_Kristitty_: Ettekö siellä laaksossa mitään muuta kohdannut?
_Uskollinen_: Kohtasin minä _Häpeän_, mutta kaikista ihmisistä,
joita retkelläni olen tavannut, oli tämä ainoa, jonka nimi ei ollut
kohdallaan: muista pääsi edes selityksillä ja sen semmoisilla, mutta
tämä julkea Häpeä ei huolinut yhtään mistään.
_Kristitty_: Mitäs hän sanoi?
_Uskollinen_: Mitäkö sanoi? Hän vastusti itse jumalisuuttakin.
Surkeata, halpamaista, kurjaa hänen mielestään oli jumalisuuden
harrastaminen. Herkkä omatunto oli hänestä nähden jotain
epämiehekästä. Jos mies, sanoi hän, pitää vaaria sanoistansa ja
toimistansa ja välttää sitä korskeilevaa vapautta, jota nykyajan
etevät henget käyttävät, niin joutuu hän aikalaistensa silmissä
naurun-alaiseksi. Hän väitti niinikään, että ylen harvat maan
mahtavista, rikkaista tai viisaista ovat olleet yhtä mieltä kuin
minä, eikä niistäkään kukaan, ennenkuin, muitten puheita kuunnellen,
on järkensä menettänyt ja mielettömyydessänsä ehdoin tahdoin
alttiiksi pannut kaiken, tavoitellaksensa sellaista, josta ei kukaan
tiedä, mitä se on. Edelleen hän huomautti, kuinka alhaisessa asemassa
ja kurjalla kannalla vaeltajat enimmäkseen ovat olleet aikalaistensa
silmissä: ei heillä ole ollut luonnontieteistäkään mitään tietoa
eikä käsitystä. Tähän suuntaan hän haasteli tästä asiasta ja samoin
monesta muusta, vaikk'en niitä kaikkia tässä ennätä puheeksi ottaa.
Häpeä on, sanoi hän, itkien ja kallotellen kuunnella saarnaa;
häpeä on sitten huokaillen ja voivotellen tulla kotia; häpeä on
pyytää naapureilta pieniä rikoksia anteeksi tai palkita hänelle
sillä, minkäs häneltä ottanut olet. Ja sen hän myöskin sanoi, että
jumalisuus vieroittaa ihmistä siitä, mikä suurta on, moniaan virheen
vuoksi vaan (joille hän antoi mitä hienoimpia nimityksiä), ja saattaa
hänet tuon samaisen jumalisen veljellisyyden nimessä lähenemään ja
kunniassa pitämään halpa-arvoista. Eikös tämäkin ole häpeällistä?
sanoi hän. [1 Kor.1: 26, 3: 18, Fil. 3: 7,8, Joh. 7: 48]