Kahden tulen välissä.
Espanjalainen sotajoukko oli don Rafaelin hälyttämänä tuskin ennättänyt
asettua tappelujärjestykseen, ennenkuin Trujano ja Morelos alkoivat
hyökkäyksen, edellinen edestäpäin ja jälkimmäinen takaapäin. Koston
hetki oli lyönyt: piirittäjiä piiritettiin nyt vuorostansa.
Ampumista kesti kumpaiseltakin puolelta ainoasti lyhyen aikaa.
Marsalkka ja Trujano olivat miehiä, jotka eivät kauan pysyneet
etäällä vihollisesta, ja kumpikin olivat pian täydessä käsikahakassa
hallituksen joukkojen kanssa.
Vaikka luvultansa vihollistaan heikommat, hyökkäsivät Trujanon miehet
niin ankarasti Regules'en soturien kimppuun, että nämä, voimatta
hyökkäystä vastustaa, hetkeksi joutuivat epäjärjestykseen. Kenraalin
onnistui kuitenkin ne jälleen järjestää, ja hän piti hetken aikaa
Trujanoa sekä hänen kourallistansa väkeä kurissa.
Sillävälin olivat Bonavia ja Caldelas yhdistetyin voimin taistelleet
Morelosta vastaan, joka, huolimatta hyökkäyksensä ankaruudesta, huomasi
itsensä voimattomaksi heidän riviänsä murtamaan ja Trujanoon yhtymään.
Onpa miehiä, joiden seurassa pelkurimaisuus, tahi ainakin
pelkurimaiselta näyttäminen, on sula mahdottomuus. Trujano oli näitä
miehiä. Hänen rohkea urhollisuutensa tarttui, ja hänen rinnallaan
ei Lantejalle laisinkaan ollut muka urhollisuudesta saadun arvonsa
ylläpitäminen vaikeata.
Taistelu näytti kuitenkin kauan ratkaisemattomalta, ja katteini alkoi
tulla hirveän levottomaksi, että heille rupeaisi käymään huonosti, kun
Trujano, pyyhkien hien otsaltansa, hänelle huusi:
-- Katteini Lantejas! Minä pelkään, ett'ei meille ikinä onnistu
murtaminen heidän riviänsä tällä kourallisella väkeä. Kannustakaa
hevostanne ja ratsastakaa kenraali Morelos'en luokse. Pyytäkää hänen
lähettämään minulle pari, kolme pataljonaa. Sanokaa minun niitä kovin
tarvitsevani, ja että päivän menestys riippuu niistä. Ratsastakaa
nopeaan, niin koetan jatkaa ottelua, kunnes olette palanneet.
Niinpian kun katteini oli saanut tämän käskyn, nelisti hän pois, keihäs
kourassansa.
Samalla aikaa ratsasti muuan upseri Regules'en leiristä yhtäläiselle
asialle espanjalaisen sotajoukon pääkenraalin luokse. Hallituksen
sotureihin kuuluvan upserin onnistui kuitenkin välemmin toimittaa
asiansa kuin don Kornelion, ja Bonavia riensi, Caldelas'en
vastaväitteistä huolimatta, lähettämään Regules'elle tuota pyydettyä
apuväkeä.
-- Kaikkein hornan henkien nimessä! huudahti Caldelas Tres-Villas'elle,
kun pataljonat vietiin hänen prikaatistansa, -- jos Regules tulee
syypääksi meidän häviöömme, muserran ensin hänen päänsä ja sitten omani.
Kenraalin lausuessa tätä uhkausta, alkoivat hänen soturinsa tuon
hirmuisen marsalkan ankarasti ahdistamina peräytyä, ja mitä hän
oli aavistanut, näkyi rupeavan toteutumaan. Hänen prikaatinsa.
Regules'elle lähetettyin pataljonain vuoksi heikontuneena, ei enään
jaksanut torjua Galeanan raivoisata hyökkäystä, ja muutama minuutti
myöhemmin aukaisivat hänen joukkonsa rivinsä, peräytyivät ja hajosivat
täydelliseen pakoon.
