Jalomielinen vihollinen.
Don Rafaelin asema oli nyt tullut yhtä kamalaksi, kuin Lantejas'enkin
oli joku silmänräpäys tätä ennen ollut. Hänen pistoolinsa olivat
laukaistut, taistelussa katkenneen sapelinsa oli hän heittänyt pois,
ja ainoa ase, joka hänellä oli jäljellä, oli väkipuukko, jonka hän oli
työntämäisillään don Kornelion sydämeen.
Mejikolaisen kapinan kestäessä ottivat hallituksen sotajoukot
ainoastaan vähän vankeja, ja kapinoitsijat maksoivat samalla tavoin.
Don Rafael päätti siis myydä henkensä niin kalliista kuin suinkin,
ennenkuin joutuisi vihollisensa käsiin, kun yksi näistä, muuan upseri,
huusi Lantejas'elle.
-- Ah, katteini Lantejas! Joutukaa kenraalin luokse. Hän haluaa
teitä kiittää voitosta, jonka olette meille Caldelas'en surmaamalla
hankkineet.
Don Rafael tunsi ensi katsannolla puhujan, ja niin rohkea kuin
Tres-Villas olikin, tunsi hän kuitenkin jonkinlaista iloa, huomatessaan
häntä lähestyvän upserin olevan eversti Trujanon, entisen muulinajajan.
Trujano puolestansa tunsi heti tuon hallituksen väessä palvelevan
upserin.
Don Rafael, ollen liian ylpeä vetoamaan omaksi turvaksensa vanhaan
ystävyyteen, kannusti hevostansa ja nelisti Tiujanoa vastaan. Hän
ratsasti niin kiivaasti, että molemmatkin hevoset olisivat seuraavassa
silmänräpäyksessä törmänneet yhteen; jos ei Lantejas'en käsi olisi
tarttunut don Rafaelin hevosen ohjaksiin. Liikutettuna everstin äsken
hänelle osoittamasta jalomielisyydestä, syöksyi katteini, ollen
vaarassa joutua kummankin hevosen jalkoihin, noiden kahden ratsastajan
välittäjäksi.
-- Eversti Trujano! hän huudahti. -- Minä en käsitä, mitä te
tarkoitatte, sanoessanne, että kenraalin on kiittäminen minua voitosta;
mutta jos olen jotakin tehnyt, joka palkinnon ansaitsee, en pyydä
minkäänmoista muuta kuin don Rafael Tres-Villas'en hengen ja vapauden
pelastamista.
-- En pyydä minkäänmoisia armon osoituksia, keskeytti don Rafael,
luoden Trujanoon ylpeän silmäyksen.
Teidän on osoittaminen minulle yksi... että ojennatte minulle kätenne,
sanoi entinen muulinajaja sekä tarjosi sydämellisesti omansa.
-- En ikinä voittajalle! huudahti don Rafael.
-- Tässä ei ole voittajata eikä voitettua, vastasi Trujano, noudattaen
tuota miellyttävää hymyä, joka lumosi jokaisen sydämen. -- Olenpahan
mies, joka en milloinkaan unohda itselleni osoitettua ystävyyttä.
-- Ja minä myöskin se, joka aina sellaista muistan, lausui don Rafael
lämpimästi, puristaen samalla kättä, jota hänelle vielä tarjottiin.
Sitten kumpikin ratsastaja ohjasi hevosensa toistansa lähemmäksi ja
vaihtoivat mitä sydämellisimpiä tervehdyksiä.
Käyttäen tätä tilaisuutta kuiskasi Trujano hienotunteisuudella, joka
vielä enemmän don Rafaelia liikutti:
-- Menkää, te olette vapaa. Luvatkaa minulle ainoastansa, ett'ette
leikkaa useamman naisrukan nivuksia, vaikka taisi yksi semmoinen
ollakin, jonka sydän paisui ylpeydestä, kun voittaja Aguas Calientes'in
luona lähetti hänelle niin hirveän muiston. Menkää, lisäsi hän, vetäen
kätensä don Rafaelin kädestä, -- menkää antamaan itsenne vangiksi Las
Palmas'een, jossa, uskokaa minua, tie on teille avoinna.
Sitten Trujano taasen kävi, kuten tavallisesti, vakavan näköiseksi ja
huudahti:
-- Antakaatte don Rafael Tres-Villas'en mennä! Unohtakoon jokainen,
mitä tapahtunut on!
Näin lausuen hän miekallansa tervehti hallituksen palveluksessa
olevata everstiä, joka ainoasti voi vastata tervehdykseen syvintä
kiitollisuutta ilmaisevalla silmäyksellä.
Sitten puristi don Rafael katteinin kättä, kumarsi jälysti muille
kapinoitsijoille ja nelisti pois Huajapamin lakeudelta johtavaa tietä.
Yksin päästyään hän alkoi vaipua unelmiin. Mitähän Trujanon viimeiset
sanat tarkoittivat? "Tie on, uskokaa minua, teille avoinna." Olikohan
se vakuutus, että hän oli tervetullut Las Palmas'een? Pitäisiköhän
hänen menemän sinne, kuten eversti oli häntä kehoittanut?
Ponnistellen hän karkoitti viettelyksen, joka tuossa viimeisessä
kysymyksessä piili, ja päätti ratsastaa Del Valle'en, karkaisemaan
sydäntänsä isänsä haudalla.
Tämä tulisi olemaan hänelle vaarallinen matka. Koko maakunta, paitsi
pääkaupunkia ja paria muuta paikkaa, oli nyt kapinoitsijain vallassa,
ja hallituksen palveluksessa oleva upseri ei voinut kulkea teillä mitä
suurimmatta vaaratta.
Jumala suojelee velvollisuutensa täyttäjää, don Rafael jupisi, ja
tunti myöhempään oli hän jo mennyt Huajapamin lakeutta rajoittavan
vuorijonon ohi ja kulki nyt sitä tietä, joka johti etelään, Del Vallen
maakartanoon.