_Kristitty_: Mitäs Uskollinen siihen sanoi?
_Toivorikas_: Hän käski minua menemään Hänen luoksensa ja katsomaan.
Se olisi liian rohkeata, arvelin minä. -- Ei, vastasi Uskollinen,
ja sanoi minun olevan kutsutun. Samalla hän antoi minulle Jesuksen
sanelun mukaan kirjoitetun kirjan, vielä enemmän rohkaistakseen
minua menemään Hänen tykönsä. Ja tässä kirjassa, sanoi hän, on
jok'ainoa piirto ja rahtu pysyvämpi kuin taivas ja maa. Minä kysyin
sitten, mitä minun olisi tehtävä, sinne tultuani. Hän neuvoi minua
polvillani ja kaikesta sydämestäni ja sielustani rukoilemaan, että
Isä ilmoittaisi Hänet minulle. Minä kysyin vielä, kuinka minä
anomukseni Hänen eteensä kantaisin. Mene, sanoi hän, ja sinä olet
näkevä Hänen istuvan vuoden umpeen armo-istuimellaan jakamassa armoa
ja anteeksi-antamusta kaikille, jotka sinne tulevat. Enhän tiedä,
virkoin minä, mitä sanoakaan, sinne tullessani. Silloin hän käski
minun sanoa näin [Mat. 11: 28, Mat. 24: 35, Ps. 95: 6, Dan. 6: 10,
Jer. 29: 12,13, 2 Mos. 25: 22, 4 Mos 7. 89, Hebr. 4: 6]:
Jumala, ole minulle syntiselle armollinen ja saata minua tuntemaan
ja uskomaan Jesusta Kristusta, sillä minä näen, että, ellei
Hänen vanhurskauttansa olisi, ja ellei minulla olisi uskoa tähän
vanhurskauteen, minä olisin auttamattomasti hukassa. Herra, minä
olen kuullut Sinun olevan armollisen Jumalan ja lähettäneesi Poikasi
Jesuksen Kristuksen maailman Vapahtajaksi. Olen myöskin kuullut,
ettäs tahdot Hänet lahjoittaa sellaiselle viheliäiselle syntiselle
kuin minä, ja syntinen minä kyllä olen. Älä hyljää minua, Herra. Anna
armosi suuren olla ja pelasta minun sieluni, sinun Poikasi Jesuksen
Kristuksen kautta! Amen.
_Kristitty_: Teittekö, niinkuin käsketty oli?
_Toivorikas_: Tein ja uudestaan ja taas uudestaan.
_Kristitty_: Ilmoittiko Isä teille Poikansa?
_Toivorikas_: Ei ensi kerralla, eikä toisella, eikä kolmannella, eikä
neljännellä, eikä viidennellä, ei, ei vielä kuudennellakaan kerralla.
_Kristitty_: Mitäs silloin teitte?
_Toivorikas_: Mitäkö? Enhän tiennyt, mitä tehdä.
_Kristitty_: Eikö jo johtunut mieleenne lakata rukoilemasta?
_Toivorikas_: Senkin sata kertaa, kaksin kerroinkin sata kertaa.
_Kristitty_: Miks'ettekäs lakannut?
_Toivorikas_: Minä uskoin todeksi sen, mitä minulle sanottu oli,
nimittäin, ett'ei paitsi Kristuksen vanhurskautta koko maailmakaan
voi minua pelastaa. Niinpä tuossa ajattelin itsekseni: Jos
rukoilemasta lakkaan, niin kuolen, ja muutahan kuin kuolla en saata
armo-istuimenkaan juuressa. Muistuivat silloin mieleeni myös nämä
sanat: "Jos se viipyy, niin odota häntä: hän tulee totisesti eikä
viivyttele." Minä rukoilin rukoilemistani, kunnes Isä ilmoitti
minulle Poikansa. [Hab. 2: 3]