"Maltahan", sanoi Selittäjä, "kunnes olen vielä jotain sinulle
näyttänyt. Sitten saat jatkaa matkaasi." Ja taas hän otti Kristittyä
kädestä ja saattoi hänet hyvin pimeään huoneesen, jossa muuan mies
istui rautaisessa häkissä.
Tämä mies näytti hyvin surulliselta: silmät maahan luotuina hän siinä
istui, kädet ristissä, ja huokaili niin syvään, että olisi luullut
hänen rintansa pakahtuvan.
Kristitty kysyi, mitä tämä merkitsee, mutta Selittäjä käski hänen
itsensä puhuttelemaan miestä.
_Kristitty_: Mikäs mies sinä olet?
_Mies_: En ennen ollut se, mikä nyt olen.
_Kristitty_: Mikäs olit ennen?
_Mies_: Olin ennen oivallinen ja toivorikas tunnustaja sekä omissa
silmissäni että muitten. Luulin muinoin olevani otollinen pääsemään
Taivaalliseen Kaupunkiin ja riemuitsin tuossa luulossani. [Luuk. 8:
13]
_Kristitty_: Mutta mitästä olet nyt?
_Mies_: Nyt olen _Epätoivon mies_, ja se on minut sisäänsä sulkenut,
niinkuin tämä rautainen häkki. En pääse enää pois! Voi, en pääse!
_Kristitty_: Mutta kuinka sinä jouduit tähän tilaan?
_Mies_: Lakkasin olemasta valpas ja valvovainen; päästin himojeni
ohjat höllälleen; tein syntiä Sanan valoa ja Jumalan hyvyyttä
vastaan. Minä olen Hengen murheelliseksi tehnyt, ja se on minusta
paennut. Minä kiusasin perkelettä, ja hän tuli luokseni. Jumalan minä
olen yllyttänyt vihaan, ja Hän on hyljännyt minut. Olen paaduttanut
sydämeni niin, ett'en enää voi katua.
Kristitty kysyi nyt Selittäjältä: "Eikös moisella miehellä sitten
mitään toivoa ole?"
"Kysy häneltä", vastasi Selittäjä.
"Kysykää, herra, te häneltä, olkaa hyvä", virkkoi Kristitty.
_Selittäjä:_: Eikö sinulla ole mitään toivoa? Pitääkö sinun yhä olla
suljettuna tuohon epätoivon rautaiseen häkkiin?
_Mies_: Ei toivoa pienintäkään.
_Selittäjä:_: Kuinka? Onhan Sen Siunatun Poika täynnä
armahtavaisuutta.
_Mies_: Minä olen Hänet itselleni toistamiseen ristiinnaulinnut.
Minä olen ylönkatsonut Häntä; minä olen Hänen vanhurskautensa
ylönkatsonut; minä olen Hänen verensä saastuttanut ja Armon Henkeä
pilkannut. Senvuoksi olen itseni sulkenut pois kaikista lupauksista.
Nyt ei minulla enää ole jäljellä mitään muuta kuin uhkaukset,
kauheat uhkaukset, pelottavat uhkaukset varmasta turmiosta ja tulen
kiivaudesta, joka minut on syöpä, niinkuin vastahakoisen. [Hebr. 6:
6, Luuk. 19: 14, Hebr. 10: 28, 29]
_Selittäjä:_: Mutta mikä saattoi sinut joutumaan tähän tilaan?
_Mies_: Himot, huvitukset ja maalliset edut, joitten nautinnosta
ennustelin itselleni niin paljon mielihyvää, mutta nyt ne minua kukin
kohdastansa polttavaisena matona purevat ja kalvavat.
_Selittäjä:_: Mutta etkös enää voi katua ja kääntyä?
_Mies_: Jumala on minulta katumuksen kieltänyt. Hänen Sanansa ei
anna minulle rohkeutta uskomaan. Hän itse on sulkenut minut tähän
rautaiseen häkkiin. Ei kenkään maailmassa voi minua täältä päästää. O
iäisyys! iäisyys! Kuinka voinenkaan kestää sitä kurjuutta, mikä minua
iäisyydessä kohtaa?
Selittäjä sanoi nyt Kristitylle: "Paina mieleesi tämän miehen kurja
tila, ja olkoon sinulle siinä alituinen varoitus."
_Kristitty_: Kyllä; kauheata tämä vaan on. Jumala auttakoon minua
valvomaan ja valppaana pysymään kuin myös rukoilemaan, että voisin
välttää kaiken sen, mikä tämän miehen on niin viheliäiseksi tehnyt.
Herra, eikö jo ole aika minun lähteä jatkamaan matkaani?
_Selittäjä:_: Viivy hetkinen, kunnes vielä olen näyttänyt sinulle
yhden asian. Sitten saat lähteä matkaasi jatkamaan.
Hän otti Kristittyä kädestä taas ja saattoi hänet huoneesen, missä
muuan mies oli nousemassa vuoteeltaan. Saatuaan puvun yllensä, hän
alkoi vavista ja väristä. Silloin kysyi Kristitty: "Miksikä tuo
mies tuolla lailla vapisee?" Selittäjä käski miehen ilmoittamaan
Kristitylle syyn siihen, ja näin hän alkoi puhua: