Mies muuttui murheelliseksi, sitten hän kirosi kohtalonsa ja lopuksi
näki hän vain haavoja, haavoja, jotka olivat revenneet auki ja
kirvelivät julmasti...
29.
-- Etkö sinä tiedä että minä olen raskaana?
-- Tiedän, Mirjam, tiedän...
-- Taas!
-- Niin, niin.
-- Se on _sinun_ syysi!
-- Mirjam, älä tee syntiä!
-- Minä en olisi tahtonut vielä.
-- En minäkään.
-- Se sattuu niin äärettömän sopimattomasti. Minä olen niin vihainen,
niin vihainen että tahtoisin lyödä koko maailman murskaksi!
-- Me otamme sen _sittenkin_ kiitollisuudella vastaan, Mirjam kulta.
-- Helppo _sinun_ on sanoa! Helppo _teidän miesten_ on sanoa. Hyi
kuinka minä inhoan miehiä!
-- Mutta sinähän olet aina sanonut että kadehdit miehiä?
-- Niin kadehdinkin. Siksi inhoankin. Sinä pääset nytkin huviretkelle
-- minun täytyy matkustaa kuin kuritushuoneeseen.
-- Sellainen on _naisen kohtalo_!
-- Naisenko kohtalo? Sen ei _tarvitse_ olla sellainen. Kuuletko, sen
_ei_ tarvitse!
-- Mutta se _on_. Ja jääpi. Ja on _aina_ ollut.
-- Mutta minä en jaksa. Minä hyppään koskeen. Kun ajattelen mitä
kaikkea taas on läpikäytävä... Oih!
-- Muista silloin Mirjam, kuinka paljon mies kärsii naisensa vuoksi
_henkisesti_.
-- Se ei ole mitään _siihen_ verraten!
-- Se _on_. Ja _se_ se juuri onkin.
-- Mutta miksi, miksi hyvä Jumala minun pitää...? Pelasta minut
tästä, vapauta minut tästä.
-- Rakas ystävä, tyynny nyt. Eletään päivä kerrallaan. Ja usko minua
että et yksin kärsi me kärsimme siitä molemmat. Mutta muistathan sinä
sen ihanan kesäyön...
-- Älä puhu _siitä_. Älä puhu...
-- Tässä ei ole mitään muuta pahaa kuin että sinä yhtä vuotta liian
varhain nyt tulit tuohon tilaan.
-- Mutta sen me päätämme Orjo että _tämän_ jälkeen ei saa tulla
yhtään lasta. Ei yhtään! Ei milloinkaan!
-- Niin, Mirjam. Mutta...
-- Vanno se!
-- En vanno, vaan lupaan.
-- Vahvista lupauksesi suutelolla!
-- Mirjam kulta! Pikku raukka!
-- En ole raukka! Et saa sanoa!
-- No?
-- Ota paremmin kiinni. -- --
-- Sinä taidat sittenkin minua rakastaa, Mirjam?
-- Älä vaadi sanoja. Näethän -- tiedäthän. Voi kuinka minun tulee
ikävä taas jättää sinut.
--...
-- Ja anna nyt, rakas kulta, anteeksi että olen sinua loukannut. Että
olen ollut paha...
-- Mirjam, tällaisina hetkinä kokenut aviomies ei sano mitään.
Ei kerrassa mitään! Tietysti hän sydämessänsä pyyhkäisee kaikki
katkeruudet pois ja pyytää itsekin anteeksi, mutta kun tietää,
millainen pyörä on elämä...
-- Niin se on!
-- Ne tuhannet kauniit päätökset...?
-- Mutta kenties _minä_ paranen. Oi Orjo, kuinka minä unelmoin
tulevaisuutta... sellaisia kesiä, jolloin en ole raskaana... ja me
sinun kanssasi asumme siellä uudessa kodissa...
-- Rakas ystävä, sinä haaveilet!
-- Anna minunkin kerran haaveilla. Siitähän sinä pidät. Itsehän
haaveilet enemmän. Kukaties minä kuolen synnytykseen.
-- Et, Mirjam, et kuole. Kaikki käy hyvin. Siinä asiassa kestät.
Mutta hermoseurauksia et näy kestävän.
-- Moni rouva minun asemassani olisi jo kuollut.
-- Nykyajan naiset ovat niin heikot. Älä pahastu, jos sanon sentään,
että moni rouva sinun asemassasi kestää _vielä paremmin kuin sinä_.
Ei yksikään!
-- Mutta minä voin näyttää esimerkkejä. Eläviä todistuksia...
Elämäniloisia, sitkeitä, lujia, luonnollisia, lempeitä ihmisiä,
joilla on ollut tai joilla on esimerkiksi kahdeksan lasta.
-- Lampaita!
-- _Naisia!_ Mainioita naisia!
-- Miesten mielestä!
-- Tietysti. Mutta kenties sellaisilla äideillä on joku tytärkin,
joka sanoo samaa. Ja eivätkö tyttäret ole naisia?
