Petetty etuvartija.
Saman päivän iltana, kun äskenmainittua sotaneuvottelua pidettiin,
näkyi äkkiä Huajapamia ympäröivien kukkuloiden takana espanjalaisille
etuvartijoille vielä näkymätöin sotajoukko. Se oli Morelos, joka
tuhannen miehen kanssa riensi Trujanon avuksi. Nämä olivat koko se
joukko säännöllistä väkeä, joka tätä nykyä oli hänen käytettävänänsä,
koska hänen täytyi jättää vahva varusväki Chilopaan, jonka kaupungin
hän äskettäin oli hallituksen joukoilta valloittanut. Paitsi
säännöllistä väkeä, seurasi häntä myöskin suuri joukko joutsilla ja
lingoilla varustettuja intianeja.
Kun Morelos'en joukko pysähtyi yöksi, alkoi kenraali ja Galeana
neuvottelemaan, miten he voisivat saattaa viholliselle täydellisen
häviön. Aikomus, joka näytti enimmän lupaavalta, oli hallituksen
joukkojen saattaminen kahden tulen väliin, s.o., että sill'aikaa
kun Morelos'en joukot hyökkäisivät espanjalaisen leirin kimppuun
takapuolelta, tekisi Trujano miehinensä hyökkäyksen kaupungista ja
ahdistaisi vihollisia etupuolelta.
Pääeste tämän hankkeen täyttämiseen oli vaikeus päästä piiritettyin
kanssa yhteyteen. Kuka voisi viedä hallituksen joukkojen läpi viestin
kaupunkiin? Tämä oli kysymys, ja sattuma ohjasi siten, että don
Kornelio Lantejas voi siihen vastata. Don Kornelion komennon alla
olivat intianit, joista yksi oli kertonut hänelle tietävänsä salaisen
tien tähän kaupunkiin ja olevansa valmis viemään salaista viestiä
eversti Trujanolle.
Lantejas'en annettua nämä tiedot kenraalille, käski Morelos häntä heti
seuraamaan intiania ja ottamaan puoli tusinaa luotettavimpia miehiä
mukaansa.
Jos Lantejas edeltäkäsin olisi tietänyt, mikä seuraus hänen
tiedonannollaan tulisi hänelle itsellensä olemaan, olisi hän
luultavasti ollut vaiti. Asian näin ollen oli hänen tyytyminen
kohtaloonsa. Valittuaan seuralaisekseen Costalin ja Claron ynnä puoli
tusinata miehiä lisäksi, ja intianilaisen oppaan käydessä edellä, lähti
hän kaupunkiin.
Mentyänsä kukkuloiden poikki, tulivat espanjalaiset leiritulet
heidän näkyviinsä, joita he lähestyivät, kunnes vihdoin tulivat
etuvartija-rivien paikoille. Tässä he seisahtuivat ja lymysivät erään
ransistuneen muurin taakse.
Vähän matkan päässä mainitusta muurista käveli yksi espanjalainen
etuvartija edestakaisin, ainoastaan silloin tällöin pysähtyen
kohottamaan tuota tavallista huutoa: "Etuvartija, ole varoillasi!"
-- Minun tulee tuota raukkaa sääli, sanoi Costal, -- mutta meidän on
lähettäminen hänet tekemään vahtipalvelusta toiseen maailmaan.
Muuri, jonka taakse he olivat pysähtyneet, oli, vaikka ransistunutkin,
kuitenkin tarpeeksi korkea salaamaan kapinoitsijat etuvartijoilta.
Sitäpaitsi oli maa tämän ja muurin välillä taajaan aloekasvien sekä
pensasten peittämänä.
-- Surmatkaamme etuvartija ensiksi, sanoi Costal; -- sitten on teidän
piiloittauminen pensaisin ja jättäminen loppu minun toimekseni.
Nämä neuvot annettuansa lainasi Costal eräältä intianilta lingon,
johon hän pani tarkasti valitun kiven. Käskettyään sitten kahta muuta
pitämään joutsensa valmiina, jatkoi hän, kääntyen don Kornelioon:
-- Teidän, herra katteini, on merkki antaminen. Ottakaa kaksi kiveä
ja lyökäätte niitä kahdesti kovaa toisiinsa. Ja kun te, hän jatkoi
joutsimiehiin kääntyen, kuulette toisen lyönnin, tähdätkää tarkkaan ja
ampukaa nuolenne etuvartijaan.
