_Toivorikas_: Olisinpa rosvojen tähden suonut, että siinä olisi
ollutkin Armoitettu eikä Vähäuskoinen.
_Kristitty_: Kylläpä hänellä siinä silloin olisi ollut täysi työ ja
tekeminen, sillä se minun täytyy sanoa teille -- Armoitettu osaa
taitavasti käyttää aseitansa, ja taistelussa hän kyllä puolensa
pitää, niin kauan kuin voi vihollisiansa miekallansa torjua, mutta
jos Arka ja Varoilija tai muu ken hyökkää häneen kiinni, silloin
hänen on vaikea pysyä pystyssä. Ja eihän maassa makaavasta mihin ole,
senhän ymmärrätte.
Ken ikänänsä Armoitettua tarkoin kasvoihin katselee, on siinä
näkevä arpia ja iskunjälkiä, ja tämä todistaa selväksi sen, mitä
minä vast'ikään sanoin. Kerran kuuluu hän taistelussa ollessaan
sanoneen: "Me epäilimme jo hengestämme". Kuinkapas saivatkaan nuo
julkeat konnat kätyreineen, Davidin valittamaan, vaikeroimaan ja
parkumaan! Kuinka Heman ja Hiskia vaikka aikoinansa olivatkin
sotasankareita, saivat ponnistella heidän ahdistaminansa ja joutuivat
sittenkin perinpohjin allekynsin! Pietari koetti kerran hänkin tehdä
voitavansa, vaikka moniaat sanovat häntä apostolien ruhtinaaksi, niin
joutui hän noitten rosvojen kynsissä niin ahtaalle, että säikähti
viheliäistä palkkapiikaa. [2 Kor. 1: 8,9, Ps. 88.]
Heidän kuninkaansa on sitä paitsi heitä lähellä viheltämän päässä;
hän ei milloinkaan poistu heistä kuulemaa kauemmas, ja jos heidän
joskus huonosti käy, tulee hän avuksi, mikäli mahdollista. Hänestä on
sanottu: "Jos hänen tykönsä mennään miekalla tai keihäillä, aseilla
tai haarniskoilla, niin ei hän itseänsä liikuta. Ei hän rautaa
tottele enempää kuin kortta, eikä vaskea enempää kuin lahopuuta. Ei
häntä nuolet karkoita, ja linkokivet ovat hänelle niinkuin akanat.
Vasama on hänen edessänsä niinkuin korsi, hän pilkkaa liehuvia
keihäitä." Mitäs sellaisessa tapauksessa voi tehdä? Totta kyllä, että
jos ihmisellä joka kohdassa olisi Jobin ratsu, ja jos hän taitaisi
ja rohkenisi sillä ratsastaa, niin silloin hän suuria aikaan saisi.
"Hänen kaulansa on koristettu hirnumisella; hän ei peljästy, niinkuin
heinäsirkka; peljättävä on hänen sieraimiensa päristys. Hän kaivaa
maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä ja menee sota-aseita
vastaan. Hän nauraa pelkoa, ei hämmästy eikä pakene miekkaa. Vaikka
vielä viine kolisisi häntä vastaan ja keihäät ja kilvet välkkyisivät,
hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata eikä tottele vaskitorven
helinätä. Koska vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haistaa
sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun." [Job. 41: 17,
20, Job. 39: 21-25]
Moiset jalkamiehet kuin sinä ja minä -- älkäämme milloinkaan toivoko
kohtaavamme vihollista, ja milloin kuulemme jonkun toisen joutuneen
tappiolle, älkäämme kerskailko, että me muka olisimme paremmin
menetelleet, älkäämmekä imarrelko itseämme omalla miehuudellamme,
sillä sellaiset ne ahdingossa tavallisesti pahimpaan pulaan joutuvat.
Siitä on kyllä todistuksena Pietari, josta äsken mainitsin. Hän
tahtoi ylvästellä, niinpä niinkin. Hän tahtoi -- niinkuin hänen
turhamainen mielensä saattoi hänet sanomaan -- tehdä paremmin ja
puolustaa Mestariansa tehokkaammin kuin muut, mutta ketä ovat nuo
konnat niin raastelleet ja heitelleet kuin häntä?