Raivon sokaisemana käänsi Caldelas ympäri hevosensa, ja, jättäen don
Rafaelin velvollisuudeksi hajoutuneiden soturien kokoamisen, hän
hurjasti nelisti sille paikalle, missä Regules vielä taisteli Trujanon
kanssa tappelun ratkaisusta.
Sillävälin jatkoi don Kornelio täydessä vauhdissa tietänsä Morelos'en
luokse. Hän ei kuitenkaan ratsastanut suoraa suuntaa. Koska hän ei
halunnut uudestaan tulla kahakkaan kiedotuksi, oli hän päättänyt tehdä
pitkän kierron erään maissipellon ympäri, joka oli kentän laidassa.
Silloin tällöin koetti hän tutkistella, olisiko hän Morelos'en
joukon kohdalla; mutta korkeat maissinvarret estivät häntä paikkaan
tutustumasta. Vihdoinkin hän pääsi erääsen tienristeykseen, ja koska
hän nyt arveli ratsastaneensa kylläksi kauas, ollaksensa hallituksen
joukkojen leirin ohi, poikkesi hän, yhä nelistäen, tuolle mainitulle
syrjätielle.
Taajapensainen viidakko, joka kasvoi tien vierellä, kaihti
taistelevaiset hänen silmistänsä. Äkkiä viidakko kuitenkin loppui, ja
don Kornelio näki edessänsä vahvan espanjalaisen joukon.
Säikähtyneenä hän heti käänsi hevosensa ympäri ja nelisti samaa tietä
takasin, jota hän oli tullutkin; mutta tuskin oli hän päässyt kolmea
hevosenmittaa uudessa suunnassaan, kun hän sai nähdä espanjalaisen
upserin tulevan vastaansa, pistooli kädessä, ja kasvot punaisina
vihasta, lausuen mitä ankarimpia kirouksia ja uhkauksia. Se oli
Caldelas, joka etsi Regulesta, pannaksensa täytäntöön lausumansa
uhkauksen.
Luullen espanjalaisen aikovan karata hänen kimppuunsa, ja koska
pakoonpääseminen oli mahdotointa, päätti katteini epätoivon
pakoittamana ruveta puolusteleimaan, ja hän ryntäsi eteenpäin keihäs
sojossa, lävisti varoillaan olemattoman vastustajansa ja pudotti hänet
hengetöinnä satulasta.
Murheen huudahtus tunki don Kornelion korviin; mutta pysähtymättä
katsomaan, keltä se tuli, hän kannusti hevostansa eteenpäin
syrjätiellä, tällä kertaa päättäneenä tehdä tarpeeksi pitkän
kierroksen, ennenkuin uudestaan yrittäisi päästä Morelos'en joukon
luokse.
Hän ei ollut kuitenkaan pitkälle ratsastanut, ennenkuin kuuli äänen
takanansa häntä kutsuvan, samalla kun erään hevosen käheä kuorsaaminen
sekaantui huutoon, kuorsaaminen, joka kuului jaguarin murinalta ja
sentähden hänessä herätti mitä kauheimpia muistoja.
Päästäksensä helpommin pakoon, heitti Lantejas nyt keihäänsä pois
ja alkoi kannustaa hevostansa kilpaa-ratsastavan jokkeyn koko
innolla; mutta yhä tuo kummallinen kuorsaaminen kuului selvemmin, ja
takaa-ajajansa pääsi silminnähtävästi häntä lähemmäksi.
Juuri kun don Kornelio oli päässyt tienhaaraan, kuuli hän aivan
lähellänsä takaa-ajavan miehen hengityksen, ja vilkaistuaan olkansa
taakse hän näki erään oudon hevosen pään milt'ei hänen olkansa tasalla.
Seuraavassa silmänräpäyksessä tarttui hänen kaulukseensa eräs voimakas
käsi, joka nosti hänet satulasta ja veti häntä takaperin, kunnes hän
makasi poikkipuolin takaa-ajajansa satulan pu'alla.
