kopista.
--Suorittele sinä vaari omia asioitasi, eläkä seuraa noita. Jokainen
hoitakoon itseänsä. Jumala tietää ketä pitää rangaista ja ketä armahtaa,
emmekä me,--sanoi äijä.--Ole oma esimiehesi, niin ei sinulla ole
esimiehiä ollenkaan. Menehän nyt,--lisäsi hän vihaisen näköisenä ja
kiiltävin silmin katsoen kopissa viipyvään Nehljudofiin.--Vai etkö ole
vielä kylliksesi nähnyt, kuinka antikristuksen palveliat täille
ihmislihaa syöttävät? Alahan vaan mennä.
Kun Nehljudof tuli käytävään seisoi englantilainen tirehtörin kanssa
erään tyhjän kopin ovella ja kyseli tämän kopin tarkoitusta. Tirehtöri
selitti, että se oli ruumishuone.
--Oo,--sanoi englantilainen, kun Nehljudof oli kääntänyt, ja ilmoitti
halunsa käydä katsomassa.
Ruumishuoneena oli tavallinen pienenlainen koppi. Seinässä paloi pieni
lamppu ja valaisi heikosti yhteen nurkkaan ladottuja säkkejä, halkoja ja
neljää ruumista oikealla puolella lavitsoilla. Ensimäisen ruumis,
likaisessa paidassa ja rääsyhousuissa oli pitkäkasvuisen miehen, jolla
oli pieni parta ja pään puolisko ajeltu. Ruumis oli jo kangistunut;
siniset kädet olivat olleet nähtävästi rinnan päällä, mutta olivat nyt
kohonneet hajalleen, paljaat jalat olivat myöskin hajallaan ja
jalkapohjat töröttivät ulospäin. Hänen vieressään makasi valkoisessa
hameessa ja nutussa paljasjalkainen harvatukkainen vanha nainen, lyhyt
saparo niskassa, pienet keltaiset kasvot rypyssä ja nenä terävänä. Eukon
takana oli vielä miehen ruumis, yllään jotain punasinervää. Tämä väri
muistutti Nehljudofille jotakin.
Hän tuli lähemmäksi ja alkoi katsella ruumista.
Pieni, terävä, ylöspäin töröttävä parta, kova kaunis nenä, valkoinen
korkea otsa, harvat kiharahiukset. Hän tunnusteli noita tuttuja
piirteitä, eikä uskonut silmiään. Vielä eilen oli hän nähnyt nämät
kasvot kiihoittuneen vihaisina, kärsivinä. Nyt ne olivat rauhalliset,
liikkumattomat ja hirvittävän kauniit. Niin, se oli Kryiltsof, tai
ainakin se jäännös, minkä hänen aineellinen olemuksensa oli jättänyt.
»Miksi hän oli kärsinyt? Miksi hän oli elänyt? Ymmärsikö hän sen nyt?»
ajatteli Nehljudof, ja hänestä näytti ettei vastausta ole, ettei ole
mitään muuta paitsi kuolemaa ja hänelle tuli paha elämä. Jättämättä
hyvästi englantilaiselle, Nehljudof pyysi vartijaa saattamaan häntä
ulos, ja haluten välttämättä olla yksin, voidakseen koota ajatuksissaan
kaikki tämäniltaiset vaikutukset, hän ajoi ravintolaan.