Costal piti lingon valmiina. Tämä oli yksi niitä harvinaisia tapauksia,
jolloin joutsi ja linko tekevät paremman palveluksen kuin mitkään
ampuma-aseet.
Lantejas iski kovasti kiviä toisiinsa.
Etuvartija kuuli niiden kalkkeen, pysähtyi äkkiä, asetti tuliluikkunsa
valmiiksi ja kuulteli.
Katteini antoi toisen merkin. Linkokivi ja nuolet suhisivat yht'aikaa
ilmassa, ja kaikkien kolmen tapaamana kaatui sotamies kuolleena maahan,
kertaakaan huudahtamatta.
Juoskaa, piiloittakaa pensaisin, lausui Costal hätäisesti; -- muun
hoidan minä paremmin teidän avuttannekin.
Costalin kehoitusta totellen hiipivät don Kornelio ja kapinoitsijat
muurin takaa ja ryömivät eteenpäin aloepensaissa.
Heidän ryömiessä näin eteenpäin, kuului suoraan heidän edessänsä huuto:
"Etuvartija, ole varoillasi!" Se tuli siltä paikalta, missä sotamies
oli saanut surmansa, ja don Kornelion katsoessa sinnepäin, huomasi
hän kauhuksensa sekä hämmästyksekseen tuon miehen jälleen nousevan
jaloillensa ja jatkavan vartijatointansa, ikäänkuin ei mitään olisi
tapahtunut.
Lantejas kääntyi ympäri, pyytääksensä Costalilta selitystä, mutta
tätä ei ollutkaan missään löytyvillä. Katteini katseli sitte muita
intianeja, mutta nämä olivat sen sijaan, että enään olisivat
piiloutuneet pensastoihin, nousseet seisovallensa sekä juoksivat
suoraan etuvartijan ohitse, joka heistä ei mitään piitannut.
Lantejas alkoi käsittää.
-- Ah, hän huudahti, -- Etuvartija on varmaankin Costal!
Ja niin se olikin. Elävä oli antaunut kuolleen sijaan, ja niin
taitavasti Costal matki tuon kaatuneen sotilaan ääntä sekä liikkeitä,
etteivät muut pitkin linjaa olevat etuvartijat vähintäkään aavistaneet,
mikä muutos oli tapahtunut.
Kun don Kornelio oli huomannut asian laidan, hypähti hän seisovallensa
ja ryykäsi täydessä juoksussa tuon väärän etuvartijan ohi kaupungin
valleja kohden, johon intianitkin jo olivat menneet.
Nähtyään katteininsa turvassa, heitti Costal pois sotamiehen lakin sekä
kivärin ja riensi toisten perässä.
Saavutettuansa don Kornelion, hän huusi:
-- Nopeammin, juoskaa nopeammin, herra katteini! Toiset tulevat
nostamaan melun, niin pian kuin huomaavat toverinsa kadonneen!
Puhuessaan hän tarttui don Kornelion käsiranteesen ja veti häntä
semmoisella vauhdilla perässään, että katteini tuskin pysyi
seisovallansa.
Muutaman minutin kuluttua he ennättivät mejikolaisten etuvartijain
luokse, jotka, saatuaan jo intianeilta tiedon heidän tulostansa,
vastustamatta päästivät heidät kaupunkiin. Torilla he tapasivat
Trujanon, joka ennen makuulle menoansa teki tarkasteluretken pitkin
kaupunkia.
Don Kornelion ilmaistessa hänelle Morelos'en viestiä, loi eversti
tutkivia silmäyksiä sekä katteiniin että hänen intianilaisiin
kumppaneihinsa, ja don Kornelion vaijettua hän lausui:
-- Luulenpa teidät ennenkin nähneeni. Ettekö ole tuo nuori ylioppilas,
joka Las Palmas-nimisessä kartanossa julistitte kapinan kauheaksi
rikokseksi!
-- Olen, vastasi Lantejas huoaten.
-- Ja te, jatkoi Trujano, Costaliin kääntyneenä, -- ettekö te ole don
Mariano de Silvan tiikerinpyydystäjä?
-- Minä olen Tehuantepekin kasikein jälkeläinen, vastasi Costal
ylpeästi.
-- Jumala on suuri ja tutkimattomat ovat hänen tiensä, vastasi tuo
entinen muulinajaja.
Vielä muutaman kysymyksen tehtyänsä vei eversti don Kornelion
asumukseensa ja näytti hänelle huoneen, johon hän saisi mennä makuulle.