"Jos ilma on kirkas", sanoivat he, "niin näytämme teille _Ihanat
Vuoret_, joista teille on oleva vielä enemmän lohdutusta, ne kun ovat
lähempänä kaipaamaanne satamaa kuin se paikka, jossa nyt olette."
Hän suostui ja jäi olemaan.
Aamun tultua he veivät hänet kartanon harjalle ja käskivät hänen
katsomaan etelää kohti. Hän teki niin, ja, katso, hän näki pitkän
matkan päässä suloisen vuoriseudun, jota kaunisti metsät ja viinamäet
ja kaikenkaltaiset hedelmät, kukkaset ja lähteet ja kaivot, ihanat
katsella. Hän tiedusti tuon tienoon nimeä, ja he sanoivat: [Jes. 33:
16]
"Se on _Immanuelin maa_, ja yhteinen se on kaikille vaeltajille,
niinkuin tämä mäkikin. Ja koskas täältä sinne olet tullut, niin
sieltä sinä näet Taivaallisen Kaupungin portin. Paimenet, joita
siellä asuu, sen sinulle näyttävät."
Nyt katsoi hän jo ajan olevan lähteä matkalle, ja hekin suostuivat
siihen.
"Mutta", sanoivat he, "käydäänpä ensin vielä kerta asehuoneessa!"
Niin tehtiin, ja siellä he vaatettivat hänet taatuilla tamineilla
kantapäästä kiireesen asti silta varalta, että hänen päällensä tiellä
hyökättäisiin.
Näin varustettuna hän läksi ystävinensä ulos portille. Siellä hän
kysyi portinvartijalta, oliko hän nähnyt kenenkään kulkevan tästä ohi.
Portinvartija vastasi: "kyllä".
_Kristitty_: Tunsitteko häntä?
_Portinvartija_: Minä tiedustelin hänen nimeänsä, ja hän sanoi
olevansa _Uskollinen_.
_Kristitty_: Oi, minä tunnen hänet. Hän on meidän kaupungista,
naapurimies; hän tulee sieltä, mistä minäkin olen syntyisin. Kuinka
kauaksi luulisitte hänen jo ennättäneen?
_Portinvartija_: Hän lienee tähän aikaan päässyt mäen alle.
_Kristitty_: No niin, vartija hyvä, Jumala suojelkoon sinua ja
antakoon sinulle runsaan siunauksen ystävällisyydestäsi minua kohtaan.
Hän alkoi astua eteenpäin, mutta Varovaisuus, Hurskaus, Rakkaus ja
Ymmärrys tahtoivat saattaa häntä mäen juurelle asti. Ja niin he
kulkivat yhdessä, toistellen entisiä keskustelujansa, kunnes alkoi
alamäki. Silloin sanoi Kristitty:
"Jos oli vaikeata mäelle nousu, niin vaarallista on laskukin, mikäli
minä osaan nähdä."
"Onpa niinkin", sanoi Ymmärrys, "sillä ylen työlästä on ihmisen
laskeutua alas _Nöyryyden laaksoon_, niinkuin sinä nyt, ja katsoa,
ett'ei tiellä liukastuisi. Siksipä me läksimme saattamaan sinua mäkeä
alas."
Hän alkoi nyt laskeutua hyvin varovasti, mutta sittenkin hän
liukastui kerran, jopa toisenkin.
Sitten minä näin unessani, kuinka nuo hyväntahtoiset matkatoverit,
Kristityn tultua mäen alle, antoivat hänelle leipäkyrsän, leilin
viiniä ja rypäleen rusinoita. [2 Sam. 16:1]
Sitten hän läksi vaeltamaan.