Tämä majoitusvankila oli samanlaatuinen kuin kaikki muutkin Siperian
tiellä olevat majoitusvankilat: pihassa, jota ympäröi teroitetuista
pölkyistä tehty pystyaita, oli kolme yksikerroksista asuinhuonetta.
Yhdessä niistä, kaikkein suurimmassa, jossa oli rautaristikoilla
varustetut ikkunat, olivat vangit. Toisessa oli vartiokomennuskunta,
kolmannessa upseeri ja kanslia. Kaikista kolmesta rakennuksesta loisti
ikkunoista valot, puhuen kuten aina, ja erittäinkin täällä, jostakin
olemattomasta sopusuhdasta ja kodikkuudesta siellä sisällä. Rakennusten
ovien edessä paloivat lyhdyt, ja vielä noin viisi lyhtyä paloi
seinivieressä, valaisten pihaa. Aliupseeri saattoi Nehljudofin lautaa
myöten pienimmän rakennuksen portaille. Noustuaan kolme porrasta
aliupseeri päästi hänet edellensä pienellä lampulla valaistuun,
häkäiseen eteiseen. Uunin luona joku sotamies karkeassa paidassa,
kaulalapussa ja mustissa housuissa, toisessa jalassa keltavartinen
saapas, ja toista käyttäen palkeena sytytteli kumartuneena samovaaria.
Nähtyään Nehljudofin sotamies jätti samovaarin, auttoi hänen yltään
palttoon ja meni sisähuoneeseen.
--Täällä on, herra upseeri.
--No käske sisään,--kuului vihainen ääni.
--Astukaa tuosta ovesta,--sanoi sotamies ja ryhtyi heti jälleen
samovaaria laittamaan.
Toisessa huoneessa, jota valaisi katosta riippuva lamppu, oli pöytä ja
sillä jäännöksiä päivällisestä ynnä kaksi pulloa. Sen ääressä istui
upseeri, kotinutussa, joka ruumiinmukaisesti peitti hänen leveän
rintansa ja hartiansa. Hänellä oli suuret vaaleat viikset ja hyvin
punaset kasvot. Lämpimässä ruokahuoneessa tuntui paitsi tupakinsavua
vielä jokin hyvin väkevä, paha hajuvesi. Nähtyään Nehljudofin upseeri
kohautti itsensä istualtaan ja aivankuin pilkallisesti ja epäilevästi
tuijotti häneen.
--Mitä suvaitsette?--hän sanoi, ja odottamatta vastausta huusi oveen:
Bernof, eikö se samovaari vihdoinkin joudu?
--Tuokiossa.
--Kyllä minä näytän sinulle tuokiota,--huusi upseeri silmät välkkyvinä.
--Jo tuon, jo tuon,--huusi sotamies ja hynttyytti sisälle samovaarin.
Nehljudof odotti niinkauan kuin sotamies asetti samovaaria (upseeri
saattoi häntä pienillä vihaisilla silmillään, ikäänkuin hakien paikkaa,
mihin lyödä.) Sitten upseeri laittoi itse teen; nouti viinikellarista
neliskulmaisen pullon ja Albertin biskviitiä, ja asetettuaan tämän
kaiken pöydälle, kääntyi hän jälleen Nehljudofiin.
--Millä siis voin olla avuksi?
--Olisin pyytänyt päästä erään naisvangin puheille,--sanoi Nehljudof
istuutumatta.
--Valtiollisenko? Se on vastoin lakia,--sanoi upseeri.
--Se nainen ei ole valtiollinen,--sanoi Nehljudof.
--Vai niin, tehkää hyvin, istukaa,--sanoi upseeri.
Nehljudof istui.
--Hän ei ole valtiollinen,--toisti hän,--mutta minun pyynnöstäni on
korkein päällystö sallinut hänen matkustaa valtiollisten kanssa...
--Vai niin, kyllä tiedän, keskeytti toinen.--Pieni, musta? Miksei, kyllä
se käy päinsä. Suvaitsetteko polttaa.
Hän tarjosi Nehljudofille paperossilaatikon ja kaadettuaan säntillisesti
teetä kahteen lasiin, asetti toisen Nehljudofin eteen.
--Tehkää hyvin,--sanoi hän.
--Kiitän teitä, minä olisin tahtonut tavata...
--Yö on pitkä. Kyllä ehditte. Minä toimitan sen teille ulos.
--Eikö kävisi laatuun, että minä pääsisin itse sinne?--sanoi Nehljudof.
--Valtiollistenko luo? Vastoin lakia.
--Minut on monta kertaa laskettu, Jos pelättäisiin, että minä toimitan
heille jotain, niin voisinhan toimittaa hänen kauttansa.
--Eipä niinkään, hänet syynätään,--sanoi upseeri ja naurahti
epämiellyttävästi.
