_Mirjamiasi_.
Nuori rouva kummasteli että hänen miehensä pysyi lujana
vaatimuksessaan ettei hän kirjoita ennenkuin saapi vaimoltaan
"vähintään 4 arkin pituisen kirjeen." Vastinetta ei todellakaan
tullut, kuten tavallisesti, ja sentähden Mirjam uudestaan tarttui
kynään.
"Etelästä" toisena vaalipäivänä...
Rakas Mieheni!
Koko päivän on minulla ollut tunto että sinulle pitäisi kirjoittaa.
Olen koettanut vakuuttaa itselleni että se on aivan tarpeetonta,
koska nimittäin olen lähettänyt kaksikin kirjettä peräkkäin muutamien
päivien kuluessa -- ja tämä on kolmas. Kävin minäkin äänestämässä
ja juhlalliselta se tuntui. Eivätköhän miehetkin nyt ala meitä --
enemmän kuin ennen -- respekteerata? -- -- --
Rakas Orjo! On sunnuntai-ilta myöhäinen. Kirjoitan tätä vuoteessa --
ei tunnu unta tulevaksi. Leijo lapsemme nukkuu vieressäni, kuulen
hänen tasaisen hengityksensä. Posket punoittavat valkoista tyynyä
vasten ja pieni suu on puoliavoinna -- tekee mieli painaa huulensa
suuta vasten, vaan ei henno herättää.
Minä kaipaan sinua useasti -- itkin äsken yksikseni -- jos sinä
sairastuisit ja jos tapaturma sattuisi. Jumala rakas, pyhä
varjelkoon! Olen koettanut itseäni tutkia ja kaivella -- vaikka
on kauheaa katsoa elämää silmiin -- paljon helpompi on elää päivä
kerrassaan. Niin, surulla muistan, kuinka monta kertaa olet uhannut
minusta eron ottaa. Vaikea on sitä ajatella minun ja vaikea siitä
kirjoittaa. Olen koettanut ajatella ja tutkia asiaa -- ja luulen,
Orjo, ettei se olisi meille suuremmaksi onneksi. Entisyys ja kalvava
omatunto myrkyttäisi kaiken onnen, jos sitä enää voisi löytää. Minä
luulen että luonto, elämä ja sallimus on päättänyt meidät yhdistää
ja meidän tulee kumpaisenkin puhdistua ja parantaa itsemme. Täytyy
ajatella että tämä aika on meille koettelemus -- jos me sen läpi
pääsemme, niin, rakas Orjo, silloin tietäisi _sille_ arvon panna,
kun se on taistelulla saavutettu -- on taisteltu omaa pahuuttamme
vastaan. Paljon se meiltä vaatii -- kunpa oppisimme ymmärtämään,
miten meidän on elettävä, _nyt kun olemme nuoria ja elämänhaluisia_
emmekä vielä vanhoja, jolloin kaikki on loppuun kulutettu ja elämä
mennyttä. Pitää huomata itsessään viat -- ei niitä toisesta etsiä --
vain yötunnelmia nämä -- tuttuja sinulle.
Osaan Leijolle tekemäsi tuutilaulun ulkoa. Ensimäinen on oikein
hyvä, on niin hauska laulaa sinun tekemääsi laulua -- kiitoksia, isä
kulta. -- Pian se poika todellakin osaa juosta, kävelee jo, niinkuin
sanotaan, puuta myöten. Hampaita on kohta suu täynnä -- niinkuin ehkä
jo olen kertonutkin. Leijo on oppinut uuden sanan: paappu = lamppu.
Sinä purat ajatuksiasi _oman-kodin_ suhteen. Olenhan minäkin
puolestani tunnustanut etteivät huonekalut eikä oma-koti tee ihmisiä,
kahta ihmistä onnelliseksi, jos ei parempaa sidettä ole -- siinä emme
muistaakseni milloinkaan ole olleet erimielisiä. Mutta minä luulen
että miehen ja vaimon tarve saada oma koti on luonnon vaatimus.
Sinä, joka nautit enemmän luonnosta, ymmärrät sitä enemmän ja elät
luonnollisemmin kuin esimerkiksi minä ja muut proosalliset sielut
minun kanssani -- sinun olisi pitänyt huomata että villinä, s.o.
luonnollisesti elävät eläimet, uros ja naaras, aina rakentavat "oman
kodin." Ei mies-ikään päässyt karhunpoika vie nuorta miniäänsä mamman
ja papan luo, vai kuinka? Sinä sen paremmin tiennet?
Tuota ensimäistä kirjettäni en ajatellut lainkaan lähettää, mutta
menköön -- älä huoli kovin kritikoida. Minun ulkona olemisesta sinä
kirjoitit aika epistolan. Voisin siihen vastata ja tehdä pieniä
muistutuksia. Muuta ei minulla ole puolustuksekseni sanomista
kuin että: jos et sinä olisi niin paljon siitä puhunut että koko
asia rupesi kyllästyttämään, niin ehkäpä minä olisin halukkaammin
hoitanutkin terveyttäni, s.o. kävellyt ja hiihdellyt -- mutta kun
sinä aloit pakottaa, niin luonto teki tenän. Ehkä olet itsekin
kokenut että jos sinulle sattuu kiivas väittely jonkun kanssa ja se
toinen ihan hullunkurisesti suutahtaa ja käyttäytyy tyhmästi, niin
silloin sinä et vihastu, vaan ihmettelet ja arvostelet ja moitit
mielessäsi sitä toista, joka ei sen enempää osaa luontoaan hallita
-- vastakohdat synnyttävät vastakohtia. Jos sinä olisit huonosti
hoitanut terveyttäsi, niin ehkä minä olisin tullut innokkaaksikin
terveydenapostoliksi tahi päinvastoin.
-- -- Älä sinä, Orjo Poika, vaadi minulta pitkiä kirjeitä. Tiedäthän
ettei kirjeiden kirjoittaminen kuulu minun avuihini. Minua,
kultaseni, niin nukuttaa -- suo anteeksi -- ettei kynä tahdo kädessä
pysyä. Mitä tarkoitat kun kirjoitat "Orjolta_si_, jos niin uskallan
sanoa?"
(Olen niin vihainen noille siunatuille _kun_ ja _kuin_ sanoille.
Minun korvani ei sano, milloin on ero tehtävä niiden välillä.
Lohdutan itseäni sillä että te kirjanoppineet olette eroitukset
niille keksineet -- meille tyhmille loukkauskiviksi. Eivätkä minun
päähäni säännöt takomallakaan mene, jos en niitä ymmärrä).
Saat sinä minulta satakin suudelmaa, jos tulet noutamaan. Sinä
kuoppaposki ja punahuuli poika!