-- Miksi et nainut _sellaista_ naista?
-- Siksi että _sinä_ satuit sen naisen sijalle. Miksi et sinä
valinnut _sellaista_ miestä, joka ei olisi halunnut lapsia! --
-- Halusinhan minä... alussa... Orjo, sinä et saa olla paha. Sinä
vääristelet tahallasi Älä, rakas ystävä, puhu enää -- minua niin...
nukuttaa...
-- Mutta...
285
-- Puhutaan sitten aamulla lisää. Nukutaan nyt. Älä vedä kättäsi
pois. Orjo... rakas...
* * * * *
Mikä siinä taas auttoi. Mirjam matkusti halki Suomen synnyttääkseen
viidennen lapsensa. Ei yksikään lapsista saanut syntyä kotona. Se oli
niin päätetty -- varovaisuuden vuoksi. Ja muutenkin -- rauhan vuoksi.
Mies jäi taas yksin toisten lasten vahdiksi Ja teki työtä kuin hullu.
30.
Jättiläisköngäs 20 p. maaliskuuta.
Rakas Orjo!
Poikahan se taas tuli ensimäisen lapsemme näköinen: hyvin sievä suu
ja leuka, tummat silmät, suora nenä. Se saa äitinsä maitoa.
Asiat tapahtuivat näin (sinähän aina vaadit minua kertomaan). Läksin
lauvantai-iltana klo 10:n junassa -- menee vain 10 min. tällä
matkalla -- olin näet alkanut tuntea vähän nipistystä, vaan kun tulin
"könkäälle", niin kaikki katosi ja ylihoitajattaren ja Mirdjan kanssa
naurettiin vielä klo 3 yöllä meidän huviretkeä ja aijoimme palata
ensi junassa takaisin. Niin sitten alkoikin taas vähän poltella ja
hoitaja rupesi tarkastamaan että joko poltot todellakin alkavat,
ja ajattele: poika tulla tupsahti siihen paikkaan. -- Sen pituinen
se. Tohtori on kovasti kieltänyt saven, liidun ja kalkin syönnin
sanoen että voin helposti saada suolikalkkeutuman eikä saa enää antaa
lapsillekaan siellä. Vieläkö poropolvesi juonittelee? Muista antaa
hieroa käsivarsiasi. Pikku Mailalle ja Sirkalle äidiltä suutelo
"kirjeistään" -- oli niin kovin hauska kuulla Mailan pakinoita --
kirjoita toistekin äidille. Ei ole paperia enempää! Pitääkö Jormolle
lähettää uusi kolttu?
Mirdjan luota 18/5.
Rakas Orjo!
Kaikki kirjeesi olen saanut ja kiitän sinua niistä, sillä tuntuu
keventävältä aina kuulla että lapset ovat terveinä -- alakuloisuus
kuitenkin aina valtaa mieleni kirjeesi luettuani ja sydämelläni on
suuri painostus jota en ole tähän saakka voinut pois heittää. Mistäpä
minä voisin takuuseen mennä minä, joka jo vaistomaisesti vien käden
silmien turvaksi suojellakseni edes ne iskuilta. Ja minä en tahdo
katsoa toisia asioita selviksi, koska tunnen itseni sen verran että
minkä kerran saan sydämessäni -- enkä vain järjellä päätetyksi,
niin se pakottaa minut toimintaan. Annan kohtalon heitellä -- teen
minkä kykenen, mitä en jaksa, siitä ei omatunto minua syytä. Se
tiehaara, josta niin varmana puhuit ja joka osoitti kuinka vähän
sinä todellakin vaimoasi tunnet -- jospa olisit nähnyt minun suuni
ilmeen sitä lukiessa! -- niin: se tiehaara kyllä jossakin varmasti
häämöttää, mutta vielä se ei ole vaativana eteeni auennut ja _sen
vuoksi tulen takaisin sinne_, vaikka en lähtiessäni todellakaan
ollut varma, _palaanko sinne enää_. Turhaa on taistella tutkainta
vastaan, turhaa on koettaa kohtaloaan muuttaa, odotan vain mitä se
tuo, en sure, en iloitse, sillä enhän tiedä, _mikä_ se on. En ole
koskaan katunut naimisiin menoani sinun kanssasi, sillä tunsin niin
voimakkaasti, niin voimakkaasti kuin tuntea voi: että _sinä_ olit
siinä _minun_ kohtaloni, että kaikki mitä on seurannut, on minun
kohtaloani, jota en ole voinut muuttaa, ja vaikka minulle koko
maailma olisi huutanut että tulen onnettomaksi, olisin sittenkin
mennyt kanssasi naimisiin siinä määrin vaativana ja kauheana
_pakkona_ se päälleni lankesi ja minä tunsin ja ymmärsin sen selvästi.
