Silloin minä näin unessani, että juuri kuin he olivat tämän puhelunsa
päättäneet, he astuivat lähelle erästä ylen mutaista suota kedon
keskellä, ja kosk'eivät he olleet eteensä katsoneet, vajosivat he
äkkiä kumpikin lietteesen. Se oli _Epäröimisen Suo_. Siinä he sitten
vieriskelivät ja kieriskelivät, kauheasti tahrautuen lokaan, kunnes
Kristitty, taakkansa painosta seljässään, rupesi uppoamaan liejuun.
Silloin sanoi Taipuvainen: "Voi, naapuri Kristitty, missäs sinä nyt
olet?"
"En todellakaan tiedä", vastasi Kristitty.
Nyt suuttui Taipuvainen ja virkkoi vihaisesti toverilleen:
"Tällaistako se onni nyt onkin, josta minulle niin paljon olet
puhunut? Jos meidän on näin huonosti käynyt matkaan lähtiessä, niin
mitä kaikkea tapahtuneekaan, ennenkuin päähän päästään? Jos tästä
vielä hengissä selviää, niin pidä sinä se kaunis maa omina hyvinäsi
minusta nähden."
Samassa hän teki epätoivoisen ponnistuksen, teki toisenkin, kunnes
pääsi ylös liejusta sille puolen suota, joka lähinnä antoi hänen
kotitaloansa kohti. Ja niin hän läksi tiehensä, eikä Kristitty häntä
sen koommin enää nähnytkään.