Tämän jälkeen minä näin unessani, kuinka Uskollinen, heidän
kulkiessansa, sattui katsahtamaan sivulleen ja huomasi erään miehen,
nimeltä _Liukaskielinen_, astuvan jonkun matkan päässä heidän
kohdallaan (siinä kun oli tilaa heille kaikille). Se oli kookas mies
ja hiukan miellyttävämpi kaukaa katsellen kuin läheltä. Uskollinen
kääntyi hänen puoleensa seuraavilla sanoilla:
_Uskollinen_: Minne matka, ystävä hyvä? Pitääkö teidänkin tienne
Taivaalliseen maahan?
_Liukaskielinen_: Sinne juuri olen kulkemassa.
_Uskollinen_: Sepä hyvä. Sittenhän saamme teistä, toivoakseni, hyvää
seuraa.
_Liukaskielinen_: Mielellänihän minä seuraanne liityn.
_Uskollinen_: Tulkaa sitten, niin astutaan yhdessä ja haastellaan
ajan kuluksi hyödyllisistä asioista.
_Liukaskielinen_: Ylen mieluista minun onkin haastella hyvistä
asioista niin teidän kuin jokaisen muunkin kanssa, ja minua
ilahduttaa kohtaamastani niitä, jotka sellaista hyvää harrastavat.
Ei totta tosiaankaan niitä monta ole, jotka sillä tapaa tahtovat
matkoillaan aikaansa kuluttaa. Useimmat ne mieluummin juttelevat
joutavia, ja moiset ovat minulle vastenmielistä väkeä.
_Uskollinen_: Se on todellakin surkuteltava seikka, sillä mihinkäpäs
parempaan ihminen voisi maailmassa suutansa ja kieltänsä käyttääkään
kuin taivaallisiin?
_Liukaskielinen_: Minä pidän teistä sanomattoman paljon, teidän
sananne kun ovat niin sattuvia. Mikä vainenkaan niin mieluista ja
mikä niin hyödyllistä, kuin haastella jumalallisista asioista? Mikä
onkaan niin mieluista, jos nimittäin ihminen ilonsa löytää siitä,
mikä ihmeellistä on? Jos ihminen esimerkiksi halajaa haastella
tapausten kulusta tai asiain salaisesta alkuperästä tai jos hän
rakastaa puhella ihmeistä, tunnustähdistä ja merkeistä, niin missäpä
niistä olisi niin kauniita kuvauksia ja suloisia kirjoituksia kuin
Pyhässä Raamatussa?