Kuljettuaan tässä tuskallisessa mielentilassa taas hyvän matkaa, oli
hän kuulevinaan jonkun miehen astuvan hänen edellänsä ja sanovan:
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään
pahuutta, ettäs olet kanssani." [Ps. 23: 4]
Silloin hän ihastui, ja tässä syy siihen:
Ensinnäkin: hän tiesi nyt, että toisiakin Jumalata pelkääväisiä on
kulkemassa tätä laaksoa, niinkuin hänkin.
Toiseksi: hän huomasi Jumalan olevan heidän kanssansa tässä pimeässä
ja kolkossa paikassa. "Miksikäs ei sitten minunkin kanssani",
ajatteli hän, "vaikk'en sitä edessäni olevilta esteiltä näekään?"
[Job. 9: 11]
Kolmanneksi: hän toivoi pian saavansa seuraa, jahka vaan saavuttaa
heidät. Hän jatkoi kulkuansa ja huusi edellä kulkevalle, mutta tämä
ei tiennyt, mitä vastata, hän kun luuli kulkevansa yksinään hänkin.
Mutta hetken perästä alkoi aamu sarastaa. Silloin sanoi Kristitty:
"Hän on muuttanut kuoleman varjon aamuksi." [Amos 5: 8]
Aamun koittaessa hän katsahti taaksensa, ei palataksensa, vaan
nähdäksensä nyt päivän valossa, millaisten vaarain kautta hän oli
pimeässä kulkenut. Entistä selvemmin hän näki nyt toisella kädellä
ojan ja toisella nevan. Hän näki myös, kuinka kapea niitten välinen
polku oli, ja näki aaveet ja liekkiöt ja lohikäärmeet rotkoissa,
mutta kaukana olivat jo kaikki nuo. Päivän valjettua ne eivät
enää tulleet lähelle, mutta ne saatettiin ilmi hänelle, niinkuin
kirjoitettu on: "Hän ilmoittaa pimeät perustukset, ja kuoleman varjon
Hän saattaa valkeuteen." [Job. 12: 22]
Syvästi liikutettu oli nyt Kristitty, nähdessään, mistä kaikista
vaaroista hän oli yksinäisellä tiellänsä pelastunut. Paljon hän oli
peljännyt niitä ennen, mutta nyt hän näki ne entistä selvemmin, ne
kun päivän valossa esiintyivät vielä enemmän silmiin pistävinä.
Tällöin nousi aurinko, ja tämä oli jälleen uusi armo Kristitylle. Se
nimittäin tietäkäät, että jos edellinen osa Kuoleman Varjon laaksoa
oli ollut vaarallinen, niin jälkimmäinen, jota hänen nyt tuli kulkea,
oli, jos mahdollista, vieläkin vaarallisempi: siitä paikasta, jossa
hän nyt seisoi, hamaan laakson päähän saakka oli tie täynnään ansoja,
pauloja, loukkuja, verkkoja ja täynnään rotkoja, pyydyshautoja,
syvänteitä ja jyrkänteitä. Jos nyt olisi ollut pimeä, kuten oli
silloin, kuin hän vaelsi alkupuolta tiestään, niin, vaikka hänellä
olisi ollut tuhat henkeä, hän olisi hukuttanut jok'ainoan, mutta,
niinkuin sanoin, aurinko nousi nyt juuri. Silloin hän sanoi: "Hänen
valkeutensa paistoi minun päälleni, ja minä kävin pimeässä Hänen
valkeudessansa." [Job. 29: 3]
Tässä valossa saapui Kristitty laakson päähän.