Rosvoleiri.
Huajapamista ja Oajacan kaupungista lähtee kaksi tietä, jotka
suuntaavat toisiinsa, kunnes lopulta yhtyvät. Näiden yhtymäpaikka
on Ostuta-virran rannalla, lähellä samannimistä järveä, eräällä
kohdalla, jossa on kahlauspaikka virran poikki. Ennenkuin tulee tälle
kahlauspaikalle, on Del Valle-niminen kartano Oajacan tien toisella
puolen, ja tunnin matkan päässä, virran yli kahlattua, San Carlos'en
maat alkavat. Kumpikin maatila, joiden alle kuuluu ääretöin maa-ala,
yhtyisivät toisiinsa, jos ei virta niitä eroittaisi.
Pitkin virran oikeanpuolista rantaa, tuon äskenmainitun kahlauspaikan
lähellä, näkyi sen päivän seuraavana aamuna, jona don Rafael
pakolaisena lähti Huajapamista, useampia hajallaan olevia tulia, jotka
tuikkivat öisessä sumussa ikäänkuin tähdet pilvisellä taivaalla.
Vasemmallakin rannalla ja äskenmainittujen tulien vastapäätä näkyi
toisia, epäsäännöllisesti kimaltellen pitkin virran reunaa. Kumpikin
tulijuova ilmaisi leirin siellä oloa, vaikka virta sen jakoi kahteen
osaan.
Virran oikealla puolella, silläpuolen, missä San Carlos-niminen
kartanokin sijaitsi, oli pääleiri. Siellä oli suuri, säkeistä ja
niinimatoista koottu teltta.
Kaksi kireestä kantapäihin pyssyillä, miekoilla, pistoleilla ja
puukoilla varustettua miestä olivat vahdissa teltan kumpaisellakin
puolen, astuskellen edestakasin, mutta niin etäällä, ett'eivät voineet
kuulla, mitä siellä sisällä puhuttiin.
Tämä huono teltta oli molempien rosvojen, Arroyon ja Bocardon,
pääkortteeri, jossa kumpikin rosvo tässä silmänräpäyksessä olivat.
Ryöstettyään Las Palmas-nimisen maakartanon, olivat he jonkun aikaa
olleet poissa paikkakunnalta, mutta nyt he olivat sinne palanneet,
tuoden uusia liittolaisia seurassansa. Arroyo oli vannonut, ett'ei
hän jätä kiveäkään Del Vallen maakartanosta paikallensa, ja heidän
Ostuta-virran rannalla olemisensa tarkoitus oli tämän valan täyttäminen.
Tällä hetkellä istuivat nuo molemmat velikullat parilla härän
pääkallolla, jotka heillä oli tuolien asemasta, poltellen
maissinlehteen kieritettyä tupakkaa.
Äkkiä kohosi ovena oleva matonräpäle, ja miesmäinen nainen näyttäytyi
aukossa. Se oli Arroyon vaimo. Hänen karkeat, mustat hiuksensa olivat
kiedotut päälaelle isolla, kultahelyillä koristetulla ja kilpikonnan
kuoresta tehdyllä kammalla. Hänen kaulallansa riippui useita
helminauhoja, joihin oli kiinnitetty joukko ristejä, taika-esineitä
ja muita kultakoristeita, mutta näistä kirjavista koristuksista
huolimatta olivat hänen kasvonsa innoittavat, varsinkin kun niitä tässä
silmänräpäyksessä rumensivat kaikki kiukun ilmaukset.
-- Häpeä teille! hän huudahti, luoden Bocardoon sen vihaisen
silmäyksen, jota hän ei uskaltanut luoda mieheensä, -- häpeä teille,
että tuosta kärmeenpesästä teidän valanne tehtyä vielä on kiveäkään
jäljellä!
-- Mitä nyt? kysyi Arroyo tyytymättömänä. -- Mistä kärmeenpesästä sinä
puhut?
-- Del Vallen maakartanosta... mistäpä muusta? Meidän miehemme ovat
sitä kolme päivää ilman mitäkkään tuloksetta piirittäneet. Ei, ei
tuloksetta, sillä juuri olen saanut kuulla kymmenen meidän miehistämme
saaneen eräässä kahakassa surmansa, ja että tuo kirottu katalani, joka
sitä paikkaa vallitsee, on antanut naulita heidän päänsä kartanon
portille.
-- Kuka sinulle sen on sanonut? kysyi Arroyo kiivaasti.
-- Gaspacho. Hän odottaa ulkona sinun käskyjäsi. Hän on lähetetty apua
pyytämään.
-- Akka! huudahti Arroyo raivoisena. -- Kuka sinulle on antanut luvan
minun luokseni lähetettyjen airueiden kuulustelemiseen?
Tätä kysyttyään hän syöksyi seisovallensa, tempasi härän pääkallon,
jolla hän oli istunut, ja teki liikkeen ikäänkuin lingoittaaksensa sen
vaimoonsa.
-- Pyhä Maria! tämä huudahti. -- Ettekö te, herra Bocardo, aijo minua
suojella?
