Herra Pagani oli tullut puhisten palvelusväen asuntoon. Heti senjälkeen
sieltä kimposi poikanen lähtien livistämään Albanon pitkää katua.
Pyhän-Paavalin-kadun kulmassa hän äkkiä pysähtyi ja huudahti: "Hohoi,
kuuleppas." Hän oli juostessaan varmaankin huomannut sen jota etsi,
sillä hän viittoili kiivaasti kadulle. Bertolinin leski istui siellä
kaikessa rauhassa ovensa edessä luoden silloin tällöin tyytyväisen
katseen Peppinoon, joka istui jakkaralla punoen olkia sellaisella
innolla, kuin koko hänen elämänsä työn pitäisi olla sinä päivänä
valmis. Ilmaistakseen mielialansa hän käänsi selkänsä pörrötukkaiselle
Neolle, joka seisoi hänen takanaan ja tavantakaa koetti päästä hänen
eteensä. Aamullisen kiivaan kahakan jälkeen, jolloin hän oli tavannut
Peppinon pater Benedetton oven edessä, oli hän jälleen ikävystynyt ja
juossut pakinoimaan Peppinon kanssa, mutta toinen piti sanansa: Neo ei
saanut sanaakaan vastaukseksi.
Mutta kun hän sinne tänne töllistellen seisoi Peppinon takana, kuului
äkkiä ääni: "Kuuleppas, poika!" ja samalla joku näkyi kädellään
viittovan. Neo noudatti heti kutsua, hän oli iloinen, että jotakin
tapahtui. "Tuleppas tänne", sanoi juoksupoika, "nopeasti, mestari
odottaa!" "Mitä minusta?" kysyi Neo lähtien juosta hölkyttämään toisen
perästä. "Saathan kuulla", läähätti edeltäjuoksija. Hallinsa edessä
seisoi herra Pagani, kasvoissaan ankara ilme. "Tulehan tänne!" sanoi
hän Neolle ja astui hänen edellään ruokasalin vieressä olevaan pieneen,
neliskulmaiseen huoneeseen. Silloin Neon silmiin tuli kummallinen ilme:
pienellä pöydällä oli suuri vadillinen täynnä valkoista makaroonia,
jonka purppuranpunainen huippu oli appelsiinihyytelöä, ja siitä nousi
lämmin, suloinen höyry. Herra Pagani asetti Neon pöydän ääreen sanoen:
"Katsoppa tätä, ja nyt pidä varasi, poika! Sinun isäsi on tehnyt
konnantyön, ja sinä tiedät varsin hyvin kaiken. Nyt sinä kerrot minulle
alusta alkaen kaikki tyynni jättämättä mitään mainitsematta; sitten
minä annan käteesi tämän haarukan ja sinä saat syödä koko vadillisen
makaroonia, mutta isällesi minä en kerro mitään. Mutta jollet kerro
minulle heti paikalla kaikkea, jos jätät pois tahi valehtelet, niin
minä tartun sinun korviisi, vien sinut isäsi luokse ja sanon: 'Tässä
on, Mateo, antakaa pojallenne selkään ansion mukaan, ja sitten minä
vien teidät sinne, missä teidän paikkanne on oleva.' Sano nyt, mitä
tahdot tehdä, pörröpää!"
Neolle ei vaali ollut vaikea. Jos hän kertoo, ei herra Pagani puhu
hänen isälleen mitään, antaapa hänelle vielä sellaisen palkinnon. "No
minä kerron kaiken järjestään, alusta alkaen", vastasi Neo herra
Paganin mielihyväksi. "Näin se oli", alkoi hän ja kertoi kaiken
tietämänsä paljoa nopeammin ja yhtenäisemmin kuin mihin muutoin oli
tottunut, sillä hän loi tavantakaa katseensa vatiin nähdäkseen nousiko
siitä vielä höyry vai rupeaisivatko makaroonit jäähtymään.
