_Toivorikas_: Toinenkin seikka on tehnyt minua levottomaksi
siitä pitäin kuin elämäni paransin, nimittäin tämä: tarkoin
tutkistellessani parhaimpiakin tekojani, huomaan sittenkin syntejä,
yhä uusia syntejä sekaantuvan siihen, mihin parastani olin pannut.
Niinpä täytyy minun tulla siihen päätökseen, että niin turhamaisia
luuloja kuin minulla ennen olikaan itsestäni ja toimistani, niin olen
yhtä ainoata velvollisuutta täyttäessäni tehnyt kylliksi syntiä,
ansaitakseni helvetin, olkoon entinen elämä kuinka nuhteetonta
tahansa.
_Kristitty_: Ja mitäs sitten teitte?
_Toivorikas_: Tein! Enhän tiennyt, mitä tehdä, kunnes avasin sydämeni
Uskolliselle, sillä me olimme hyviä tuttuja. Hän sanoi minulle, että,
ellen minä omakseni saa sen miehen vanhurskautta, joka ei milloinkaan
syntiä tehnyt, ei minua pelasta oma eikä koko maailmankaan
vanhurskaus.
_Kristitty_: Puhuiko hän mielestänne totta?
_Toivorikas_: Jos hän olisi minulle tuota sanonut siihen aikaan kuin
omat parannukseni minua miellyttivät ja tyydyttivät, olisin häntä
siitä hyvästä sanonut mielettömäksi. Mutta nyt, nähdessäni oman
voimattomuuteni, ja kuinka synti takertuu parhaimpiinkin tekoihini,
nyt minun täytyy olla yhtä mieltä hänen kanssaan.
_Kristitty_: Mutta luulitteko, kun hän ensi kertaa tuosta puhui,
sellaista miestä olevan olemassakaan, josta täydellä syyllä saattaisi
sanoa, ett'ei hän milloinkaan ole syntiä tehnyt?
_Toivorikas_: Täytyy tunnustaan, että nuo sanat ensi alussa soivat
minusta oudoilta, mutta jonkun ajan perästä, haasteltuani ja
seurusteltuani hänen kanssaan, minä olin täysin vakuutettu siitä.
_Kristitty_: Kysyittekö häneltä, kuka se mies on, ja mitenkä te
voitte hänen kauttansa vanhurskaaksi tulla?
_Toivorikas_: Kyllä. Hän sanoi sen olevan Herran Jesuksen,
joka Korkeimman oikealla kädellä istuu. "Hänen kauttansa" --
sanoi Uskollinen -- "sinä olet vanhurskaaksi tuleva, pannessasi
uskalluksesi siihen, mitä Hän tehnyt on lihansa päivinä ja
ristinpuussa kärsinyt." Edelleen minä kysyin häneltä, kuinka sen
miehen vanhurskaus saattaa olla niin voimallinen, että se Jumalan
edessä toisenkin voi vanhurskaaksi tehdä. Hän sanoi minulle Hänen
olevan kaikkivaltiaan Jumalan, joka tehtävänsä teki ja kuolemansa
kuoli -- ei oman itsensä, vaan minun tähteni. Minkä Hän tehnyt on
ja minkä teollansa ansainnut, se luetaan minulle hyväksi, jos uskon
Häneen. [Hebr. 10. 12, 21, Joh. 16: 10, Rom. 4: 5, Kol. 1: 14, 20, 1
Piet. 1: 19, 1 Joh. 1: 7]
_Kristitty_: Mitäs sitten teitte?
_Toivorikas_: Minulla oli yhtä ja toista tätä uskomista vastaan,
sillä minä ajattelin: Tokkopahan Hän tahtoo minua pelastaa?