Minä näin unessani heidän kulkevan, kunnes saapuivat seutuun, jossa
ilma on senlaatuinen, että se tekee sinne tulleen muukalaisen
uniseksi. Siellä alkoi Toivorikasta kovasti painostaa ja nukuttaa,
jonka vuoksi hän sanoi Kristitylle: "Minua rupeaa nukuttamaan
niin, että tuskin jaksan pitää silmiäni auki. Tähänpä nyt käymme
pitkäksemme ja vetäisemme unta hiukan."
_Kristitty_: Ei millään muotoa, muutoin uuvumme uneen emmekä enää
milloinkaan heräjä.
_Toivorikas_: Kuinka niin, veli hyvä? Suloista on uni työnsä
tehneelle. Pieni uinaus virkistää meitä.
_Kristitty_: Etkö muistakaan, että yksi paimenista käski meitä
kavahtamaan Lumottua Seutua? Hän tarkoitti, että varoisimme
nukahtamasta. "Älkäämme siis maatko, niinkuin muut, vaan valvokaamme
ja olkaamme raittiit." [1 Tess. 5: 6]
_Toivorikas_: Myönnänpä olleeni väärässä. Jos tässä yksin olisin
ollut, niin olisi uni minut syössyt surman suuhun. Totta puhui viisas
mies, sanoessaan: "Parempi on kaksi kuin yksi." Tähän saakka on
minulla seurastasi ollut onnea. Ja sinä olet saapa hyvän palkinnon
vaivastasi. [Saarn. 4: 9 ja seur.]
_Kristitty_: Nyt siis, välttääksemme uneen uupumista, ruvetkaamme
haastelemaan hyödyllisistä asioista.
_Toivorikas_: Kaikesta sydämestäni.
_Kristitty_: Mistä alottaisimme?
_Toivorikas_: Siitä, missä Jumala meissä työnsä alkoi. Mutta
aloittakaahan te.
_Kristitty_: Ensinkin laulan minä tämän laulun:
Kun hurskast' uni uhkaa, tänne tulkoon
Ja matkamiesten haastelua kuulkoon
Ja oppikohon, kuinka valveill' aina
Voi pysyä, niin ett'ei uni paina.
Hurskasten viisas seura torkut karkoittaa
Ja Hornan julmat juonet häpeähän saa.