Berndt Wilhelm Tåklin,
kauppias."
Kamarissa oli niin hiljaista että lesiäisen nakutus kuului
ovenlaudoituksesta yhtä selvästi kuin vasaran kalske pajassa. Anna ei
tahtonut voida käsittää, että kukaan ajatteli häntä, että kukaan sääli
hänen onnettomuuttaan. Hän luki kirjeen toistamiseen, mutta ei voinut
toiseksi selittää sen tarkoitusta.
"Iloitse, Briitta muori!" huudahti hän puristaen uskollisen palvelijan
käsiä, "iloitse, eräs tuntematon, mutta jalosydäminen mies tarjoutuu
pelastamaan minua tästä tuskan ja sorron tilasta. Mitä sanot sinä hänen
ehdoituksestaan?"
Mutta Brigittaa arvelutti. Hän oli liian usein saanut kärsiä
herkkäuskoisuudestaan ja tahtoi nyt vakaasti ajatella asiaa. Lopuksi
sanoi hän:
"Ei suuret sanat suuta repäise! Kuka tietää, jos olette joutunut
narrin käsiin, joka houkuttelee teitä vielä pahempaan paulaan kuin
tämä -- -- --"
"Pahempaan! älä puhu niin", keskeytti hänet tyttö. "Voidakseni elää
tulee minun uskoa hyvää ihmisistä. -- Kenraali Demidoff on tosin
myrkyttänyt minun elämäni, mutta kaikki eivät voi teeskennellä ja
pettää kuin hän. Tätäkään vierasta en minä saata epäillä, sillä hänen
kirjeensä on niin yksinkertainen, ettei siihen ole antanut aihetta muu
kuin todellinen myötätuntoisuus, se on liian sydämellinen voidaksensa
sisältää petosta."
"Säilyttäkää hyvä uskonne, lapseni, ja auttakoon teitä Jumala", sanoi
Brigitta ja kuivasi etuliinannurkalla silmänsä.
Iloissaan tästä joskin ei aivan suoranaisesta myönnytyksestä kirjoitti
Anna vastauksensa Tåklinille:
"Hyvä Herra!
Kirjeenne olen minä vastaanottanut ja lukenut kummastuksella
ja kiitollisuudella; kummastuksella, sillä minä en ole tohtinut
odottaa, että kukaan pitäisi lukua semmoisesta olennosta,
jonka elämä kaiketi näyttää epäiltävältä ja eriskummaiselta;
kiitollisuudella taas, koska siten tarjotaan minulle mahdollisuus
pelastua. Minä pidän kiinni siitä ajatuksesta kuin hukkunut
oljenkorresta, sillä kenraali Demidoffin talossa on asemani
todellakin semmoinen, että toivon millä hinnalla hyvänsä päästä
vapaaksi, ja vaikka Teidän sekä nimenne että persoonanne ovat
minulle oudot, uskon kuitenkin mielelläni Teitä kunnialliseksi
mieheksi, joka ainoastaan osanottavaisuudesta tahdotte ryhtyä
vapauttamaan minua. Luottaen täydellisesti kunniaanne tahdon siis
panna kohtaloni Teidän käteenne ja olen valmis suostumaan
jokaiseen yritykseen, josta voi olla menestymisen toivo.
Edistäköön Herra teidän tuumaanne ja siunatkoon jaloa yritystänne,
jota onneton tyttö aina on säilyttävä kiitollisessa muistossa.