_Kristitty_: Kuinka Hän ilmoitti Hänet teille?
_Toivorikas_: En nähnyt Häntä ruumiillisilla silmilläni, vaan
ymmärrykseni silmillä, ja näin se tapahtui. Olin kerran hyvin
murheellinen, murheellisempi luullakseni kuin koskaan elämäpäivinäni,
ja tämä murhe tuli siitä, että olin uudestaan nähnyt, kuinka suuret
ja inhottavat minun syntini ovat. En nähnyt edessäni muuta kuin
helvetin ja sieluni iankaikkisen kadotuksen, mutta silloin luulin
äkkiä huomaavani Herran Jesuksen katselevan taivaasta alas minuun ja
kuulin Hänen sanovan: "Usko Herraan Jesukseen Kristukseen, niin sinä
tulet autuaaksi." [Ef. 1: 18,19, Ap. 16: 31]
"Mutta, Herra", vastasin minä, "minähän olen suuri, hyvin suuri
syntinen". Hän vastasi: "Tyydy minun armooni." "Mutta, Herra",
sanoin minä, "mikä on usko?" Silloin minä muistin nämä sanat: "Joka
tulee minun tyköni, ei hän suinkaan isoo, ja joka uskoo minuun,
ei hän koskaan janoo", ja näistä sanoista minä näin, että usko ja
tuleminen on yhtä. Joka tulee, se on: joka sydämensä kaipauksella
pakenee hakemaan pelastusta Kristuksessa, hän todella uskoo
Kristukseen. Kyynelet kiertyivät silloin silmiini, ja minä kysyin
edelleen: "Mutta, Herra, voitko vastaan-ottaa ja vapahtaa niinkin
suuren syntisen kuin minut?" Ja minä kuulin Hänen sanovan: "Joka
minun tyköni tulee, sitä en minä heitä ulos." Silloin sanoin minä:
"Mutta, Herra, millaisena minun on Sinua pitäminen, tullessani Sinun
tykösi, jotta uskoni Sinuun olisi oikea?" Hän vastasi: "Jesus Kristus
on tullut maailmaan syntisiä vapahtamaan. -- Hän on lain loppu,
jokaiselle uskovaiselle autuudeksi. -- Hän on meidän syntiemme tähden
annettu ulos ja meidän vanhurskauttamisemme tähden herätetty ylös.
-- Hän rakasti meitä ja on meitä verellänsä meidän synneistämme
pessyt. -- Hän on välimies Jumalan ja ihmisten välillä. -- Hän elää
aina ja rukoilee alati meidän edestämme." Tästä kaikesta kävi minulle
selväksi, että minun tulee hakea vanhurskautusta Hänen personassansa
ja sovitusta synneistäni Hänen veressänsä, ja että kaikki, mitä Hän
on tehnyt Isänsä laille kuuliaisena ja syntien rangaistuksen alle
antautuen, ei ole tapahtunut Hänen itsensä tähden, vaan sen, joka sen
omistaa pelastukseksensa ja on siitä kiitollinen. Ja nyt oli minun
sydämeni täynnä riemua, silmäni kyyneleitä täynnä, ja mun sydämeni
sykki rakkautta Jesuksen Kristuksen nimeä kohtaan ja Hänen kansaansa
ja Hänen tietänsä kohtaan. [2 Kor. 12: 9. Joh. 6: 35. Joh. 6: 37. 1
Tim. 1: 15. Rom. 10: 4. Rom. 4: 25. Ilm. 1: 5. 1 Tim. 2: 5. Hebr 7:
25.]
_Kristitty_: Se oli todellakin Kristuksen ilmestystä teidän
sielussanne. Mutta kertokaas erittäinkin, mitenkä tämän teidän
mieleenne vaikutti.
_Toivorikas_: Se saattoi minut havaitsemaan, kuinka koko maailma,
omasta vanhurskaudestansa huolimatta, sittenkin on kadotuksen
tilassa. Se saattoi minut näkemään, että Isä Jumala, itse vanhurskas,
saattaa kumminkin vanhurskaaksi julistaa Hänen luoksensa tulleen
syntisen. Se saattoi minut syvästi inhoamaan entistä elämätäni ja
häpeämään omaa tietämättömyyttäni, sillä sydämessäni ei ollut vielä
milloinkaan herännyt ajatusta, joka olisi niin selvästi osoittanut
minulle Jesuksen Kristuksen ihanuuden. Se saattoi minut rakastamaan
pyhää elämää ja herätti minussa ikävöitsemisen saada jotain tehdyksi
Herran Jesuksen nimen kunniaksi. Totisesti minusta tuntui, että jos
ruumiissani nyt olisi vaikka tuhannen kannua verta, niin vuodattaisin
sen kaikki tyyni Herran Jesuksen asian tähden. [1 Joh. 5: 19.]