Seuraavana aamuna aurinko heloitti Campagnan yli niin raittiina ja
kirkkaana, että Helmina heräsi siitä ja nousi ylös. Kenties hän oli
myöskin hieman kiihtynyt edellisestä päivästä. "Klara", huudahti hän
viereiseen huoneeseen, "menkäämme heti ulos, on mitä kaunein aamu".
Klara oli tyytyväinen ehdotukseen, ja molemmat naiset olivat tuotapikaa
valmiit ja nousivat jo Pyhän-Paavalin-katua, missä vallitsi täysi
hiljaisuus. Saavuttuaan kukkulalle täytyi heidän pysähtyä ja ilmaista
ihastuksensa nähdessään, miten järvi kimalsi aamun kullassa ja tammet
hohtivat aamuauringon heloittaessa. Sitten he kulkivat vanhojen tammien
varjossa kapusiiniluostariin asti, missä kaikki oli hiljaista ja
tyhjää. Kirkon kulmauksessa Helmina kuitenkin äkkiä huomasi pienen
olennon seisovan muurin edessä etukumarassa ikäänkuin väijymässä
jotakin.
"Katsoppa vaan tuota pörrötukkaista pikku miestä, mitä hän tahtoneekaan
näin varhain?" huudahti Helmina. "Luulen, että olemme nähneet hänet
ennenkin, vai mitä?" "Varmasti montakin kertaa", vastasi Klara, "hänhän
on sama pikku mies, jonka näkee aina Peppinon kintereillä. Ketä hän nyt
vaanineekaan?"
Naiset kulkivat muutamia askelia järvelle päin ja katosivat pyhimyksen
majan taakse, jommoisia täällä kohoilee tavantakaa ja joiden
järvenpuoleiselle seinämälle on tehty kivinen, paikalleen kiinnitetty
penkki. Mutta tuskin he olivat siinä vaieten istuneet muutamia
minuutteja, kun heidän selkänsä takana syntyi hämmästyttävä rähinä ja
mellakka. "Sinä olet ilmaissut kaikki, sinä olet ilmaissut kaikki",
kuului äkkiä kovaääninen ja raivostunut pojanääni, "sinä olet
valehtelija ja lurjus ja petturi, ja sinä olet juorunnut kaikki, ja
kaikki on sinun syysi." "Se ei ole totta, se ei ole totta!" "Sinä olet
kiittämätön poika ja vahinko olisi, jos säästäisin sinua." Sitten
toinen kirkui jälleen ja sitten taas toinen, ja sitten molemmat ja yhä
kiukkuisemmin.
"Ja tiedätkö", kirkui toinen, "tänä iltana isä lyö minut kuoliaaksi.
Tullessaan aamulla kotiin hän sanoi, että minä olen ilmaissut sinulle
jo kaikki, ja tahtoi heti lyödä minut kuoliaaksi, mutta sitten saapui
naapuri, ja minä pääsin pujahtamaan ovesta pakoon ja olen tullut tänne
odottamaan sinua, kunnes palaisit pater Benedetton luota, ja nyt sanon
sinulle, Peppino, en minä yksin ota selkääni, sillä vaikka minä saan
osani, niin saatpa sinäkin; isäni saa kyllä sinut kynsiinsä."
Silloin Peppino kohotti äänensä, joka aivan vapisi vihasta. "Kuule,
Neo", huusi hän, "sinä olet koko maailman suurin roisto. Minä olen niin
paljon vaiennut sinun tähtesi, koska olin luvannut sinulle pitää asian
kokonaan salassa, ja sinä tuumit, että minä sen vuoksi annan pehmittää
itseni? En, en, ja tiedä se: ikinäni en enää tahdo olla sinun kanssasi
missään tekemisissä. Te olette paljasta rosvojoukkoa, jotka ryöstätte,
pieksätte ja pahoinpitelette ihmisiä, ja se on oikein, että kaikki
tulee ilmi ja teidät teljetään lujaan, suureen, vanhaan
kuritushuoneeseen!"
"Kuuletko, Klara? Tahdonpa tietää, mitä se on", sanoi Helmina ylen
kiihtyneenä ja tuli esille pyhimyksen majan takaa.
