Toivorikkaalla oli täysi työ ja tekeminen, kannatellessaan Kristityn
päätä vedenpinnan yläpuolella, sillä välistä oli hän kokonaan
vaipumaisillansa, ja vasta tuokion perästä hän kohosi vähissä hengin
pystyyn.
Toivorikas yritti lohduttaa häntä, sanoen: "valmiina vastaan-ottamaan
meitä."
Mutta Kristitty vastasi: "Teitä, teitä vain ne siellä odottelevat. Te
olette pysynyt toivorikkaana koko sen ajan kuin olen teitä tuntenut."
"Niinhän tekin", virkkoi toinen.
"Voi, veli armas!" lausui Kristitty, "Jos laitani olisi oikea, niin
olisi Hän noussut minua auttamaan, mutta nyt on Hän syntieni tähden
saattanut minut paulaan ja on hyljännyt minut."
Toivorikas sanoi siihen: "Veli, oletpa unhottanut, mitä Sanassa
sanotaan jumalattomista: 'Ei he ole missään kuoleman hädässä, vaan
heidän voimansa pysyy vahvana; ei he ole vastoinkäymisessä niinkuin
muut ihmiset, eikä heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä.' Tuska ja
hätä, jota teidän täytyy näissä vesissä kestää, ei osoita sitä, että
Jumala olisi teidät unhottanut, vaan niitten kautta teitä koetellaan,
tokko muistatte, mitä hyvää Herralta tähän saakka olette saanut, ja
panetteko hädässänne luottamuksenne Häneen." [Ps. 73: 4,5]
Senjälkeen minä näin Kristityn vaipuvan hetkeksi mietteisinsä.
Toivorikas kääntyi nyt hänen puoleensa näillä sanoilla: "Ole hyvässä
turvassa; Jesus Kristus on sinut terveeksi tekevä." Silloin puhkesi
Kristitty kovalla äänellä puhumaan: "Oi, minä näen Hänet jälleen, ja
näin Hän minulle sanoo: 'Jos sinä vesissä käyt, niin minä olen sinun
tykönäs, ett'ei virrat sinua upota'." [Jes. 43: 2]
Silloin he rohkaisivat mielensä kumpainenkin, ja vihollinen oli sen
perästä ääneti kuin kivi siihen asti kuin he ehtivät virran yli.
Kristitty löysikin lujan pohjan jalkainsa alla, ja siitä ruveten
virta olikin matala. Ja niin he kulkivat sen poikki. [2 Mos. 15: 16]