Minulla oli silloin kihlasormusmatkalla -- sinä muistat -- tarkoitus
jättää sinut (jolloin juoksutin sinua kärryjen perässä) ja paeta
kauvas pois ja tein jo päätöksen, mutta sitten minua nauratti oma
päätökseni, sillä niin selittämättömän voimakkaasti tunsin, kuinka
turhaa on koettaa _kohtaloaan välttää_.
Kesäkuun alussa menemme Rekijärvelle, jossa Mirdja vihitään.
Yöauringon kaupunkiin en mene -- se siitä. Noin viikkoa ennen
juhannusta joutunen Syrjäkorpeen. Onko sinulla paljon sitä vastaan
että Agnes tulisi meille kesäksi? Hän tulisi yhtä matkaa minun
kanssani eikä sinun tarvitseisi hänen matkojaan maksaa. Tämä nuorin
poikamme on levoton lapsi enkä minä jaksa sitä öillä yksin hoitaa,
en parhaalla tahdollakaan; ja tiedät, kuinka vaikeaa on rahallakaan
saada lapsenhoidossa apua päiviksi, mitä sitten öiksi. Koeta siis
antaa myöntävä vastaus. Sataiset markkasi olen saanut ja kiitän sinua
niistä ja ymmärrän kuinka vaikeaa sinulle on rahaa lähettää, kun on
itselläsikin tiukka. Jos _se_ tiehaara olisi eteeni avautunut, niin
menisin entiselle alalleni ja ottaisin kaikki lapset luokseni ja
sinut myös -- _nyt_ tulen sinun luoksesi. Suuri helpoitus olisi vain
minulle, kun voisin _itse ansaita_. Sitä minä aina haaveilen ja jos
nyt asuisimme kaupungissa, niin eihän se mikään mahdottomuus olisi --
nyt kun emme enää lapsia tahdo.
Kunpa saisit siellä muurarin uutistalollemme; mutta älä saata meitä
hirmuvelkoihin kaupunkilaisten mestarien vuoksi! Koeta nyt ottaa asia
reippaasti, eihän tätä ikuisesti kestä ja mikä jää, se jääköön --
emme me ikuisesti rakenna emmekä kiduta itseämme yhden talon takia.
Sano sille Verkkaiselle että laittaa osansa valmiiksi kunnes emäntäsi
tulee. Ruokakonttorin hyllyt saa minun tultuani laittaa ja odotelkoon
Verkkainen vuosikauden loppusatoja, koska meitäkin odotuttaa Äläkä
pidä niin paljon puhetta rahapulastasi: eihän _siellä_ huutosi auta,
kiusaa vain omaisiasi.
Mailalle ja Sirkalle tuopi äiti omatekoiset nuket, Jormolle torven.
Mitäs isälle?
Suutelo lapsikultaisilleni.
_Mirjam_.
P. S. Tarvitsetko pitkiä saranoita? Kysyn sitä siksi että menen pian
kaupungissa käymään. Otetaanko pirttiin kattolamppu ja akkunaverhot!
Sano Jormo pojulle että äiti tuopi suuriäänisen torven ja takin.
Mirdjalasta 27/5.
Rakas Orjo!
Tulenhan minä, koska omatuntoni ja sydämeni niin vaatii. Täältä
lähden 10 päivä kesäkuuta Rekijärvelle Mirdjan kanssa, jossa hänet
vihitään 12 p:nä. Viivyn siellä ainoastaan muutaman päivän ja alotan
sitten matkustukseni maan halki Syrjäkorpeen asti -- tietysti ilman
Agnesta, koska sinä niin tahdot, vaikka tietänet, kuinka vaikeaa on
pienen lapsen kanssa matkustaminen; -- siis tulen yksistään pojan
kanssa "ilman seuranaisia."
Pääasia on että sinä ja siellä olevat lapset olette terveet, vaikka
kovin on lamauttavaa sinun rahapulasi -- tuntuu kuin en voisi ihmisiä
silmiin katsoa, sillä _niin minua hävettää_ ja kiusaa huonot,
raha-asiamme. Etkö voisi koettaa olla niistä _puhumatta_ minun
vuokseni, vaikka se sinusta ehkä on joutavaa -- vaan minun vuokseni
koeta salata muilta, sillä niin pahalta se minusta tuntuu etten soisi
siitä tarpeettomasti puhuttavan. Se viepi minulta kaiken elämisen
mahdollisuuden ja viimeisenkin elämän ilon -- tieto ettei ole leipää
lapsille... että täytyy kituuttaa, kituuttaa...
Etkö voisi ajatella mahdollisuutta mennä ensi talveksi opettajaksi
kaupunkiin? -- saisit palkan kesältäkin ja minä jäisin lasten kanssa
Syrjäkorpeen...
Menisin vaikka Rajapostiin, jotta pahimmasta pulasta pääsisimme.
Toimita minulle paikka -- puhun täydellä aikomuksella ja olisin
iloinen, jos voisin saada paikan -- ottaisin kaikki lapset mukaan --
koeta!
Suutelo rakkaille lapsukaisille ja isälle myös, jos ottaa vastaan.