Vilvakka vuode.
Jätimme don Rafaelin matkalle Huajapamista Del Valleen.
Tarpeetointa on kaikkien niiden varokeinojen kertominen, joita hän
noudatti, päästäkseen kapinoitsijoista, jotka joka haaralla samoilivat
seudussa, jossa hän ratsasti. Riittää, kun sanoo hänen enimmästänsä
yöllä matkustaneen. Mutta tälläkään tavalla ei hän laisinkaan ollut
turvassa, ja useammin kuin kerran, täytyi hänen käyttää kaikkea sitä
rohkeutta ja mielenmalttia, jolla luonto hänet oli varustanut.
Kolmannen päivän ehtoona, juuri hämärässä, pääsi hän maakartanon
läheisyyteen. Hän toivoi pian olevansa turvassa sen muurien
sisäpuolella, kun nuo kaksi jo mainitsemaamme etuvartijaa joutuivat
hänet näkemään ja hyökkäsivät esiin, ottaaksensa hänet vangiksi. Tämä
toiminta oli sopusoinnussa Arroyon määräyksiin, joka oli käskenyt,
että kaikki maakartanon lähellä nähdyt henkilöt otettaisiin kiinni ja
tuotaisiin hänen luoksensa.
Don Rafael oli alussa epätietoinen vihollisesta, jonka kanssa hän oli
tekemisissä; mutta hän ei ollut se mies, joka sovinnolla antautui
niin raa'an kohtelun alaiseksi, kuin mitä etuvartijat osoittivat.
Hänen vastarintansa loppuna oli näiden molempienkin saattaminen
tappeluun kykenemättömäksi, mutta taistelun tapahtumat olivat Gaspachon
siitä antamassa ilmoituksessa jokseenkin vääristeltyjä, jott'ei hän
ärsyttäisi Arroyta kertomalla hänelle enemmistä tappioista.
Tosi on, että toisen sotamiehen olkapään luoti musersi; mutta tämä oli
samalla mennyt niin läheltä sydäntä, että mies oli tunti jälkeenpäin
kuollut. Mitä toiseen etuvartijaan tulee, oli eversti aivan oikein
paiskannut hänet maahan, kuten kerrottiinkin, mutta sitä ennen oli hän
työntänyt väkipuukkonsa tämän rintaan.
Vaikka hän jätti nämä molemmat kykenemättöminä hälinän nostamiseen, oli
hänen pistoolinsa pamaus pahaksi onneksi ilmaissut hänen läsnäolonsa
rosvoille. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua ajoi kymmenkunta näistä
häntä takaa.
Kun eversti oli vapauttanut itsensä kummastakin vastustajastansa,
epäili hän silmänräpäyksen, ratsastaisiko hän takasin, tahi jatkaisi
matkaansa maakartanoon. Tämän epäilyksen ajalla nuo takaa-ajavat
ratsastajat lähestyivät, ja yksi näistä, tuo ennenmainittu Pepe Lobos,
hänet tunsi.
Kun don Rafael huomasi ratsastajat, kiekkasi hän äkkiä hevosensa
ympäri ja ratsasti takasin samaa tietä, jota hän oli tullutkin. Hänen
toivonsa pakoonpääsemisestä perustui hänen hevosensa erinomaisen
nopeuden tuntemiseen. Päästyään vähän matkaa edellepäin, aikoi hän
paeta siihen taajaan metsään, jonka läpi hän äsken oli kulkenut. Tässä
tarkoituksessa hän palasi sinne nelistämällä.
Arvellen olevansa tarpeeksi kaukana takaa-ajajistaan, poikkesi hän
jyrkästi tieltä ja riensi eteenpäin taajan viidakon läpi, kunnes
läpitunkematon kude oksista ja köynnöskasvista hänet esti etenemästä.
Tähän hän pysähti, laskeusi ales satulasta sekä talutti hevosensa
erään puun luokse. Sitten hän alkoi etsiä jotakin paikkaa, jossa hän
turvallisesti voisi saada muutama tunti lepoa niistä ponnistuksista,
joita hänellä päivän kestäessä oli ollut.
Muutama askel tästä näki hän jättiläis cedrelapuun, jossa kasvoi
niin taajaan lehtiä, että se näytti lupaavan turvallisen piilopaikan
oksiensa välissä. Peljäten takaa-ajajansa mahdollisesti vieläkin voivan
löytää hänen jälkensä, päätti don Rafael kiivetä cedrelapuuhun, jonka
tummat lehvät tulisivat hänet salaamaan terävimmältäkin silmältä.
Tultuaan puuta lähemmäksi, huomasi hän sen suunnattoman paksuksi ja
siihen kiipeämisen itsellensä mahdottomaksi. Ei hän myöskään voinut
ulottua puun alimmaiseen oksaankaan. Keino tämän vaikeuden voittamiseen
kuitenkin tarjoutui.
Mahdottoman suuri köynnöskasvi roikkui maahan puun ylimmäisistä
oksista, ja sitä myöten voi don Rafael kiivetä ylös.
Puuhun päästyään hän laskeusi maata kahden suunnattoman oksan väliin,
valmistautuen, niin hyvin kuin asianhaarat sallivat, jäämään sinne,
kunnes huomisaamu koittaisi.
Hän toivoi takaa-ajajansa hänen jälkensä hukattua jakautuvan kaksi-
tahi kolmehenkisiin ryhmiin, voidaksensa sitä tarkemmin tutkia metsän.
Tässä tapauksessa hän luuli voivansa ne kaikki surmata, yhden toisensa
jälkeen, suuren rohkeutensa ja voimansa avulla, joihin hänellä oli
rajaton luottamus.
Muutaman minutin hän tarkasti kuulteli. Hän ei kuitenkaan kuullut
mitään, ei ainakaan mitään, joka olisi ilmaissut ihmisten läsnäoloa.
Vähitellen hän tunsi silmäluomensa tulevan yhä raskaammiksi, ja hetken
kuluttua hän huomasi unen voittavan hänen päätöksensä pysyä valveilla.
Turvatakseen itsensä puusta putoamiselta nukkuessaan, irroitti hän
uumallansa olevan vyön ja sitoi itsensä sillä lujasti kiinni oksiin.
Sitten hän vaipui syvään uneen.