"Tänä yönä minä näin maatessani unen: Katso, taivas pimeni
kokonaan, ukkonen jyrisi, ja salamat leimahtelivat hirmuisesti,
niin että kuolemantuska minut käsitti. Minä katsahdin ylös ja näin
pilvien kiitävän tavatonta vauhtia. Senjälkeen minä kuulin kovan
pasunan-äänen, ja näin miehen istuvan pilven reunalla, taivasten
tuhatlukuiset joukot ympärillänsä. He olivat kaikki tulen liekeissä,
ja taivaatkin olivat yhtenä tulenleimuna. Ja minä kuulin äänen
sanovan: 'Nouskaat, te kuolleet, ja tulkaat tuomiolle!' Silloin
kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja kuolleet, jotka niissä
olivat, tulivat esiin. Muutamat heistä olivat hyvin iloisia ja
katsoivat ylös; muutamat koettivat lymytä vuorten alle. Sitten
minä näin pilvellä istuvan miehen aukaisevan kirjan ja käskevän
maaaliman astua lähemmäs. Mutta koska suuri tulen voima leimusi hänen
edellänsä, niin jäi sovelias tila hänen ja heidän välillensä niinkuin
tuomarin ja vankien välillä lakituvassa. Minä kuulin myös huudettavan
niille, jotka pilvellä istujan ympärillä olivat: 'Kootkaat yhteen
ohdakkeet, ruumenet ja oljet ja viskatkaat ne palavaan järveen!'
Samassa aukeni pohjaton kuilu aivan lähelläni, ja sen kidasta syöksyi
sakea savu ja tulisia kekäleitä kauhealla räiskinällä. Samoille
miehille sanottiin myös: 'Kootkaat minun nisuni aittaan!' Silloin
minä näin, että monet temmattiin ylös ja vietiin pilviin; mutta minä
jäin jäljelle. Minä koetin lymytä minäkin, mutta en voinut, sillä
se, joka pilvellä istui, katsoi lakkaamatta minuun; minun syntini
muistuivat nyt mieleeni, ja omatuntoni kantoi minun päälleni joka
taholta. Siihen minä heräsin." [1 Kor. 15: 52, 1 Tess. 4: 16, Jud.
14, Joh. 5: 28, 2 Tess 1: 8, Ilm. 20: 12-14, Jes. 26: 21, Mik. 7:
16,17, Ps. 50: 1-3, Dan. 7: 9,10, Mal. 3: 2,3, Mat. 3: 12, Mat 13:
30, Mal. 4: 1, Luk. 3: 17, 1 Tess. 4: 16, 17, Rom. 2: 14 seur.]
_Kristitty_: Miksi te niin kovasti säikähditte tätä näkyä?
_Mies_: Minä ajattelin: nyt on tuomiopäivä tullut, ja minähän en
ole vielä valmis. Sitä minä sentään pahimmin säikähdin, kun enkelit
veivät joitakuita ylös, mutta minut jättivät. Helvetin kuilu avasi
myös kitansa minun lähelläni. Omatuntokin vaivasi minua, ja minusta
tuntui kuin Tuomarin katse vihaa täynnä, olisi yhtä mittaa ollut
kiinnitetty minuun.
Selittäjä kysyi sitten Kristityltä: "Oletkos nyt punninnut näitä
asioita?"
_Kristitty_: Olen, ja ne ovat herättäneet minussa sekä toivoa että
pelkoa.
_Selittäjä:_: Kätke sitten nämä kaikki sydämeesi, jotta ne olisivat
tutkaimena sinun sivussasi, ajamassa sinua sille tielle, jota sinun
käydä pitää.
Ja Kristitty rupesi vyöttämään kupeitansa ja hankkimaan matkalle.
Silloin sanoi Selittäjä: "Lohduttaja olkoon alati sinun kanssasi,
Kristitty hyvä, auttamassa sinua sillä tiellä, joka Kaupunkiin vie."
Kristitty läksi vaeltamaan, sanoen:
Mont' asiaa oon verratonta nähnyt,
Suloista, katkeraa, mi lujaks' tehnyt
On minut alkamissan' aikeissain.
Suo, ettän muistelen niit', oivaltain,
Miks' näytettiin ne minulle. Ja siitä
Sä, sydän, Selittäjää aina kiitä.
Nyt minä näin unessani, että se vallantie, jota myöten Kristityn
oli kulkeminen, oli kummaltakin puolen varustettu muurilla, nimeltä
_Varjellus_. Tätä tietä läksi nyt Kristitty taakkoinensa rientämään,
mutta ei se kulku kuitenkaan suuria vaikeuksia vailla ollut, seljässä
kun oli tuo raskas kantamus. [Jes. 26: 1; 35: 8; 4: 6]