Naimattomain osaston ohi päästyä aliupseeri sanoi Nehljudofille
tulevansa häntä hakemaan ennen iltahuutoa ja palasi takasin. Tuskin oli
aliupseeri poistunut, kun Nehljudofin luo tuli kiirein askelin paljain
jaloin, jalkarautojansa kannatellen ja tuoden muassaan väkevää, hapanta
hien hajua, vanki, ja salaperäisellä kuiskauksella sanoi:
--Puhukaa hänen puolestansa, herra. Ovat ihan nutistaneet miehen.
Olivat juovuksissa. Ja hän äskeisessä vastaanotossa jo on sanonut
itsensä Karmanofiksi. Puhukaa hänen puolestansa, meidän ei käy laatuun,
tappavat,--sanoi vanki, levottomasti katsellen ympärilleen ja poistui
heti Nehljudofin luota.
Asia oli se, että pakkotyöläinen Karmanof oli vietellyt erään hänen
näköisensä miehen, joka oli siirtokuntaan tuomittu, asettumaan hänen
sijallensa, niin että pakkotyöläinen tuli siirtokuntaan, mutta toinen
pakkotyöhön hänen sijalleen.
Nehljudof jo tiesi tästä asiasta, sillä sama vanki oli viikko sitten
ilmoittanut hänelle tästä vaihdosta. Nehljudof nyykäytti päätä
osoittaakseen ymmärtäneensä ja tekevänsä minkä voi, ja katsahtamatta
taakseen meni edemmäs.
Nehljudof tunsi tämän vangin Jekaterinburgista asti, missä hän oli
pyytänyt Nehljudofia anomaan, että hänen vaimonsa sallittaisiin seurata
häntä, ja ihmetteli tämän tekoa. Mies oli keski kokoa ja ihan tavallista
talonpojan muotoa, noin 30 ikäinen, pakkotyöhön tuomittu ryöstön ja
murhan yrityksestä. Hänen nimensä oli Makar Djefkin. Hänen rikoksensa
oli hyvin kummallinen. Tämä rikos, kuten hän itse Nehljudofille kertoi,
ei ollut hänen, Makarin, vaan _sen_, paholaisen tekoa. »Makarin isän
luo,» kertoi hän, »oli poikennut eräs matkustavainen ja kahdesta
ruplasta tingannut kyydin 40 virstan päässä olevaan kylään. Isä oli
käskenyt Makarin mennä matkustavaista kyytiin. Makar valjasti hevosen,
pukeutui ja alkoi yhdessä matkustavaisen kanssa juoda teetä.
Matkustavainen siinä juodessa kertoi olevansa naimisretkellä ja vievänsä
mukanaan Moskovassa ansaitsemansa 500 ruplaa. Tämän kuultuansa Makar
meni pihalle ja pani reen pohjalle olkien alle kirveen. »En itsekään
ymmärrä, miksi minä kirveen otin,» kertoi hän. »Otahan kirves,» sanoi
_se_: minä otin. Istuimme rekeen ja läksimme ajamaan. Ajamme, ajamme,
minä unohdin koko kirveen. Jo rupesimme lähenemään kylää, noin kuusi
virstaa oli enää jäljellä. Kylätie nousi ylämäkeen. Minä nousin ja kulin
reen perässä, mutta _se_ kuiskuttaa: »Mitäs mietit? Kun pääset mäelle,
on siinä asuntoja ja kohta sitten alkaa kyläkin. Kyllä ne rahat menee
menojaan, mutta jos aijot jotain tehdä, niin tee nyt.» Minä kuukistuin
rekeen, muka olkia korjatakseni, mutta kirves tuli kuin itsestään
käsiini. Hän katsahti minuun. »Mitäs nyt meinaat?» sanoi hän. Minä
ojensin kirveen, aijoin iskeä, mutta hän oli sukkela ihminen, hypähti
reestä ja tarttui käsiini. »Mitäs sinä, poika kujeilet?...» Hän kaatoi
minut lumeen, minä en vastaan pannutkaan, vaan antauduin. Hän sitoi
vyöllä käteni ja runttasi minut rekeen. Vei suoraan, vallesmannille.
Minut pantiin linnaan. Käytiin käräjiä. Kunta antoi todistuksen, että
mies olin hyvä, eikä mitään pahaa oltu koskaan huomattu. Isäntäväki,
missä asuin, myöskin kehuivat. Mutta asianajajaa en saanut
toimitetuksi,» puhui Makar, »ja sentähden pääsivät tuomitsemaan neljäksi
vuodeksi pakkotöihin.»
Ja tämä ihminen nyt, aikoen pelastaa maamiehensä, tietäen panevansa
noilla sanoilla henkensä alttiiksi, kuitenkin ilmaisi Nehljudofille
vankilasalaisuuden, josta hän, jos vaan olisi saatu tietää hänen sen
tehneen, olisi varmaan toimitettu hengiltä.