Varas veitikka osasi käyttää hyväkseen markkinatungosta ja kähmätä
Kristianin päällystakin lakkarista lompakon, joka sisälsi useampia
satoja. Kristianin silmissä pimeni maailma, kun huomasi ettei lompakkoa
enää ollutkaan. Hän kopeloi ja kaiveli sitä kaikista mahdottomistakin
paikoista, mutta sormet eivät löytäneet tuota mustunutta ja sileäksi
kulunutta esinettä, jonka välikkeissä hänen viimeiset ja ainoat
toiveensa kätkeytyivät. Eivät löytäneet surmikseenkaan.
Ne tuhat markkaa, jotka hän korkeata korkoa vastaan oli töin tuskin
saanut puristetuksi Kulon isännältä lainaksi, olivat menneet
edeltäjiensä polkuja melkein kuin avantoon, mutta viimeinen
satamarkkanen oli onnen raha, ja se käänsi Kristianin toiminnat voiton
väylälle. Hän osti sillä rahalla raavaseläimen, jonka möi teurastajalle
viidenkymmenen prosentin voitolla. Sitte seurasi voitto voiton jälkeen,
ja parin kuukauden kuluessa kasvoi pääoma seitsenkertaisesti. Tuon
pääoman kanssa saapui hän markkinoille, mieli täynnä rohkeutta ja
viehätystä, mutta varas vei saaliikseen rahat, ja rahojen mukana
luisti tiehensä Kristianin rohkeus, into ja luottamus. Rahattomana
kävellessään katuja pitkin, tuntui hänestä kuin olisi äskettäin saanut
raippavitsat.
Markkinain jälkeisenä päivänä möi hän kellonsa, meni kievariin, otti
sieltä kyytihevosen -- omansa oli hän myönyt vähää ennen kuin lähti
viimeisen erän Kulon isännältä rahoja lainaamaan -- ja lähti ajamaan
kotipitäjää kohden. Jo edellisenä päivänä oli hän ollut syömättä, kun
ei raskaan mielensä tähden saanut kurkustaan ruoanpaloja menemään alas,
ja kun kahdentoista penikulman pituinen matka oli kuljettu päähän,
tunsi hän itsensä kovin uupuneeksi. Pää oli kuuma ja sekainen, ruumis
rento ja veltto. Hän saapui Lampiniemen pihaan iltamyöhällä, työnsi
kyytimiehelle rahat ja lähti kiertämään rakennuksen ympäri. Ovet olivat
suletut, ja muualla huoneissa oli pimeä, mutta Severin kamarissa tuikki
vielä tuli. Kristian napahutti lasiin. Hetkisen kuluttua ilmaantui
Severi taka-ovelle.
-- Kuka siellä?
-- Kristian... avaa.
Severi työnsi salvan pois ja avasi oven. Siinä pimeän hämyssä loivat he
toisiinsa tirkistelevän ja terävän katseen. Sitte Kristian virkkoi:
-- Tässä näet tuhlaajapojan... avaatko huoneesi oven?
Severin huulet vaalenivat... ja silmät välähtivät terävästi.
-- Tule, virkkoi hän ja kävi edellä kamariin. Vaimo, joka oli juuri
päässyt uneen kiinni, heräsi ja hänen silmänsä suurenivat, kun näki
Lampiniemen nuoremman pojan kalpeana ja onnettoman näköisenä. Mutta
hän vaistomaisesti aavisti asianlaidan, nousi ylös ja teki makuusijan
viereiseen kamariin. Kuten puolihumalainen hoiperteli Kristian sänkyä
kohti, heittäytyi vaatteissaan vuoteelle ja nukkui suureen päivään
saakka. Kun veljen vaimo aamupäivällä puuhasi ruokaa pöydälle, teki
Kristianin mieli ruveta sananvaihtoon, mutta hän ei rohjennut.
Hän pelkäsi kuulla omaa ääntään, ja hänen kurkkunsa oli ikäänkuin
turvoksissa. Toisena päivänä hän jo oli tasaisempi, kuumat ainekset
olivat vähitellen kylmettyneet, ja hän rohkeni alottaa keskustelun. Kun
veljen vaimo tuli ruokia korjaamaan, kysyi Kristian:
-- Miten se voi Haukkamäen Aleksandra?
-- Eiköhän tuo hyvin voine.
-- Käykö sillä vielä yhtä ahkeraan kosijamiehiä?
-- Kuuluu noita käyvän.
-- Onkohan jo sattunut ominaista?
-- Ei sitä varmaan tiedetä, mutta kyllä hoetaan, että on sillä Petron
kihlat.
-- No tuhat... ja Kristian puri huultaan niin kovasti, että kipu näkyi
kasvoissa.