-- Hm, vastasi puhuteltu paikaltaan liikahtamatta, -- tunnettehan
te, arvoisa sennora, sananparren: "Kuoren ja puun väliin"...
ymmärrättehän... näitä pieniä perheellisiä kahakoita...
-- Ei tule enään olemaan, keskeytti Arroyo, malttaen mielensä; -- ja
nyt, sennora, hän jatkoi, kääntyen vaimoonsa, -- on minulla eräs asia
teille, ennenkuin päästän Gaspachon puheelleni.
-- Mikä sitten? kysyi vaimo äreästi.
-- Sinun on vielä kerran tutkisteleminen ottamaamme vankia. Koeta, jos
mahdollista, saada selvä hänen asiastansa.
-- Se lintu laulaa yhä vielä samalla äänellä, vastasi vaimo; -- hän
väittää olevansa don Mariano de Silvan palveluksessa ja että hänellä
on viesti tuolle eversti-hullulle, joksi te don Rafael Tres-Villasta
nimitätte.
Tämän vihatun nimen kuultuansa rosvo rypisti otsaansa.
-- Oletko saanut selvää, mikä se viesti on?
-- Mies väittää, ettei se ole laisinkaan tärkeätä. Mitähän luulet hänen
taskuistansa löytäneeni, kun häntä tarkastelimme?
-- Myrkkypullon kentiesi?
-- Ei, mutta jotakin muuta yhtä hassua. Huolellisesti tehdyn kääryn,
joka sisälsi pienen, hajuveteen kastetun, silkkisen nenäliinan, ja
tähän oli käärittynä hiuspalmikko... pitkä ja kaunis, lempo vieköön.
-- Hm, sanoi Bocardo; -- ja mitä te, sennora Arroyo, sillä olette
tehneet?
-- Mitäpä, minä sillä olisin tehnyt? kysyi vaimo halveksivasti. -- Minä
heitin tuon roskan viestinviejän silmille. Epäilemättä se oli tuolle
saakelin everstille lähetetty rakkauden merkki.
-- Ottiko viestinviejä sen siis takasin?
-- Otti sellaisella innolla, kuin jos se olisi ollut kultavitja.
-- Sitä parempi, sanoi Bocardo; -- minulla on eräs miete, hän
jatkoi -- ja, jos en erehdy, sukkela-miete. Tämän viestinviejän ja
palmikon avulla voimme saada eversti Tres-Villas paikkaan, jossa hän
lemmityisensä sijaan tulee kohtaamaan parikymmentä meidän miestä, jotka
ilman mitäkkään vaikeuksitta tulevat ottamaan hänet kiinni hengissä.
Asia on milt'ei kuin valmis. Viekää minut vaan tämän viestinviejän
pakeille, niin minä vastaan lopusta. Mitä sanotte, Arroyo? Mitä on
meidän eversti Tres-Villas'en kanssa tekeminen?
-- Polttaminen hänet vähällä tulella... paistaminen hänet elävältä!
vastasi rosvo, ilmaisten hurjaa iloa.
-- Mutta sinun vaimosi tulee pyytämään hänelle armoa, lausui Bocardo
ivallisesti.
-- Kyllähän se sitä tekee, sanoi vaimo. -- Ei, paistettava hän on ja
poltettava vähällä tulella.
Ja hirveästi nauraen hän meni teltasta, antaakseen sijaa Gaspacholle,
joka seuraavassa silmänräpäyksessä astui sisään.
-- Puhu! käski Arroyo äskentullutta. -- Sinä pahojen viestien tuoja,
mitä sinulla on sanottavaa?
-- Kentiesi, herra katteini, vastasi rosvo, -- kentiesi minulla on
joitakuita hyviäkin uutisia.
-- Noh, kerro ensiksi ne huonot!
-- Nähkääs, herra katteini, meitä ei ole kylliksi monta valloittamaan
tuota maakartanoa väkirynnäköllä. Se suden pesä on näyttäinyt
vahvemmaksi, kuin luulimmekaan, ja minut lähetettiin apua pyytämään.
-- Kuka sinut lähetti? Luutnantti Lantejasko?
-- Luutnantti Lantejas ei tule enään niitäkään viestiä lähettämään.
Tänä aamuna naulittiin hänen päänsä maakartanon portille kersantti
Yannez'in pään viereen.
-- Lempo vieköön! huudahti rosvopäällikkö. -- Yannezinko myöskin!
-- He eivät ole ainoat, katteini. Kahdeksan muuta ovat menneet samaa
tietä.
-- Kaikkien hornan henkien nimessä! huudahti Arroyo. Kymmenen minun
miehistäni jo kuolleena! Tulenkohan minä menettämään tämän joukon
kuten edellisenkin? Jatka! Sinä olet kertonut minulle kylläksi huonoja
uutisia. Anna minun nyt kuulla joku noista hyvistä!
-- Eilen illalla tuli muuan ratsumies ratsastaen maakartanoa kohti,
ikäänkuin hänen vaan olisi tarvinnut näyttäytyä portilla, tullaksensa
sisään lasketuksi. Ennenkuin hän pääsi niin pitkälle, huomasivat hänet
kuitenkin kaksi meidän etuvartijatamme, jotka heti kävivät hänen
kimppuunsa. Mutta kiivaan taistelun perästä onnistui ratsumiehen päästä
pakoon.
