Silloin astui jury ulos, ja olivat valamiehinä seuraavat:
hra _Sokea_, hra _Ei-hyvä_, hra _Ilkeys_, hra _Hekuma_, hra
_Huima-elo_, hra _Itsepäinen_, hra _Kopea_, hra _Vihamielisyys_, hra
_Valhettelija_, hra _Julmuus_, hra _Valon-viha_ ja hra _Leppymätön_.
Kukin heistä antoi ensin heidän keskuudessaan oman yksityisen
lausuntonsa häntä vastaan, ja sitten he yksimielisesti päättivät
julistaa hänet tuomarin edessä vikapääksi. Heidän keskuudessaan
lausui ensin herra Sokea, juryn esimies: "Minä näen selvästi,
että tämä mies on harha-oppinen." -- Herra Ei-hyvä sanoi: "Pois
mokoma mies maan päältä!" -- "Hyi!" sanoi Ilkeys, "yksin hänen
ulkomuotonsakin jo herättää minussa vihaa". -- Hekuma sanoi: "En ole
ikinä voinut häntä sietää." -- "En minäkään", sanoi Huima-elo, "sillä
alituiseen on hän minun teitäni tuominnut". -- "Hirteen se mies,
hirteen!" sanoi Itsepäinen. -- "Viheliäinen vetelys", sanoi Kopeus.
-- "Sydämeni nousee kapinaan häntä vastaan", sanoi Vihamielisyys.
-- "Hän on konna", sanoi Valhettelija. -- "Hirsipuu on liian hyvä
hänelle", sanoi Julmuus. -- "Toimitetaan vaan pois tieltä se
mies", sanoi Valon-viha. -- Vihdoin sanoi Leppymätön: "Vaikka minä
kaiken maailman saisin, en sittenkään voisi sopia hänen kanssaan.
Julistakaamme hänet pitkittä puheitta vikapääksi kuolemaan."
Niin he tekivätkin. Ja silloin hän tuomittiin vietäväksi siitä
paikasta, missä hän oli, siihen paikkaan, mistä hän oli tuotu, ja
surmattavaksi niin julmalla kuolemalla kuin suinkin keksiä voi.
He veivät hänet ulos, tehdäksensä hänelle heidän lakinsa jälkeen.
Ensin he ruoskitsivat hänet, sitten he rusikoitsivat häntä, sitten
he pistelivät hänen lihaansa puukoillaan, senjälkeen he kivittivät
häntä, sitten he lävistivät häntä miekoillansa, ja lopuksi he hänet
roviolla tuhaksi polttivat.
Sellainen oli Uskollisen loppu.
Nyt minä näin kansan paljouden takana vaunut, kaksi hevosta edessä,
odottamassa Uskollista. Heti kuin hänen vihollisensa olivat hänestä
lopun tehneet, otettiin hän vaunuihin ja vietiin suoraa päätä pilvien
halki, pasunain soidessa, lyhintä tietä Taivaan portille. [2 Kun. 2:
11]
Kristityn asia lykättiin toistaiseksi, ja hän vietiin takaisin
vankeuteen, jossa sai vielä jonkun aikaa olla. Mutta Hän, joka kaikki
asiat hallussansa pitää, ja jonka kädessä on vihollisen raivokin,
asetti niin, että Kristitty sillä kertaa pääsi pakenemaan ja
jatkamaan jälleen matkaansa. Ja näin hän lauloi kulkeissansa:
Niin, Uskollinen, luja oli tunnustukses;
Nyt Herran luona sulla suur' on siunaukses.
Kun uskottomilt' täällä ilot, riemut raukee,
Ja pian parkuinensa helvetti heill' aukee,
Niin veisaa, veisaa voitonvirttä riemumiellä,
Sun nimes elonkirjaan kirjoitettiin siellä.
Nyt minä näin unessani, ett'ei Kristitty vaeltanutkaan yksinänsä.
Muuan mies nimeltä _Toivorikas_ (sellaiseksi hän näet oli tullut,
vaarin-ottaessaan markkinoilla Kristityn ja Uskollisen sanoja ja
käytöstä ja kärsimyksiä) yhtyi nyt hänen kanssaan veljesliittoon
ja sanoi lähtevänsä hänen seuraansa. Niinpä yksi kuoli, totuutta
tunnustaaksensa, ja hänen tuhastansa nousi toinen Kristitylle
matkatoveriksi. Tämä Toivorikas tiesi kertoa Kristitylle, että siellä
markkinoilla vielä moni muukin aikoo ajasta vaarin-ottaa ja tulla
perässä.