Silloin puhkesi Apollyon kauheaan raivoon, sanoen: "Minä olen tuon
ruhtinaan vihollinen. Minä vihaan häntä itseänsä, hänen lakejansa,
hänen kansaansa. Minä olen lähtenyt liikkeelle, vastustaakseni sinua."
_Kristitty_: Varo tekojasi, Apollyon, sillä minä olen Kuninkaan
vallantiellä, pyhyyden tiellä. Kavahda siis itseäsi.
Apollyon levitti nyt jalkansa koko tien poikki ja sanoi: "Siitä ei
pelkoa. Ole valmis kuolemaan, sillä minä vannon hornaisten alhojeni
kautta, ettes tästä enää edemmäs mene; tässä minä sinun sielusi
hukutan." Sen sanottuaan, hän heitti tulisen nuolen hänen rintaansa
kohti, mutta Kristityllä oli kilpi, jolla hän sen torjui ja siten
vältti uhkaavan vaaran. Nyt veti Kristitty miekkansa, huomatessaan,
että jo on aika hänenkin ruveta toimimaan. Apollyon ei vitkaillut
hänkään, vaan ampui häneen nuolia rankkana raesateena, ja vaikka
Kristitty väistikin useimmat niistä, sai Apollyon haavoitetuksi
häntä päähän, käteen ja jalkaan. Kristityn täytyi senvuoksi hiukan
peräytyä. Apollyon jatkoi nyt rynnäkköänsä kaikin voimin, mutta
Kristittykin rohkaisi mielensä ja soti vastaan niin miehuullisesti
kuin suinkin jaksoi. Tätä kiivasta ottelua kesti yli puolen päivän,
kunnes Kristitty melkein kokonaan uupui, sillä ymmärtäähän sen, että
haavat tekivät hänet yhä heikommaksi ja heikommaksi.