"Isä oli illalla sanonut", kertoi Neo, "laita niin että olet vuoteessa,
ja minä menin vuoteeseen ja minä en nukkunut, ja minä ajattelin:
tietäisinpä vaan mitä isä oli tuonut mukanaan, koska hänen säkkinsä
olivat niin suuret. Ja isä sytytti kynttilän, ja hän tuli ja valaisi
minun silmiäni, ja minä suljin silmäni ja kuorsasin, ja hän arveli
minun nukkuvan. Ja hän meni toiseen nurkkaan, jossa on pöytä, ja minä
avasin silmäni, ja silloin minä tiesin mitä hän oli tuonut mukanaan,
koska pöydällä oli useita pulloja. Ja Bartolo tuli pöydän ääreen, ja he
joivat viiniä. Ja isä oli ottanut esille kaksi korkeakauluksista
viittaa, ja muutoin ne ovat aina vanhassa arkussa: hän käytti niitä
ainoastaan silloin, kun ne kaksi nuorta herraa olivat 'Europassa'. Ja
hän sanoi Bartololle: 'Neidit aikovat mennä Nemiin ja palaavat takaisin
viidakkotietä, ja heidän kerallaan on ainoastaan lesken poika riepu, ja
heillä on rahaa ja heidän kaulassaan on kultarenkaita', ja Bartolo
sanoi: 'Sen voimme parhaiten tehdä Käärmesuon kohdalla, mutta mitä
teemme pojalle, sillä hän ulvoo kuin susi', ja isä sanoi: 'Kyllä hän
pian kesyttyy, minä tukin hänen suunsa ja sidon kädet selän taakse ja
heitän viidakkoon ja sillä hyvä.' Ja Bartolo sanoi: 'Heille ei tarvitse
tehdä mitään muuta, he eivät tunne meitä ja kaikkein vähimmin
viittakauluksissa', ja isä sanoi: 'Jos he huutavat, niin minä tukin
heidän suunsa mullalla ja lehdillä, kunnes saavat kyllikseen.' Ja
Bartolo meni ja ovella hän sanoi: 'Poika varmaankin nukkuu?' ja isä
sanoi: 'Siitä olen ensiksi ottanut selon, sillä hän ei voi olla
kertomatta mitään tuolle joutavalle leskenpojalle; mutta jos hän tästä
sanankaan hiiskuisi, niin löisin hänet kuoliaaksi.' Ja isä katsoi minun
vuoteeseeni, ja minä olin jo sulkenut silmäni. Ja aamulla isä oli jo
poissa, ja minä menin Peppinon luo ja kerroin hänelle salaisuuden, ja
hän lupasi olla puhumatta mitään yhdellekään ihmiselle. Ja hän ei ole
pitänyt lupaustaan. Ja isä oli poissa koko päivän ja koko yön, ja minä
nukuin yksin, ja aamulla varhain minä seisoin oven edessä, ja isä
saapui ja tuli minun luokseni ja sanoi: 'Sinä olet ilmaissut kaikki,
sinä olet kuullut, odotappas, kyllä minä sinulle näytän.' Ja hänellä
oli paketti, jonka tahtoi laskea kädestään, ja minä aloin kirkua ja
huutaa minkä jaksoin, ja naapuri tuli juosten ja sanoi: 'Mitä teette
pojalle?' Ja minä juoksin naapurin koipien välitse suoraan
kapusiiniluostaria kohti ja odotin kunnes Peppino tuli ja sanoin
hänelle, että hän on ilmaissut kaiken ja että jos minä saan tänä iltana
selkääni, niin täytyy hänenkin saada, ja sitten saapui eräs neiti, ja
sitten me juoksimme pois."
Nyt puhetulva äkkiä pysähtyi, ja Neo veti ponnistuksesta syvään
henkeään. "Se on oikein, tässä on", ja sitten herra Pagani pisti
haarukan hänen käteensä ja työnsi hänelle tuolin. "Nyt reippaasti
toimeen!" Neo tarttuikin mitä kiivaimmin urakkaansa eikä noussut
pöydästä ennen kuin viimeinen makaroonipala oli lautaselta kadonnut.
Silloin herra Pagani päästi hänet menemään. Kulkiessaan hieman
alakuloisena kadulla Neo näki miten myöskin Peppino ja juoksupoika
saapuivat juoksujalkaa, aivan niinkuin hänkin hetkistä ennen, ja
ajatteli: "Nyt Peppinolla on herkkupäivät, hänellä on nautittavana se,
mikä minulta on jo loppunut." Hän tarkoitti kaunista, höyryävää
ruoka-astiaa.
Jälleen herra Pagani seisoi hallinsa edessä, ja kun Peppino saapui
ottaen kohteliaasti hatun päästään, laski herra Pagani kätensä
ystävällisesti hänen päälaelleen ja sanoi: "Peppino, poikaseni, me
tunnemme toisemme. Sinun äitisi on roomatar ja kunnon nainen. Minulla
olisi puhuttavaa sinulle muutama sana." Näin sanoen hän otti pojan
mukaansa neliskulmaiseen kamariinsa, jossa he olivat kahden kesken.