-- Lempo vieköön... mitä pölkkypäitä!
-- Älkää olko suutuksissanne noihin miesparkoihin, herra katteini.
Minä vakuutan, etteivät ne häntä päästäneet ilman kovatta ottelutta,
jota parhaiten todistaa se, että toinen heistä sai häneltä luodin
olkapäähänsä, samalla kun hän otti toista kauluksesta, nosti tämän
satulasta ja paiskasi maahan. Viipyi kokonaista kaksi tuntia, ennenkuin
tuo miesraukka jälleen toipui.
-- Minä tunnen ainoastansa yhden miehen, joka voisi tehdä jotakin
sellaista, sanoi Bocardo kalveten, -- ja se on tuo saakelin eversti
Tres-Villas. Juuri sillä lailla hän surmasi Antonio Valdezinkin.
-- Se oli eversti Tres-Villas, lisäsi Gaspacho. -- Pepe Lobos on siitä
varma. Tämä kuuli tuon kummallisen hevosen kuorsaamisen, saman, jolla
hän ratsasti sinä päivänä, jona hän tuli Las Palmas'een. Sitäpaitsi
tunsi Pepe hänen vartalonsa ja äänensä, vaikka olikin yö. Kymmenen
meidän miestä ajoi häntä takaa, ja tällä hetkellä hän jo lienee vankina.
-- Pyhä neitsyt! huudahti Arrayo, katsoen taivaasen. -- Lupaan sinulle
palmupuun kokoisen vahakynttilän, jos tämä mies joutuu meidän käsiimme!
-- Palmupuunko kokoisen! huudahti Bocardo hämmästyneenä. -- Tarkoitatko
sitä todellakin?
-- Vaiti! sanoi toinen hillityllä äänellä. -- Pidä suusi, Bocardo; sen
lupasin, häntä pettääkseni.
-- Noh, niin, lausui Bocardo, jos ne ottavat hänen vangiksi tahi ei, on
vähäpätöinen asia. Me tulemme kaikissa tapauksissa hänet saavuttamaan.
Jos oikein käsitän sen viestin tarkoitusta, joka tuolla palmikolla
varustetulla miehellä hänelle on, voi häntä sillä houkutella vaikka
maailman ääriin.
Tässä silmänräpäyksessä syöksyi Arroyon vaimo telttaan.
-- Häkki on tyhjä! hän huusi. -- Lintu on lentänyt pois tuon konnan,
Juan el Zapoten seurassa, joka häntä vartioitsi!
-- Tuli ja leimaus! raivosi Arroyo. -- Heti heidän jälkeensä! Halloo!
hän jatkoi, huutaen ulos teltan ovesta, -- kaksikymmentä miestä hevosen
selkään! Etsikäät metsästä ja virran rannoilta! Tuokaatte molemmat
karkurit takasin käsistä ja jaloista sidottuina! Ennen kaikkia tuokaat
ne _hengissä_ takasin!
Käsky vaikutti vilkkaan liikkeen koko leirissä, jossa kukin näkyi
kilpailevan keskenänsä, kuka heistä olisi ensimmäinen takaa-ajoa
alkamaan.
-- Lempo vieköön, jupisi Bocardo itseksensä, -- jos eversti pääsee
pakoon ja viestin viejä myöskin, niin hyvästi, kauniit suunnitelmani!
Hm, hän jatkoi, Arroyon vaimon mentyä ulos jouduttamaan takaa-ajajien
lähtöä, -- hm, herra Arroyo, jos hän pääsisi meidän käsistämme, olisi
se suuri vahinko. Kuitenkin lohduttakaamme itseämme käymällä San
Carlos'en maakartanossa.
-- Niin, vastasi toinen, -- ja minulla on suuri huvittelemisen halu
juuri nyt. Tänä iltana aijon huvitteleida. Huomenna ryntäämme Del Vallen
kimppuun koko voimallamme, ja vieköön minut paholainen, jos jätän
siellä kiveäkään kiven päälle.
-- Niin, huomenna ryhdymme asiaan täydellä todella, sanoi Bocardo,
hykertäen iloisena kämmeniänsä. -- Mutta katsokaapas, hän jatkoi,
katsellen ulos teltasta, -- meidän miehet ovat valmiit takaa-ajoa
alkamaan. Jos tahdotte totella minun neuvoani, niin lähettäkää vaan
kymmenen miestä kahdenkymmenen sijaan. Ne riittävät kylläksi ottamaan
kiinni nuo kaksi kanaljaa, jotka meiltä ovat karanneet. Lähetettyänne
apua Del Vallen luokse, ei jää monta tänne pääkortteeriin jälelle.
Arroyo päätti noudattaa toverinsa neuvoa, valitsi ratsastajista
kymmenen, joilla oli parhaimmat hevoset, ja käski heitä alkamaan
takaa-ajon. Nuo muut kymmenen käskettiin samalla lähtemään Del
Valle-nimisen maakartanon luo, tätä paikkaa piirittävän joukon avuksi.