Kristian luki uudelleen ja yhä uudelleen nuo rivit Hänen kätensä vapisi
ja hänen ohimonsa rupesivat tuntumaan polttavan kuumilta. Kaikki
kylmäverisyys ja tyyneys, johon hän harjoittelemalla oli totuttanut
itsensä, rapisi tiehensä. Hänen mahtava asemansa, ennen kärsityt tuskat
ja katkeruudet, koko menneisyys ja nykyisyys sulasi Sassan olentoon.
Hän näki edessään otsan kauniin hipiän, olkapäät, vartalon ja hän jo
tunsi miten rakkaat kädet kietoutuivat hänen kaulansa ympäri...
-- Hevonen on valjaissa, kuului Kulon isännän soinnuton ääni... kun et
jäänyt vielä yöksi.
-- Ei, minun täytyy mennä pian... Säikähtäen omaa ääntänsä astui
Kristian ulos ja nousi rattaille. Halju kuutamo valaisi kylää ja Petron
puodista loisti suuri tuli. Kristian sivalsi piiskalla täplikköä, mutta
kiinnitti samassa ohjaksia lujasti. Hevonen juoksi telmien.
Puodin kohdalla Kristian taas uudisti saman tempun, mutta kiinnitti
sitte ohjia niin voimakkaasti, että hevonen kokonaan pysähtyi.
Pienien oviruutujen läpi näkyi jonkun naisolennon varjo liikkuvan
tiskin takana. Näkyi solakka vartalo, olkapäät, käsien liikunta...
Kristian nousi seisomaan. Hän hengitti raivokkaasti ja kädet, joissa
oli ohjakset ja piiska, vapisivat kovin. Mutta äkkiä ikäänkuin
näkymätön voima rusenti häntä hartioihin, oikea käsi hellitti ohjat
ja vasen käsi kohosi ylös. Piiskan siima vingahti ja täplikäs hevonen
läksi juoksemaan hurjaa vauhtia eteenpäin. Ja rattailla istuessa, sitte
kun kylmäverisyys taas oli saanut vanhan valtansa, Kristanin sydän
tunsi makeata tyydytystä. Petron ja Aleksandran häiden aikuiset tuskat
ja katkeruudet olivat nyt nekin kostetut!
Pari vuotta myöhemmin meni hän kihloihin erään hyvämaineisen
ompelijattaren kanssa. Sillä oli ollut sulhasena muuan koneenkäyttäjä,
ja lujalle veti ennenkun Kristian voi syrjäyttää tieltään tuon vanhan
lemmityn. Mutta hänellä oli vallassaan mahtava keino, hän kylvi kultaa
ympärilleen ja hurmautti ensin puoleensa tytön äidin ja veljen ja alkoi
sitte varsinaisen piirityksensä. Lähetteli tytölle kalliita nimi- ja
syntymäpäivälahjoja, vei häntä huvituksiin ja käytti edukseen kaikki
asianhaarat, joita mahtava asema ja rikkaus tuottivat.
Vihdoin tyttökin hurmautui ja vietettiin komeat häät. Patruuni itse
piti puheen nuorelle parille, ylisteli Kristianin ansioita, hänen
intoaan, uutteruuttaan ja huomautti erittäin, miten hän itse oli ollut
oman onnensa seppä.
Kylmäverisesti saneli Kristian vihkimävalan sanat, mutta kelmeä hän
oli ja äänen ryhti tahtoi murtua ehtimiseen. Erään toisen naisen kuva
väikkyi hänen silmissään koko vihkimäkohtauksen ajan.