Pelastettu.
Yksin jääneenä alkoi don Rafael tyynesti miettiä asemaansa. Hän ei
voinut kieltää pakoonpääsemisen toiveensa olevan sangen epävarmoja, ja
että hänellä, jos ei joku aavistamatoin sattumus häntä auttaisi, oli
äärettömän vähän toivoa tulla häntä uhkaavasta vaarasta pelastetuksi.
Hänellä ei kuitenkaan ollut yhtään aikaa hukattavana, vaan hänen täytyi
heti tehdä päätöksensä.
Hän viipyi ainoastansa silmänräpäyksen, miettiäksensä, miten hänen
olisi hevosellansa menetteleminen. Ensiksi hän ajatteli jättää sen
sinne, mutta sitten johtui hänen mieleensä, että tuosta eläimestä
kentiesi tulisi olemaan hänelle hyötyä. Se voisi olla jonkinlaisena
liikkuvana suojuksena, jonka takana hän voisi suojella itseänsä
takaa-ajajiensa luodeilta. Ja jos hän ensiksi pääsisi onnellisesti
viidakosta, voisi hän sitten helposti paeta Roncadorin nopeuden avulla.
Tästä syystä hän päätti jälleen etsiä hevosensa.
Hän ei ollut käynyt montakaan askelta, kun epäselvä äänien sorina
tuli hänen korviinsa. Hän kuulteli, mutta kun äänet eivät kuuluneet
lähestyvän, jatkoi hän matkaansa siihen viidakkoon, johon hän
Roncadorin oli jättänyt.
Tuo eläinraukka ei ollut, vaikka nälän ja janon vaivaamana, tehnyt
minkäänlaisia irtipääsemisen yrityksiä. Se seisoi yhä vielä sen puun
juurella, johon don Rafael oli sen sitonut.
Taluttaen hevosta ohjaksista, alkoi don Rafael nyt niin joutuin kuin
suinkin astua sen pensas- ja köynnöskasvi-sokkelon läpi, joka peitti
maan. Aurinko, joka silloin tällöin vilahteli lehvien lomatse, teki
hänen suuntansa etelään päin ohjaamisen mahdolliseksi, suuntaan, johon
Zapote oli häntä neuvonut menemään.
Eipä viipynyt kuitenkaan kauan, ennenkuin äänien kuuluminen sieltäpäin
pakoitti häntä pysähtymään.
Sieltä kuului selvästi useamman miehen ääniä, jotka huutelivat
toisillensa, ja don Rafael huomasi levottomana näiden häntä lähestyvän.
Hän kuulteli tarkasti, vastaisiko tähän yhtään ääntä vastakkaiselta
taholta, koska hän siinä tapauksessa olisi saarretuksi tulemisen
vaarassa. Hän ei tietänyt vihollistensa lukua, mutta huudot ilmaisivat
hänelle, ett'ei jono vielä ollut häntä täydellisesti saartanut, ja että
siis vielä oli hiukan pelastuksenkin toivoa.
Hänen näin korvat pörössä kuullellessaan, oivalsi hän erään äänen, josta
hän tajusi, ett'ei se tullut keltään ihmisolennolta. Se oli eräin tikan
kuivaneesen puuhun nokittamista. Tämä ääni kuului hänen korviinsa
ikäänkuin ystävän ääni. Se ilmaisi hänelle, ett'ei sillä taholla, josta
se tuli, yksikään ihminen ollut metsän hiljaisuutta häirinnyt.
Silmänräpäystäkään epäilemättä alkoi don Rafael mennä ääntä kohti,
linnun kestävän nokituksen johtamana.
Hän oli vielä vähän matkan päässä siitä kuivaneesta puusta, josta tikka
haki ruokaansa, kun tuo lintu hänet huomasi ja pakeni metsään.
Don Rafael pysähtyi nyt ja käänsi korvansa kuultelemaan. Iloksensa
luin huomasi takaa-ajajiensa äänen heikommaksi. Hän oli siis heistä
kau'ennut.
Turvatakseen itseänsä takaa-ajajilta, käytti don Rafael nyt viekkautta,
jonka hän oli oppinut intianeja vastaan tehdyillä sotaretkillänsä. Hän
otti maasta kaksi kuivaa oksaa, joita hän löi toisiinsa, synnyttäen
täten tikan nokittamisen kaltaista ääntä. Tehtyänsä tätä jonkun kerran,
hän palasi takasin siihen suuntaan, josta äänet olivat pakoittaneet
häntä poikkeamaan. Hän oli vakuutettu tien nyt olevan auki tähän
suuntaan, jos ei vaan hänen takaa-ajajansa jälleen palajaisi, joka
kuitenkaan ei ollut luultavaa.
Puolen tuntia kuljettuansa pensastossa, pysähtyi don Rafael,
virkistääkseen itseänsä papaupuun hedelmillä, jotka hänen ympärillänsä
kasvoivat. Niiden mehukas, meloninkaltainen ydin sammutti sekä nälän
että janon.
Puolipäivä oli jo kulunut, ja auringon säteet valuivat vinoon oksien
lomatse don Rafaelin jatkaessa matkaansa. Vähän tämän jälkeen hän
huomasi harvemmiksi tulevien puiden välistä Ostuta-virran, joka virtasi
tyynenä, juosten korkeita bamburuohoja kasvavien rantojen välissä. Hän
ei viivytellyt piilopaikan etsimistä. Sen metsän reuna, josta hän oli
tullut, ulottui muutaman askeleen bamburuohostosta, ja mennen tuon
avonaisen paikan poikki niin joutuin kuin suinkin, katosi pakolainen
bamburuohostoon.
Tuon jättiläisruohon peitossa hän tunsi itsensä turvallisemmaksi.
Piilopaikastansa voi hän katsella virran yli, ja muutamista isoista
kivistä, jotka olivat virran keskellä, tunsi hän sen paikan ja
tiesi, ett'ei hän voinut olla etäällä Ostuta-virran poikki vievästä
kahlauspaikasta, johon kaksi vuotta sitä ennen hänen Arroyon ja tämän
rosvojen takaa-ajaminen oli häntä johtanut. Äkkiä hän kuuli takanansa
huutoa ja hevosen astuntaa. Nämä äänet tulivat siitä joukosta, joita
Arroyo oli lähettänyt häntä takaa-ajamaan ja jotka nyt tyhjin toimin
leiriin palasivat.
Paremmaksi vakuudeksi vetäytyi don Rafael peremmälle ruovostoon,
varovasti taivuttaen kädellään tieltänsä bamburuokoja, eikä
ratsastajilla, vaikka he ratsastivat ainoastansa vähän matkaa hänestä,
ollut aavistustakaan vihollisensa niin lähellä olemisesta.
Yhä kuullellen, kuuli don Rafael kahlauspaikan yli menevien hevosten
molskimisen, ja muutama minuutti sen jälkeen vallitsi tällä-paikalla
syvä hiljaisuus.