--No syynätkää siis minut.
--Tullaan kyllä toimeen ilman sitäkin,--sanoi upseeri tuoden avatun
pullon Nehljudofin lasin luo.
--Saako olla? No, niinkuin tahdotte. Täällä Siperiassa kun asuu niin
eipä todella usein saa tavata sivistynyttä ihmistä. Tiedättehän itsekin
että meidän virkamme on niitä surullisimpia. Ja kun ihminen on tottunut
toisellaiseen, niin on todellakin raskasta. Meikäläisestähän on
semmoinen arvelu, että kun on vartioupseeri, niin on siis raaka ihminen,
sivistymätön, eikä kukaan ajattele, että ihminen voisi olla ihan toiseen
aijottu.
Upseerin punaset kasvot, hänen hajuvetensä, sormus ja erittäinkin
epämiellyttävä nauru olivat hyvin vastenmieliset Nehljudofista, mutta
hän oli nytkin, niinkuin koko matkansa aikana, siinä totisessa,
huomaavaisessa mielialassa, jossa hän ei sallinut itsensä käyttäytyä
kevytmielisesti ja ylenkatseellisesti ketään kohtaan, olipa se mikä
ihminen tahansa, ja piti välttämättömänä puhua jokaisen ihmisen kanssa
»koko sielullaan,» kuten hän itsekseen määritteli tämän suhteen.
Kuunneltuaan upseeria ja ymmärrettyään tämän henkisen tilan, hän sanoi
totisesti:
--Minä luulen, että teidän virassanne voi löytää lohdutuksen ihmisten
kärsimysten helpoittamisessa,--sanoi hän.
--Mitä kärsimyksiä niillä on? Ne ovat semmoisia ihmisiä.
--Missä suhteessa ne olisivat erilaiset kuin muut?--sanoi Nehljudof.--Ne
ovat ihan samallaisia kuin kaikki. Ja onpa viattomiakin.
--Tietysti on monenlaisia. Tietysti niitä tuleekin sääli. Toiset ovat
hyvin ankaria heille, mutta minä teen helpotuksia missä vaan voin. Ennen
kärsin vaikka itse, kunhan eivät ne. Toiset ovat heti valmiit lakia
käyttämään, kun vaan on vähänkään syytä, vieläpä ammuttavatkin, mutta
minä säälin. Saako olla? Juokaa nyt pois vaan,--sanoi hän, kaataen vielä
teetä.
--Kuka hän oikeastaan on, se, jota tahdotte tavata?--kysyi upseeri.
Se on eräs onneton nainen, joka oli joutunut haureuslaitokseen, ja
siellä häntä vääryydellä syytettiin myrkyttämisestä, mutta hän on hyvin
hyvä nainen,--sanoi Nehljudof.
Upseeri pudisteli päätään.
--Semmoista tapahtuu. Kasaanissa, kuulkaapas, oli yksi semmoinen--Emma
nimeltään. Syntyjään hän oli unkarilainen, mutta silmät ehta
persialaiset,--jatkoi hän voimatta salata hymyään tätä muistellessaan,
--käytös oli semmoinen, että ei kreivittärellä parempaa...
Nehljudof keskeytti upseerin ja palasi entiseen puheaineeseen.--Minun
ymmärtääkseni te voitte helpoittaa semmoisten ihmisten kohtaloa,
niinkauan kuin ne ovat teidän vallassanne. Ja niin menetellen te ihan
varmaan löytäisitte suuren ilon,--puhui Nehljudof, koettaen lausua
ajatuksensa niin selvästi kuin mahdollista, niinkuin puhutaan
ulkomaalaisten tai lapsien kanssa.
Upseeri katsoi Nehljudofiin kiiltävillä silmillä ja näytti
maltittomuudella odottavan, milloin tämä lopettaa, voidakseen sitten
jatkaa omaa kertomustaan unkarittaresta ja hänen persialaisista
silmistään, joka oli nähtävästi elävänä hänen mielikuvituksessaan ja
nieli koko hänen huomionsa.
--Se on niin, se on epäilemättä niin,--sanoi hän.--Minä säälinkin heitä;
mutta minä tahdoin kertoa teille siitä Emmasta. Ajatelkaas mitä hän
teki...
--Minua ei huvita tuo asia,--sanoi Nehljudof,--ja sanon teille suoraan,
että vaikka olen itsekin ollut ennen toinen, niin nyt minä inhoan
semmoista suhdetta naisiin.
Upseeri katsahti pelästyneenä Nehljudofiin.
--Ettekö suvaitsisi vielä teetä?--sanoi hän.
--Ei, kiitoksia.
--Bernof!--huusi upseeri.--Saata tämä herra Bakulofin luo, sano, että
laskevat erityiseen huoneeseen valtiollisten luo; saa olla siellä
iltahuutoon asti.