Neitsyt myhähti, mutta kyyneleitä kiertyi hänen silmiinsä. Tuokion
kuluttua hän virkkoi:
"Minä käyn kutsumassa tänne pari kolme perheen jäsentä lisäksi."
Sen sanottuansa hän juoksi ovelle, ja hänen kutsustansa tulivat ulos
_Ymmärrys, Hurskaus_ ja _Rakkaus_, jotka, hetken aikaa haasteltuansa
Kristityn kanssa, veivät hänet perheenjäsenten piiriin. Useat heistä
tulivat häntä vastaan kynnykselle, sanoen: "Käy sisään, sinä Herran
siunattu! Mäen Herra on rakentanut tämän kartanon nimenomaa sinun
kaltaistesi vaeltajain vierasmajaksi." Hän kumarsi ja seurasi heitä
kartanoon.
Kun hän oli sisälle tullut ja istahtanut, toivat he hänelle juotavaa.
Sitten he suostuivat keskenänsä siitä, että muutamat heistä,
illallista laitettaessa, eriksensä ryhtyvät keskustelemaan Kristityn
kanssa; sitenhän aika saadaan parhaiten kulumaan. Siihen määrättiin
Hurskaus, Ymmärrys ja Rakkaus. Ja näin he aloittivat:
Hurskaus: Kas niin, Kristitty hyvä, koska te olette suosiomme niin
saavuttanut, että me olemme teidät talohomme täksi yöksi ottaneet,
niin ruvetkaamme -- kenties siitä meille itsellemmekin on hyötyä --
haastelemaan kaikesta siitä, mitä teille on matkallanne tapahtunut.
_Kristitty_: Aivan kernaasti, ja olenpa iloinen, että se teitä
miellyttää.
_Hurskaus_: Mikä se teidät ensinnä sai lähtemään matkalle?
_Kristitty_: Minut ajoi pois kotiseudustani muuan hirvittävä ääni,
joka korvissani soi, ilmoittaen, että turmio minut väkisinkin perii,
jos vielä entisessä paikassa viivyn.
_Hurskaus_: Mutta mitenkäs te juuri tätä tietä läksitte
kotiseudustanne kulkemaan?
_Kristitty_: Jumalan tahdosta se tapahtui. Turmion pelvossa en
näet tiennyt, mitä tehdä, mutta parhaillaan tuossa vavistessani
ja itkiessäni, tuli sattumoisin luokseni muuan mies, nimeltä
Evankelista, ja hän se neuvoi minua ahtaalle portille, jota muutoin
en olisi milloinkaan löytänyt. Ja niin hän ohjasi minut sille tielle,
joka suoraa päätä johdatti minut tähän taloon.
_Hurskaus_: Mutta ettekö te tullutkaan Selittäjän talotse?
_Kristitty_: Tulin niinkin ja näin siellä sellaista, mikä ei
elämäpäivinäni enää mielestäni mene. Kolme seikkaa semminkin
mun muistooni jäi, nimittäin: kuinka Kristus, vastoin saatanan
ponnisteluita, voimassa-pitää armonsa vaikutuksia sydämessä; kuinka
ihminen oli tehnyt syntiä niin paljon, ett'ei hän enää toivonutkaan
Jumalalta armoa; ja kolmanneksi se uni, jossa muuan mies näki
tuomiopäivän tulleen.
_Hurskaus_: Kuinka? Kuulitteko hänen kertovan unensa!
_Kristitty_: Kuulin kyllä, ja kauhea oli se uni. Luulin, sitä
kuullessani, sydämeni pakahtuvan, mutta iloinenpa olen, että sen
kuulin.
_Hurskaus_: Siinäkö kaikki, mitä Selittäjän talossa näitte?
_Kristitty_: Ei. Hän vei minua edelleen ja näytti minulle upean
linnan ja kultiin puettuja ihmisiä siinä. Minä sain nähdä, kuinka
muuan pelvoton mies raivasi itselleen tien niitten aseellisten
miesten keskitse, jotka seisoivat ovella häntä estämässä, ja kuinka
hänet kutsuttiin sisään, ikuisen kunnian osallisuuteen. Tunsin, tuota
nähdessäni, sydämeni riemastuvan. Olisin tuon hyväntahtoisen miehen
talossa mielelläni vuoden umpeenkin viipynyt, mutta tiesinhän, että
minun oli jälleen lähteminen matkalle.
_Hurskaus_: Mitäs muuta tiellänne näitte?
_Kristitty_: Muutako? Hiukan verran vain kuljettuani, minä näin erään
olennon -- niin minun silmäni otti -- verisenä riippuvan puussa,
mutta samassa kuin sen olin nähnyt, kirposi taakkakin harteiltani.
Olin näet huokaillut raskaan kantamuksen alla, mutta siellä se putosi
pois. Kummalliselta se minusta tuntui, sillä mointa seikkaa en ollut
vielä milloinkaan nähnyt. Niin, seistessäni siinä ja katsellessani
-- en saattanut olla katselematta -- tuli kolme loistavaa olentoa
tyköni: yksi heistä vakuutti minulle, että syntini ovat annetut
anteeksi; toinen riisui yltäni ryysyt ja antoi minulle tämän kirjatun
nutun, minkä tässä näette; kolmas painoi tämän merkin otsaani, tämän
tässä, ja antoi minulle tämän kirjoituksen.
Sen sanottuaan hän veti sen povestansa esille.
_Hurskaus_: Mutta näittehän vieläkin jotain, eikö niin?
_Kristitty_: Nämä nyt kertomani seikat olivat näkemistäni parhaat.
Näin minä muutakin, nimittäin kolme miestä, Tyhmän, Laiskan ja
Pöyhkeän, makaavan tien ohessa, kahleet jaloissa. Mutta luuletteko,
että minä sain heidät hereille? Näin myöskin Muodon miehen ja
Tekopyhän tulla heilahtavan muurin ylitse, mennäksensä, niinkuin
väittivät, Sionin vuorelle, mutta he hukkuivat pian, niinkuin minä
olin heille sanonut, vaikk'eivät sanojani uskoneet. Mutta ennen
kaikkea oli mielestäni vaikea kulkea tätä mäkeä ylös, ja vaikea oli
myös päästä jalopeurain kidan ohitse, ja ellei vain olisi portilla
ollut portinvartijata, hyvää miestä, niin enköhän vainenkin olisi
kääntynyt takaisin! Mutta nyt kiitän Jumalata, että olen täällä, ja
kiitän teitä, että olette minut ottaneet vastaan.