Mutta samassa kun molemmat pojat huomasivat ihmisolennon, kimposivat he
salamannopeudella paikaltaan, eikä heitä enää näkynyt missään, "Oletko
moista kuullut, Klara?" huudahti Helmina uudelleen. "Meille on
sanottukin, että täällä Albanon seutuvilla on rauhatonta, ja nyt sen
näet, tämä viehättävä Peppinokin näkyy seurustelevan moisen roistoväen
kanssa. En jää tänne enää päiväksikään, he ovat aikoneet ahdistaa
meitä, ja kenpä tietää, eivätkö he vaani tuolta tammien takaa ja
hyökkää kimppuumme ohi kulkiessamme."
Helmina puhui yhä kiihtyneempänä kuulematta ollenkaan sanoja, jotka
Klara lausui rauhoittaakseen häntä. Hän juoksi tammien alitse ja
kukkulan rinnettä alas Pyhän-Paavalin-kirkolle ja katua pitkin
Albanoon, Hotel Roman edustalle. Siellä herra Pagani seisoi hallinsa
edessä hengittäen raitista ilmaa, kuten hänellä usein oli tapana tehdä.
Helmina tuli ripeästi häntä kohti. "Herra ravintoloitsija", sanoi hän,
"antakaa meille lasku, me matkustamme huomenna varhain." "Mitä,
kuinka?" huudahti herra Pagani ylen hämmästyneenä. "Neidit ovat
vuokranneet asunnon luonani kuukaudeksi ja nyt, oltuaan kymmenen
päivää, tahtovat jättää taloni."
"Me maksamme huoneestamme koko kuukauden vuokran, mutta huomenna me
matkustamme", vastasi Helmina päättävästi. Mutta herra Paganista ei
päässytkään niin vähällä. "Hyvät neidit", alkoi hän juhlallisesti
(sillä Klarakin oli sillävälin saapunut), "minä haluaisin tietää, millä
tavalla taloni on laiminlyönyt teidän palvelemisenne ja hoitonne.
Ilmaiskaa, hyvät neidit, minulle moitteenne; taloni kunnia on minulle
maksua kalliimpi, sillä minä olen roomalainen."
"Teidän talossanne on kaikki kunnossa", sanoi Helmina, "mutta
lähistöllä asustaa rosvojoukko, enkä minä enää jää päiväksikään tälle
paikkakunnalle." Nämä sanat tekivät Paganiin järkyttävän vaikutuksen,
hän tuli mielenliikutuksesta aivan vihreäksi. "Rosvojoukko,
rosvojoukko!" huudahti hän tavantakaa. "Se on aivan pirullinen valhe,
se on juonittelua minua vastaan, taloni joutuu tuhon omaksi, hukka
perii hotellini. Mutta albanolaiset saavat nähdä mikä mies roomalainen
on. Tässä, hyvät neidit, tässä minä lupaan, niin totta kuin olen
roomalainen: vielä ennen auringon laskua minä paljastan tämän itseeni
suunnatun helvetillisen juonen. Osoittakaa, hyvät neidit, minulle se
suosio, että ilmoitatte, miten olette saaneet selville tämän
panettelevan, minun hotellini olemassaoloa uhkaavan tiedon?"
Helmina kertoi molempien poikien keskustelun, ja herra Pagani tuli
tämän tiedon saatuaan hieman miettiväiseksi; kuitenkin hän näytti
olevan lopuksi varsin tyytyväinen ja huomautti: "Minulla on nimet, minä
toimin, minä pidän pyhänä lupaukseni. Mutta varokoon se, joka täällä
harjoittaa konnantöitä, minä toimitan hänet oikeaan paikkaansa, minä,
roomalainen Pagani; minun uudesta hotellistani ei saa sanoa, että se on
siellä missä konnat ja ryövärit asuvat."
Herra Pagani puhisi uudesta kiihtymyksestä. Mutta naiset läksivät pois
hänen luotaan, ja Helmina nousi heti huoneeseensa ja heitti arkuista ja
laatikoista lattialle kaiken niiden sisällyksen; se oli alkua
tavaroiden kokoamiseen lähtöä varten.