Nyt minä näin unessani heidän päässeen ulos Lumotusta seudusta
ja astuvan _Kihlauksen maahan_. Ilma oli siinä erittäin suloinen
ja miellyttävä. Tie kun kävi aivan sen halki, viipyivät he siinä
hetkisen, virvoitellen itseänsä. Täällä heidän korviinsa kuului
lintusten lakkaamattomat viserrykset, ja täällä he näkivät "kukkasten
puhkeavan kedolla ja kuulivat maassa toukomettisen äänen". Tässä
seudussa paistaa aurinko yöt päivät. He olivat niin muodoin
ulkopuolella Kuoleman Varjon laaksoa ja olivat myös astuneet pois
siitä piiristä, jossa Jättiläinen Epätoivo hallitsee. Ei tänne
Epäilyksen linna edes näkynytkään. Tänne häämöitti jo se Kaupunki,
jonne heidän matkansa piti, ja täällä he jo kohtasivat joitakuita
sen asukkaistakin. Tämä tienoo on Taivaan rajamailla, ja siksipä
siellä usein liikkuu Kirkkaita olentoja. Tässä maassa uudistettiin
jälleen morsiamen ja yljän kihlaus. Niin, tuolla Jumala iloitsi
heistä, niinkuin ylkä morsiamestansa iloitsee. Täällä ei puuttunut
heiltä jyviä eikä viinaa, sillä täällä he löysivät yltäkyllin sitä,
mitä pitkin koko matkaansa olivat etsineet. Tänne kuului ääniä
Kaupungista, korkeita ääniä, jotka sanoivat: "Sanokaat Sionin
tyttärelle, katso sinun autuutes tulee! Katso hänen palkkansa on
hänen myötänsä." Täällä kaikki seudun asukkaat sanoivat heitä Pyhäksi
kansaksi. Herran lunastetuksi, etsityksi j.n.e. [Jes. 62: 4-12, Kork.
V. 2: 12, Jes. 62: 5, Jes. 62: 11, Jes. 62: 12]
Näissä tienoin kulkiessaan, he nauttivat suurempaa iloa kuin
missäkään osissa sitä valtakuntaa, josta he tulleet olivat. Mitä
likemmäksi he Kaupunkia lähenivät, sitä selvempänä se heidän eteensä
kuvastui: se oli rakennettu helmistä ja kalliista kivistä, ja kadut
siinä olivat kullalla lasketut. Katsellessaan Kaupungin luontaista
ihanuutta ja auringonsäteiden kimaltelua siinä, kävi Kristitty
sairaaksi pelkästä ikävöimisestä. Raukeaksi löi Toivorikkaankin pari
kertaa. Niinpä he laskeusivatkin hetkeksi aikaa maahan ja kivuissansa
huusivat: "Jos te löydätte minun ystäväni, niin ilmoittakaat, että
minä olen sairas rakkaudesta." [Korkea V. 5:8]
Kotvasen kuluttua he tunsivat hiukan taas voimistuneensa ja
jaksavansa nyt kestää sairauttansa. He läksivät jälleen vaeltamaan
ja lähenivät lähenemistään Kaupunkia. Siellä oli hedelmäpuistoja,
viinamäkiä ja yrttitarhoja, joitten portit antoivat vallantielle.
Tänne tultuansa, he huomasivat puutarhurin seisovan tiellä, ja
he kysyivät häneltä: "Kenenkä ovat omia nämä ihanat viinamäet
ja yrttitarhat?" Hän vastasi: "Ne ovat Kuninkaan omia. Hän on
istuttanut ne itsellensä iloksi ja vaeltajille virvoitukseksi." Ja
hän vei heidät viinamäkiin ja käski heidän ravita itseänsä niitten
herkuilla. Hän näytti heille myös mielikujat, joita Kuningas kulkee,
ja lehtimajat, missä Hän iloksensa istuu. Siellä he viivähtivät ja
vaipuivat uneen. [5 Mos. 23: 24]
Nyt minä näin unessani heidän haastelevan maatessansa enemmän
kuin tähän saakka koko matkallansa. Tuota minä miettimään, mutta
puutarhuri puhui silloin minullekin, sanoen: "Miksis mietiskelet
tätä? Näitten viinamäkien rypäleet ovat luonnostansa sellaisia, että
ne huokeasti alas menevät ja niitä on mieluinen niellä ja saattavat
uneliasten huulet puhumaan." [Korkea V. 7:9]