_Kristitty_: Olettepa hyvin lähelle osannut oikeaan, sillä ytimenä
tässä on juuri se, ett'ei heidän mielensä eikä tahtonsa ole
muuttunut. Ja senvuoksi he ovat kuin pahantekijä tuomarin edessä:
hänkin pelkää ja vapisee ja näyttää peräti katuvaiselta, mutta
pohjimmaisena siinä sittenkin on hirttonuoran pelko eikä ensinkään
rikoksen inhoaminen. Ja niinhän se on: päästä tuo mies irti, niin hän
varastaa ja rosvoaa heti jälleen. Toisin olisi, jos hänen mielensä
olisi muuttunut.
_Toivorikas_: Minä olen osoittanut syyt heidän luopumiseensa;
näyttäkääpäs te nyt, millä tavoin se tapahtuu.
_Kristitty_: Mielelläni.
1. Kaikin voimin he koettavat olla ajattelematta Jumalaa, kuolemaa ja
tulevaista tuomiota.
2. He laiminlyövät vähitellen yksityiset velvollisuutensa, niinkuin
kammiossa rukoilemisen, himojensa hillitsemisen, valvomisen, murheen
synnin tähden ja muut senkaltaiset.
3. Sitten he karttavat innokasten ja harrasmielisten kristittyjen
seuroja.
4. Heissä laimenee yleistenkin velvollisuuksien täyttäminen, niinkuin
Sanan kuuleminen, lukeminen ja harras tutkisteleminen ynnä muut
sellaiset.
5. Sitten he aikovat, niinkuin sananparsi sanoo, heittää lokaa
muutamain hurskasten ihmisten vaatteille, siinä pirullisessa
tarkoituksessa, että heillä olisi joku tekosyy, jonka nojalla
hyljäävät jumalisuuden kokonaan, (muutamain puutteellisuuksien vuoksi
muka, joita ovat siinä näkevinään).
6. Senjälkeen he alkavat lyödä liittoja ja seurustella
lihallismielisten, turhamaisten ja irstaitten ihmisten kanssa.
7. Sitten he pitävät salaisuudessa lihallisia ja irstaita puheluita.
He iloitsevat, huomatessaan samallaista jossakin kunnollisenakin
pidetyssä ihmisessä, jotta heidän esimerkkiänsä muka noudattaen
voisivat yhä julkeammiksi yltyä.
8. Sen perästä he alkavat julkisesti leikitellä pienten syntien
kanssa.
9. Ja niin he paatuneina vihdoin esiintyvät oikeassa valossansa.
Siten he syöksevät kurjuuden virran viedä, ja, ellei Armon ihme
väliin tule, joutuvat itsepetoksessaan ikuiseen kadotukseen.