_Mirjamilta_.
Oma kulta! vastasi aviomies kirjeessään. -- Viime yönä kuutamossa
saavuin kotiin peurallani syrjäkylistä, joissa olen ajellut sieluni
ikävissä, miettien jumalaties mitä kaikkea. Minulla on näet viikko
takaisinpäin tapahtunut täydellinen työnseisaus ja se on hyvin
arveluttava asia. Huomaan liiaksi miettiväni omaa ikävääni, joka
johtuu sinun kaukanaolostasi...
Miksi riistää itseltään ainoakin elämän ilon värähdys -- tämä
erillään-olo on muuttunut kidutukseksi, jonka laatua Sinä ehkä et
ymmärrä...
Rakas Mirjam! Terveellinen on ollut meille tämä pieni erillään-olo,
mutta älköön sitä jatkuko enempää kuin tarvis vaatii. Ajat ovat
siksi levottomat että mitä tahansa voipi tapahtua -- miksi emme
siis kiiruhda yhteen? Ja miksi emme vielä toistaiseksi saata tavata
toisiamme täällä, jonne kohtalo kuitenkin on niin paljon kalliita
muistoja meille säilyttänyt? Täällähän lempemme syttyi kevätauringon
paisteessa, kevätpurojen solinassa, täällähän kultapoikamme ensi
kuukausiaan eleli. Minä onneton en tosin voi sinulle vielä tarjota
omaa kotia sanan aineellisimmassa katsannossa, mutta ehkä sinä minun
avullani osaat asiat niin järjestää että sellainenkin saadaan...
Etkö voi lähteä matkalle jo nyt heti tämän kirjeen saatuasi?
Ihanat kevättalven päivät -- hauska matkustaa. Minä siirtyisin
kulmahuoneeseen ja sinä saisit Leijon kanssa asua tässä aurinkoisessa
salissa... Appesi ja anoppisi ovat jo pari viikkoa olleet poissa
ja yhä viipyvät yli pääsiäisen. Mamma rukka lähtiessään ihan itki
valittaen että sinä muka olit täältä paennut siitä syystä että pidit
häntä, anoppiasi "kavalana ihmisenä." Niin ne vanhat ymmärtävät meitä
nuoria! Mirjam, Mirjam, mitä olet tehnyt? Pistäydy vain Helsingissä,
jos haluat, mutta älä tuhlaa, ottaa niin lujalle saada lisää rahaa.
Jos ei sinun sielusi jano vedä sinua miehesi luo tänä keväänä,
niin minulla ei ole mitään sanomista! Vaijetkoon silloin kieli ja
kirjevaihtokin, joka ei näy kannattavan, kuten luulin.
_Ei minusta ole avioeroon_, älä sinä ikinä sellaista usko, vaikka
ihannetaistelussani tulenkin sentapaista kuvitelleeksi. Tulkoon
ero luonnollisesti, jos tulee, ei näin väkinäisesti ja väkivaltaa
itsellemme tehden. Vai kuinka? Rientäkäämme yhteen uudella onnella ja
uskolla, tuli mikä tuli! Hyi kuinka tämä jo maistuukin iljettävältä:
neljä kuukautta -- yksi kolmasosa vuotta jo erillään.
Täällä me yhdessä päätämme sitten, mitä on tehtävä, täytyykö miehen
leipänsä tähden "tuppautua vaikkapa siihen virkaan, jota Juppiter
vihaa." Kun ensin saisi sielunsa siivotuksi, niin sitten pyrkisi
vaikka kuivaksi kuvernööriksi! kirjoitti Orjo.
Ole varovainen junamatkoilla! lisäsi hän kuvitellen jo vaimonsa
matkustusta.
Toimintaan Mirjam ja viisaaseen ratkaisuun. Jos tulosi jäisi kesään,
niin menisi kesäkin erossa -- tässä tulee mies hulluksi eikä saata
tehdä mitään. Älä kuuntele rouva Starckin kieltoa -- tai ehkei hän
kielläkkään?
"Jos aijot olla naimisissa" j.n.e. Jään nyt odottamaan pikaista
tietoa, rahaseikkojen älä anna häiritä tuloasi -- ne selviävät
kyllä. Oi kunpa en tarvitseisi saada murhaavaa tietoa! lopetti Orjo
juhlallisesti ja mieli liikutuksissa.
Kevät oli tosiaankin mennyt hänen päähänsä ja huilannut koko miehen
niin ettei hän nähnyt mitään muuta kuin oman hillittömän kaihonsa!