Käännyin sitten katsomaan Kristittyä, nähdäkseni hänen kulkuansa
vuorelle, ja huomasin, kuinka hänen juoksunsa hiljeni astunnaksi, ja
astunta muuttui nelin kontin kapuamiseksi, rinne kun oli ylen jyrkkä.
Puolitiessä kukkulata seisoi ihana lehtimaja, jonka mäen Herra oli
rakentanut väsyneitten matkamiesten virkistykseksi. Siihen Kristitty
astuikin ja istahti sinne lepäämään. Sitten hän otti kirjoituksen
povestansa ja luki sitä lohdutuksekseen. Siinä hän myöskin alkoi
uudestaan tarkastella nuttuansa eli pukuansa, jonka hän oli saanut,
ristin juurella seisoessaan. Hetken aikaa hän tuossa mieltänsä
hyvitteli, torkahti sitten ja vaipui vihdoin syvään uneen. Tämä
se pidätti häntä lehtimajassa niin kauan, että jo melkein yö oli
käsissä, ja siinä häneltä kirjoituskin kädestä kirposi. Hänen tuossa
maatessansa, joku astui hänen luokseen ja herätti hänet, sanoen:
"Mene, laiska, muurahaisen tykö; katso hänen menoansa ja opi!"
Kristitty kavahti pystyyn, läksi matkalle jälleen ja kulki kiiruusti,
kunnes saapui mäen kukkulalle. [Sananl. 6:6.]
Sinne päästyänsä, hän näki kaksi miestä juoksujalassa joutuisasti
rientävän häntä kohti. Toisen nimi oli _Arka_ ja toisen
_Epäileväinen_. Kristitty sanoi heille: "Mitäs nyt, hyvät herrat!
Väärää tietähän te juoksette!"
Arka vastaten sanoi heidän olleen matkalla Sionin kaupunkiin ja
saapuneen tähän vastuksien paikkaan, "mutta", sanoi hän, "mitä
kauemmas tästä kulkee, sitä enemmän on vaaroja vastassa; ja siksi me
käännyimme ja olemme palajamassa takaisin".
"Niin", sanoi Epäileväinen, "aivan tuossa lähellä, tien varrella on
pari jalopeuraa (maannevatko ne vai valvonevat, emme tiedä). Jos
olisimme niiden saavutettaviin joutuneet, niin varmaankin ne olisivat
repineet meidät palasiksi; muutahan emme osanneet luulla."
_Kristitty_: Johan te minut pelotatte kokonaan, mutta minnekäs minä
pakenen, päästäkseni turvaan? Jos palajan kotiseutuuni, jota tuli
uhkaa ja tulikivi, niin hukka minut siellä tietenkin perii. Jos
Taivaalliseen Kaupunkiin pääsen, niin siellä minä turvan saan, sen
tiedän varmaan. Täytyy yrittää. Mennä takaisin -- se on mennä surman
suuhun; mennä eteenpäin -- se tietää tosin kuoleman pelkoa, mutta sen
toisella puolella myös iankaikkista elämää. Eteenpäin lähden kuin
lähdenkin.
Arka ja Epäileväinen juoksivat alas mäkeä. Kristitty kulki tietänsä.
Miettiessään siinä sitten, mitä nuo miehet olivat sanoneet, tapasi
hän kirjoitusta povestansa, lukeakseen siitä lohdutusta, mutta
sitäpä ei siinä enää ollutkaan. Silloin joutui Kristitty kovaan
tuskaan eikä tiennyt, mitä tehdä, sillä nythän häneltä puuttui
se, joka tavallisesti hänen mieltänsä rohkaisi, ja joka oli oleva
hänelle pääsykirjana Taivaalliseen Kaupunkiin. Siksipä hän oli
aivan hämillänsä ja neuvotonna. Vihdoinkin johtui hänen mieleensä,
että hänhän oli nukkunut lehtimajaan mäen rinteellä. Hän lankesi
polvilleen ja rukoili Jumalalta anteeksi tätä mieletöntä tekoansa.
Senjälkeen hän palasi kirjoitustaan etsimään.