Don Kornelio näki nyt väkipuukon olevan häntä kohtaan nostetun. Hän
ummisti silmänsä, luullen viimeisen hetkensä tulleeksi, kun eräs ääni
äkkiä lausui:
-- Todellakin! Ettehän lienekään don Kornelio Lantejas.
Entinen ylioppilas avasi silmänsä ja tunsi tuon nuoren upserin, jonka
seurassa hän oli matkustanut San Salvadoriin vievällä tiellä ja jonka
hän sitten oli tavannut Las Palmas-nimisessä maakartanossa.
Siitä ankarasta vihasta huolimatta, jota don Rafael tunsi Caldelas'en
surmaajaa kohtaan, oli tuon entisen ylioppilaan kasvoissa jotakin
niin kovin naurattavaa, että everstin viha heti lauhtui. Sitten
johtui salaman nopeudella hänen muistoonsa se päivä, jolloin hän don
Korneliosta erkani, rientääksensä eteenpäin Gertrudis'en luokse,
vastaanottamaan tämän rakkaudentunnustusta. Tämä muisto oli katteinin
parhain turva.
-- Te voitte kiittää onneanne, lausui don Rafael, -- että olette
joutunut minun käsiini, jota vanhat muistot estävät kostamasta teille
tuon rohkean Caldelas'en, joka oli urhollisin kaikista espanjalaisista
kenraaleista, kuolemata.
-- Onko urhollinen Caldelas kuollut? kysyi don Kornelio, tuskin
tietäen, mitä hän sanoi. -- Onko se mahdollista? Mutta kait se niin
lienee, koska te sen sanotte. Kaikissa tapauksissa suon anteeksi
hänelle ja teillekin.
-- Sangen kauniisti teiltä, vastasi don Rafael ivallisesti hymyillen.
-- Kauniimmasti kuin luulettekaan, vastasi don Kornelio jokseenkin
tyynenä, huomattuaan tekonsa anteeksi annetuksi. -- Teillä ei ole
aavistustakaan siitä kauheasta säikähdyksestä, jonka te ja hän olitte
minussa juuri äsken vaikuttaneet. Mutta herra don Rafael, teidän
luvallanne, minä olen sangen epämukavassa asemassa, voidakseni
jutella...
-- Kentiesi aijotte myöskin antaa minulle anteeksi, jos lasken teidät
eheänä ja terveenä jaloillenne? sanoi don Rafael, antaen katteinin
liukua maahan. -- Hyvästi siis, katteini, hän jatkoi, ollen valmis
ratsastamaan tiehensä. -- Minä jätän teidät, surkutellen, ett'ei
minulla ole aikaa kysyä, mistä se tulee, että tuo rauhallinen
ylioppilas, joka niin hirveästi pelkäsi Oajacan piispan kiertokirjettä
kapinan johdosta, on muuttunut upseriksi kapinallisten joukossa?
-- Ja minä, vastasi Lantejas, -- haluaisin tietää, mistä se tulee, että
eräs kuningattaren rakunaväessä palveleva katteini, joka ei näyttänyt
katselevan mainittua kiertokirjettä suopein silmin, tänä päivänä on
kapinan katkerimpia vastustajia?
Synkkä varjo kuvautui don Rafaelin kasvoille, kuullessaan nämä
pistosanat hänen valtiollisten mielipiteidensä muuttumisesta.
Samassa kuului korkeaäänisiä hurraahuutoja taistelukentän
kumpaiseltakin laidalta, ja seuraavassa silmänräpäyksessä näkyi tien
kumpaisessakin päässä joukko ratsumiehiä, joiden puoleksi sotaisa asu
ilmaisi niiden olevan kapinoitsijoita. Yksi heistä huusi:
-- Herra eversti! Tuolla hän on... don Kornelio on vielä hengissä.
Tätä puhui Costal.
Seuraavassa silmänräpäyksessä olivat sekä katteini että don Rafael
ratsastajien saartamina.