Petro oli aunukselainen kauppias, pitkäpartainen nylkyri. Mutta hän
oli rikas. Hänellä oli kaksi puotia ja puolen tusinaa laukunkantajia,
jotka kiertelivät sivukyliä ja erämaita, muuttaen rahaksi rihkamia ja
tullaamattomia tavaroita.
Jo pelkkä otaksuminen, että Petro saisi Aleksandran, pani kuumat
ainekset kiehumaan Kristianin olennossa. Hän kiroili maailmaa, omaa
kohtaloaan, ja toivoi tulevansa mielipuoleksi ennen Aleksandran häitä.
Kevät läheni, taivas rupesi näyttämään sinisemmältä. Lumi suli, ja
pelloilla alettiin tekemään toukoja. Ja Aleksandra ja pitkäpartainen
Petro viettivät häitään!
Kristian kärsi kovia tuskia. Joskus välähti hänen mieleensä ajatus,
että hänen piti joutua pois, kauas pois, mutta kun ei ollut rahoja, ei
ollut rohkeuttakaan. Mieli ja jäsenet olivat melkein kuin halvautuneet.
Lompakon katoaminen oli jättänyt Kristianin olentoon tyhjän sijan, jota
ei mikään voinut täyttää.
Nieltyään toisen karvaan pippurin toisen jälestä, rupesi hän vähitellen
näyttäytymään kylän puolella. Eräänä iltana nähtiin hänen menevän Kulon
isännän luo, ja jonkun ajan kuluttua kävi hän vierastelemassa siskonsa
talossa. Sitte hänet joskus nähtiin muuallakin kylissä, varakkaimpain
ja paraimpain tuttujensa luona.
Pian levisi huhu, että Kristian, aikoen uudelleen alottaa kaupantekoja,
yrittelee saada raha-asioitaan kuntoon. Kerjäilee käteisiä ja
takauksia, luvaten korkeat korot ja hyvät palkkiot... mutta ei kukaan
mene mertaan, ei oma sisarenmieskään.
Eräänä iltana tuli Kristian semmoiselta matkalta kotiin. Hän heittäytyi
seljälleen sänkyyn, kirosi maailmaa ja omaa kohtaloaan. Ei kukaan
tahtonut auttaa häntä! Maatamenon ajoissa kuuli hän Severin kamarista
omituisen varovaa supatusta, joka kiihdytti hänen uteliaisuuttaan. Hän
asteli hiljaa oven kohdalle ja kuunteli. Veljen vaimo se oli, joka
supatti...
-- Tuo kun tuli herrastelemaan tähän... alkaa kesän kiireet... ja tässä
on muutenkin työtä käsien täydeltä... sille pitää kantaa ruokia ja...
-- Pistättää muakin tuo herraus. Kun menisi edes työhön...
-- Maailman markkinoille tuhlasi suuret perinnöt ja...
-- Kun ensin oli nylkenyt omaa veljeänsä.
-- Se kuuluu hakevan rahoja lainaksi ja takauksia, muista vaan ettet
sin...
Kristian oli kuullut tarpeekseen. Hän heittäysi jälleen vaatteissaan
vuoteelle. Viha ja kostonhimo alkoi kiehua hänen sielussaan. Kirottu
maailma ja sen ihmiset. Häntä olivat pettäneet kaupoissa oudot ja
ystävät ja hänen kokemattomuuttaan olivat kaikki käyttäneet hyväkseen.
Olivat poimineet häneltä rahat ja nyt irvistelivät iloissaan. Nyt kun
hänellä jo oli kokemusta ja tarkkuutta kaupan teossa, nyt jokainen
ilvehtien käänsi hänelle selkänsä.
Mutta -- Kristianin kädet puristuivat nyrkkiin -- vielä hän näyttää
heille. Vielä hän kulkee rikkaana miehenä, vielä he seisovat hänen
edessään lakki kourassa, kaikki nuo ilvehtijät ja tuhmeliinit, jotka
ovat mustuneet ja hapanneet kotoisen pirtin sauhussa. He kaikki kerran
saavat maistaa hänen kostoansa...
Kun nupatus lakkasi ja kaikki hiljeni, riisui Kristian jaloistaan
saappaat, avasi hiljaa kamarin oven ja hiipi ulos. Veti sitte saappaat
jalkaansa ja lähti navakasti astelemaan...
Mitään varmaa matkan suuntaa ei ollut, mutta tarkoitusperä hohti
selvänä silmiin. Hän joko voittaa sadoin kerroin menettämänsä rahat ja
joutuu siten taas arvoon ja kunniaan tai...
Kristianin kädet puristuivat tietämättä nyrkkiin. Toista ehtoa oli
hirveä ajatella tarkemmin, varsinkin kun käsien jäntereissä oli vielä
niin paljon voimaa, väkevyyttä.