Yksinään tuosta nyt tietään kulkeissansa, huomasi Kristitty kaukaa
jonkun astuvan kedon poikki ja lähenevän häntä. Sattumoilta he
kohtasivat toisensa juuri tien risteyksissä. Tuon vieraan herran nimi
oli _Maailmanviisas_. Hän asui suuressa _Järkeilemisen_ kaupungissa,
joka oli vallan lähellä Kristityn kotikaupunkia. Tämä herra kohtasi
nyt Kristityn, josta hän jo ennaltakin oli vähin kuullut, sillä
Kristityn lähtö Turmion kaupungista oli nostanut laajalti hälinää.
Hänestä oli tullut yleinen puheen-aine ei ainoastaan omassa
kaupungissa, vaan monessa muussakin paikassa.
Vaivalloisesta astunnasta, huokauksista ja valituksista arvasi
Maailmanviisas hänet samaksi mieheksi ja kävi pakinoille hänen
kanssaan.
_Maailmanviisas_: Kas niin, mies hyvä! Minnekä matka, noin raskas
taakka hartioilla?
_Kristitty_: Raskas vainenkin, -- lieneekö mointa muilla poloisilla
kellään? Ja koska te tiedustatte, minne mulla matka, niin kerron
teille, herra, että olen menossa ahtaalle portille, mikä tuolla
edessäpäin on, sillä siellä -- niin on minua neuvottu -- osoitetaan
minulle tie sinne, missä taakastani pääsen.
_Maailmanviisas_: Onko sinulla vaimo ja lapsia?
_Kristitty_: On kyllä, mutta tämä taakka rasittaa minua niin, ett'ei
minulla enää Ole mitään iloa heistä, niinkuin ennen; minusta on kuin
ei minulla olisi ketään. [1 Kor. 7: 29]