"Nyt minun täytyy saada tietää sinulta jotakin, Peppino poikaseni",
sanoi herra Pagani, "eikä sinun tarvitse olla huolissasi siitä, että
rikkoisit lupauksesi, sillä näetkös, minä tiedän tarkoin minkä
konnantyön Mateo aikoi neideille tehdä. Kerroppa nyt minulle, mitä olet
siitä ilmaissut neideille!" "En mitään, en ole ilmaissut yhtään mitään,
en sanaakaan", huudahti Peppino kiihdyksissä, "koska olin luvannut
Neolle olla puhumatta. Minä ajattelin, että he palaisivat takaisin
samaa tietä, kun sanoisin heille, että toinen on huono ja liejuinen,
mutta he eivät tahtoneet, ja minulla oli suuri hätä, enkä minä
uskaltanut sanoa mitään, ja minä arvelin, että minun täytyisi menehtyä
tuskasta, sillä neiti sanoi menevänsä yksin, jollen minä tulisi mukaan.
Silloin minä tuskissani muistin jotakin, ja juoksin noutamaan Gasparon,
joka voi niin hyvin antaa selkään, ja ajattelin: hän kykenee
puolustamaan itseään ja pehmittämään sekä Mateon että toiset. Mutta
sitten neidit yht'äkkiä eivät enää halunneetkaan kulkea viidakkotietä,
ja he olivat suuttuneet minuun ja sanoivat minun kujeilevan, ja nyt he
eivät enää luota ollenkaan minuun. Mutta minä olin iloinen, kun me
olimme omalla hyvällä tiellämme eikä minun enää tarvinnut olla
huolissani siitä, että heiltä otetaan kaikki ja heidät kenties
heitetään suohon. Mutta Neon kanssa minä en enää tahdo olla missään
tekemisissä, en ollenkaan, hän on suuri lurjus, eikä äiti ole koskaan
ollut mielissään hänen tulostaan."
"Niin, poikani, se on oikein. Karta huonoa seuraa ja noudata äitisi
neuvoja, sillä hän on arvokas nainen, joka ansaitsee kunnioitusta, hän
on roomalainen." Näin sanoen herra Pagani ylen ystävällisenä jätti
Peppinon. Poika juoksi hilpeänä äitinsä luokse, jolle hän nyt saattoi
kertoa kaiken, koska herra Paganikin jo tiesi asian. Sitä ennen hän oli
pelännyt antaa ilmi salaisuutta, jonka Neo oli hänelle tyrkyttänyt,
eikä hän koskaan ennen ollut salannut äidiltänsä mitään.
Sillävälin herra Pagani lähetti poikansa neitien huoneeseen kysymään,
saisiko hän tavata heitä. Mutta kun Helminan kaikki tavarat olivat
lattialla, niin naiset halusivat kernaammin ottaa vastaan herra Paganin
hänen ruokasalissaan ja menivät alikertaan. Siellä herra Pagani
riemukas hymy huulillaan ilmoitti jo saaneensa selville koko jutun,
jonka hän nyt kertoi neideille. Erityisellä äänenpainolla hän vielä
puhui, millainen suru Peppinolla oli ollut neitien turvallisuudesta ja
miten hänelle vihdoin pisti päähän hakea oppaaksi Gasparon kaltainen
tappelupukari, koska hän ei uskaltanut puhua, jottei joutuisi
petturiksi. Hän pyysi sitten neitejä, että he jättäisivät aiheettoman
pelkonsa eivätkä saattaisi hänen hotelliaan häpeään lähtemällä sieltä
ennen aikojaan. Hän taas puolestaan pitää lujasti lupauksensa ja
toimittaa konnan, jota yksinomaan on pelättävä, oikeaan paikkaansa.
Kun asia nyt selvisi Helminalle, ja hän ymmärsi, että Mateo häviää
paikkakunnalta, niin hänet sai helposti jäämään, sillä hänellä oli
kaikenlaisia uusia ajatuksia, jotka liittyivät Albanoon, ja Klara
puolestaan ei ollut lähtöä ajatellutkaan. Näin keskustelu päättyi
kaikkien tyytyväisyydeksi, ja herra Pagani lähti ylen kohteliaana
neitien luota.