Sotaneuvosto.
Pääkenraali Bonavia ja prikaatikenraalit Caldelas sekä Regules istuivat
jo viheriäisellä vaatteella peitetyn pöydän ympärillä, kun don Rafael
astui ensiksimainittuun telttaan.
-- Ah, tekö eversti, se olettekin! lausui Bonavia sisään astuvalle.
-- Olen kuullut teidän saaneenne sanomia Del Vallesta. Olivatko ne
yksityistä laatua, vai sellaista, joka voisi olla hyödyksi hallituksen
asialle?
-- Luutnantti Veraegui on antanut minulle tiedon, että Arroyo ja
Bocardo ovat joukkoinensa palanneet Oajacaan. Minulla on kunnia pyytää
teidän ylhäisyydeltänne, että Huajapamin valloitettuamme päästäisitte
minut lomalle, ajamaan takaa näitä rosvoja, joita kumpikin puolue jo
pitää henkipattoina, ja vainoamaan näitä kuin villipetoja.
-- Siihen tulette saamaan luvan, eversti. En tiedä tähän toimeen ketään
teitä soveliaampaa.
Sotaneuvottelu alkoi sitten muitta mutkitta, Bonavian kääntyessä
upseereihinsa ja sanoen:
-- Hyvät herrat, siitä on nyt sata neljätoista päivää, kun aloimme
tämän kurjan kaupungin piirityksen. Pikkukahakoita laskematta olemme
tehneet sen kimppuun neljätoista hyökkäystä, emmekä vielä tällä
hetkellä ole tarkoitusperäämme lähempänä kuin ensimäisenäkään päivänä.
-- Vähemmän lähempänä minun mielestäni, huomautti Regules, Bonavian
vaiettua. -- Piiritettyin rohkeus on lisääntynyt heidän kovapintaisen
vastarintansa menestymisestä. Meidän ensin piiritettyämme paikan, ei
heillä ollut ainoatakaan kanunata. Nyt heillä on kolme, jotka tuo
eversti Trujano on kaupungin kirkonkelloista valattanut.
-- Te, kenraali Regules, olette siis siitä mielestä, että meidän
pitäisi lakata piirityksestä?
Tämä lausuttiin ivallisella äänellä, joka selvään osoitti jonkinlaista
vihaa olevan näiden molempien kenraalien välillä. Todella olikin jo
aikoja sitten kateuden tunne heidät toisistansa vieroittanut.
-- Juuri tätä kysymystä tahdoin teitä keskustelemaan, sanoi Bonavia,
antamatta Regules'elle aikaa vastaamaan kilpailiansa hyökkäykseen;
-- joko meidän on lakkauttaminen piiritys tahi sitä jatkaminen.
Eversti Tres-Villas'en, joka on meistä nuorin, on ensin lausuminen
mielipiteensä. Puhukaa, eversti!
-- Kun viisitoistasataa miestä piirittävät semmoista kaupunkia, kuin
Huajapam on, jota ainoastaan kolmesataa miestä puollustaa, on heidän
se joko valloittaminen tahi kuoleminen sen valleilla viimeiseen
mieheen saakka. Toisellainen menettely ei ainoastansa loukkaisi meidän
kunniatamme, vaan myöskin sitä asiaa, jota palvelemme. Sellainen on se
mielipide, jonka panen teidän ylhäisyytenne punnittavaksi.
-- Ja te, kenraali Caldelas, mikä teidän neuvonne on?
-- Minä yhdyn täydellisesti everstin mielipiteesen.
Nyt on Regules'en vuoro ajatuksensa lausumiseen.
Hän kertoi kaikkia heidän kohtaamiansa vaikeuksia, turhia hyökkäyksiä
ja verisiä kahakoita, joita he olivat taistelleet. Hän väitti
mielettömyydeksi tuhannen urhollisen sotilaan pidättämisen kurjan
kaupungin edustalla pelkän kunnian tähden, kun niitä niin hyviin
tarvittiin muihin, paljon tärkeimpiin, toimiin.
-- Ja kun sanon _tuhannen_ sotilasta, hän jatkoi -- lausun sen täydellä
tarkoituksella. Everstin puhuessa viidestätoista sadasta hän lienee
laskenut kuolleetkin elävien lukuun. Valtakunnan kaikissa muissa osissa
ovat meidän joukkomme kohdanneet n.s. "isänmaan rakkauden" innostamia
vihollisia, jota vastoin meidän vastassamme on joukko uskonnollisia
haaveilijoita, joihin tuo naurettava muulin ajaja Trujano on istuttanut
henkeänsä, ja, se on tunnustettava, rohkeuttansakin. Me emme taistele
kolmeasataa vihollista, vaan tuhatta haaveilijaa vastaan, jotka
tappelevat epätoivon vaikutuksesta sekä kuolevat, virsi huulillansa.
Sillävälin kun me täällä kulutamme aikaamme, leviää kapina muihin osiin
maakuntaa, joissa me menestyksellä sen voisimme tukahuttaa. Minun
neuvoni siis on, että lakkautamme piirityksen, joka kaikin puolin on
ollut onnetoin.
-- Piiritetyillä on luultavasti tuoreessa muistissa Yanguitlan luona
tehdyt urotyöt, muistutti Caldelas ivallisesti. -- Siinä on syy, miksi
he niin hyvin itseänsä puolustavat.
Jotta saisi käsityksen tuosta Yanguitlaa tähtäävästä pistosanasta,
on erään tapauksen, joka siellä sattui muutama viikko tätä ennen,
mainitseminen tarpeellista. Tämän tapauksen paikka oli Yanguitlan kylä,
jossa tuo julma Regules leikkuutti korvat tusinalta vangiksi otetulta
intianilta, ja niin läheltä päätä, että moni näistä kuoli verenvuotoon.
Kenrali Caldelas'en puhuessa puristi Regules yhteen huuliansa
tukahutetusta suuttumuksesta, luoden samalla mitä vihaisimman
silmäyksen vastustajaansa.
Pääkenrali kallistui nuorempien upserien lausumaan mielipiteesen,
samalla kun hänen täytyi tunnustaa Regulesenkin sanoille jonkinlaista
valtiollista tarkkanäköisyyttä. Hän päätti mennä keskitietä. Heidän oli
huomenna koetettava viimeinen voimakas päällekarkaus, ja jos tämä ei
onnistuisi, he lakkauttaisivat piirityksen.
-- Hyvä, sanoi Regules, -- kentiesi tulette piankin huomaamaan minun
olleeni oikeassa.
Sitten hajoitti Bonavia sotaneuvottelun, ja upserit menivät
telttoihinsa.