Kolme pitkää kuukautta oli Tåklin turhaan odottanut soveliasta
tilaisuutta lähestyäkseen Annaa. Hän ajatteli ainoastaan tätä
kutsumusta, jota täyttämään hän luuli olevansa määrätty, ja muuttui yhä
enemmän hajamieliseksi ja harvapuheiseksi. Tämän huomasivat hänen
iloiset kumppaninsakin ja miettivät ja kummastelivat oliko hän
rakastunut, tahi miettikö hän jotakin valtiomullistusta, joka muuttaisi
Euroopan olot, mutta Berndt Wilhelm Tåklin ei asettunut, ennenkuin
hänellä oli Annan suostumus kädessään, ja silloin alkoi hän semmoisella
ravakkuudella, jota hänessä tuskin olisi luullut löytyvän, tehdä
tarpeellisia valmistuksia.
Siinä kirjeessä, jonka Anna kello kahdeksan löysi rihmassa riippumasta,
kirjoitti hän kiitettyään ensin hänelle osoitetusta luottamuksesta,
että ainoa mahdollisuus Annan päästä kenraalin hirmuvallasta hänen
luulonsa mukaan oli pako, johon hän kaikin tavoin tahtoi antaa apuaan.
Hän kehoitti Annaa ottamaan myötään kaikki kenraalilta saadut
rahalahjat ja kalleudet, koska ne olisivat tarpeelliset hänen
vastaiselle toimeentulollensa, ja vaikka hänen ylpeytensä ja kestetyt
kärsimyksensä vastustivat sitä ajatusta, että hänen olisi kenraalia
mistään kiittäminen, näki hän vihdoin viisaammaksi suostua siihen.
Monta pikku kirjettä vaihdettiin sittemmin Annan ja Tåklinin välillä.
Pako määrättiin tapahtuvaksi tulevana sunnuntaina, jolloin Anna
palvelijansa kanssa lähtisi kirkkoon, ja siten sovittiin tarpeen mukaan
kaikesta.
Toivoen pian saavansa kutsua itsensä vapaaksi kesti Anna enkelin
kärsivällisyydellä kaikki oikut ja loukkaukset, joilla hänen sortajansa
näinä päivinä tavallista enemmän ahdisti häntä, sekä oli luja ja
turvallinen viimeiseen yöhön saakka ennen pakoa, mutta silloin esti
sanomaton levottomuus hänen saamasta pitkään aikaan unta silmäänsä.
"Koettakaa nukkua, hyvä lapsi", sanoi Brigitta hellästi istuutuen hänen
sänkynsä viereen. "Ette tarvitse peljätä mitään, sillä minä valvon
teidän luonanne, kunnes on aika valmistautua kirkkoon."
Niinkuin äiti, joka ei suo itselleen yhtään lepoa pitääksensä aran
lapsensa kättä omassaan ja siten karkoittaaksensa sen mielikuvituksessa
syntyvät kummitukset, niin istui uskollinen palvelija läpi yön Annan
luona.
"Kas, miten hän hymyilee!" sanoi Brigitta itsekseen, kun tytön
silmänluomet vihdoin vaipuivat kiinni. "Joko hän on olevinaan isänsä
luona tahi käyskentelevinään Mustofinin kanssa ihanissa seuduissa,
joista hän väliin uneksii -- mutta minkätähden muuttuvat hänen
kasvonjuonteensa, rinta kohoilee rauhattomasti, ja hän vaikeroi! Miten
on laita, hyvä lapsi, sanokaa?"
Anna hypähti kiivaasti ylös ja katseli sekaisesti ympärillensä.
"Minä uneksin", virkkoi hän, "kävelleeni Mustofinin kanssa pitkin
yksinäistä metsäpolkua. Oi, kuinka suloista se oli! Kuulin lintujen
laulavan ja metsän humisevan kuni muinen, ja me molemmat, mekin
lauloimme. Mutta silloin pimeni äkkiä kaikilla puolilla, enkä minä
muuta tuntenut, kuin että olin yksinäni syvyyden partaalla ja että
kenraali Demidoff riensi perässäni ottaakseen minut kiinni. Tahdoin
paeta, mutta jalkani horjahti ja minä putosin hirvittävään syvyyteen.
Korvissani kaikuu vielä kenraalin pilkkanauru -- -- --!"
"Se oli tukala uni", sanoi Brigitta pudistaen päätään, "mutta ehkäpä se
ei kumminkaan ennusta mitään pahaa. -- Minä luen teille, lapseni, tuon
kauniin psalmin 'Jumalan suojeluksesta', josta te niin paljon pidätte,
niin varmaankin rauhoitutte jälleen."
Anna nyökäytti myöntäväisesti päätään ja Briitta muori otti raamatun ja
luki valoisassa kesäyössä, kunnes tasainen, säännöllinen hengitys
vakuutti hänelle, että hänen herttainen lapsensa, joksi hän Annaa
nimitti, oli jälleen nukkunut. Se oli suloista uinumista, jota ei pahat
unet häirinneet. Kerran vaan hän avasi vielä silmänsä, loi Brigittaan
kirkkaan, lempeän katseen ja sanoi:
"Mene levolle, hyvä ystävä, sillä minä en enää tunne levottomuutta enkä
pelkoa. Ovathan minun allani nuo 'ikuiset kädet.' -- -- Hyvää yötä!"
Mutta Briitta muori ei lähtenyt levolle. Hän pysyi kuin kelpo sotamies
paikallaan, ja vaikka hän joskus torkahtikin, ei se estänyt häntä rivi
riviltä seuraamasta "Hengellisiä kyyhkyisääniään", joita hän lueskeli
kunnes aamurusko loi loistavan hohteensa taivaankannelle.