Huajapamin tasangolla.
Oli eräs kesäkuun aamu. Auringon säteet virtasivat polttavan kuumina
tuhkaharmaalle Huajapamin tasangolle, joka oli ikäänkuin suunnatoin
pyöröteaatteri niin kaukaisien kukkuloiden ympäröimänä, että niiden
sinertävät juovat milt'ei sulivat niiden yläpuolella olevaan
heleänsiniseen taivaasen.
Tällä kentällä näkyi espanjalainen lippu liehumassa monien telttojen
katolta, joiden edessä palavat yönuotiot vielä tupruttivat sinertäviä
savupatsaita. Vähän väliä kuului täältä hirnuntaa, rummun pärrytystä ja
torven toitotusta.
Muutaman sadan askeleen päässä espanjalaisesta leiristä oli Huajapamin
pieni kaupunki, jota kolmesataa kapinallista jo yli kolmen kuukauden
oli puollustanut viisi kertaa suurempata hallituksen joukkoa vastaan.
Tämän rohkean puollustuksen urhollinen johtaja oli eversti Trujano,
joka lukijalle jo on tuttu muulinajaja don Valerion nimellä.
Yllämainittuna aamuna näkyi kaksi tiedustelulle lähetettyä rakuunaa
palajavan, vieras ratsastaja keskellänsä, ja ratsastavan espanjalaiseen
leiriin. Vieras oli paimenen puvussa ja oli rakuunoille sanonut
tuovansa viestiä eversti Tres-Villas'elle. Paitsi sitä hevosta, jolla
hän ratsasti, toi hän vielä mukanaan toisenkin, joka oli uljas,
kastanjanruskea eläin.
Tämä viimeksi mainittu hevonen, säikähtyneenä niiden ruumiiden
näkemisestä ja lemusta, joita ylt'ympäri loikui maassa, kuorsaeli vähän
väliä omituisella tavalla, joka herätti rakuunain huomiota.
Kun nämät olivat vieneet paimenen yhden osan poikki leiriä,
pysähtyivät he erään isoimman teltan edustalle. Tässä oli mies hevosta
satuloimassa; se oli eversti Tres-Villas'in huoneenlämmittäjä.
-- Mikä teidän nimenne, ystäväni, on? kysyi tämä paimenelta.
-- Julian, vastasi vieras. -- Minä palvelen Del Valle-nimisessä
maakartanossa. Eversti Tres-Villas on sen isäntä, ja minulla on sangen
tärkeä viesti hänelle.
-- Hyvä, vastasi toinen, -- minä menen sanomaan everstille teidän
olevan täällä.
Näin sanoen meni huoneenlämmittäjä telttiin.
Tänä päivänä aikoi piiritysjoukko tehdä viidennentoista rynnäkkönsä
kaupunkia vastaan, ja eversti Tres-Villas oli pukeumaisillansa
juhlapukuun, ottaaksensa osaa siihen sotaneuvostoon, jonka tuli
päällehyökkäys-suunnitelmasta neuvotella.
Kuultuaan huoneenlämmittäjänsä mainitsevan "sanansaattajaa", kävivät
everstin kasvot äkkiä kalpeiksi.
-- Hyvä on, hän jupisi, muutaman silmänräpäyksen epäiltyänsä,
mielenliikutuksesta vapisevalla äänellä. -- Minä tunnen sanansaattajan;
te voitte antaa hänen olla omin päinsä. Minä vastaan hänestä. Päästäkää
hänet heti sisään.
Huoneenlämmittäjä meni ulos teltasta ja ilmoitti everstin vastauksen,
jonka kuultuaan rakunat ratsastivat tiehensä, jättäen paimenen esteettä
toimittamaan everstille asiaansa.
On tarpeellista tässä kertoa don Rafaelin kohtalot siitä ajasta,
jolloin hän nelisti pois Del Valle-nimisestä maakartanosta, siihen
hetkeen asti, jolloin hänet jälleen tapaamme hallituksen joukkojen
Huajapamin ulkopuolella olevassa leirissä. Kun ensimäinen katkera suru
isänsä murhasta sekä tuo ankara taistelu lemmen ja velvollisuuden
välillä oli ohi ja hänen mielensä hiukan tyyntynyt, näki hän ainoastaan
yhden tien edessänsä: Oajacaan heti menemisen ja pyytämisen tämän
maakunnan kuvernöriltä sotamiehiä, joiden avulla hän voisi palata
murhaajaa rankaisemaan. Onnettomuudeksi ei kuvernöri voinut luopua
ainoastakaan sotamiehestä. Maakunta oli jo sellaisessa kapinan
kiihkossa, että kaikki saatuvilla olevat sotilaat tarvittiin pitämään
maakunnan pääkaupunkia hillissä.
Kuvernöriltä sai hän kuitenkin sen tiedon, että muuan espanjalainen
upseri, don Antonio Caldelas, pestaili hallitukselle sotilaita
Oajacan läheisyydessä. Kostonhimoisena riensi don Rafael liittymään
Caldelas'een, joka heti suostui jättämään pienen joukkonsa
rakunakatteinin huostaan Valdezin takaa-ajamiseksi.
Molemmatkin marssivat tuota entistä paimenta vastaan ja tapasivatkin
hänet toverinensa Chacahuan lähellä, jossa nämä olivat tehneet
linnoituksen. Ottelu syntyi, jolloin Valdez karkoitettiin
linnoituksestaan, mutta hänen onnistui muutamine toverinensa päästä
pakoon.
Neljätoista päivää kului turhassa etsimisessä: sissipäällikön onnistui
yhä välttää leppymättömän takaa-ajajansa kostoa. Tämän ajan kuluttua
houkuteltiin kapinoitsijat uuteen otteluun hallituksen sotilaiden
kanssa, mutta tälläkin kertaa joutuivat he häviölle. Kun Valdezin
hajoitetut toverit illalla kokoontuivat sovitulle yhtymäpaikalle, he
huomasivat päällikkönsä olevan poissa.
He eivät tätä enään nähneet milloinkaan elävänä. Hänen kuollut
ruumiinsa löydettiin kappaleen matkaa ottelupaikasta; mutta se oli
päätöinnä, ja tuo puuttuva ruumiinosa löydettiin sittemmin naulattuna
Del Valle-nimisen maakartanon portin harjalla, hänen ja surmaajansa
nimet allekirjoitettuina.
Valdez oli miestensä häviölle jouduttua paennut taistelukentältä; vaan
ennenkuin oli ehtinyt pitkälle, kuuli hän takanansa erään hevosen
käheän nyyhkimisen. Se oli don Rafaelin juoksijain.
Muutamalla harppauksella oli sissi saavutettu. Lyhyt ottelu syntyi
noiden kahden ratsastajan välillä, joka päättyi siten, että upserin
voimakas käsivarsi nosti Valdezin satulastaan ja paiskasi hänet kovasti
maahan. Ennenkuin hän ennätti toipua, oli don Rafaelin lasso kiedottu
hänen ympärillensä, ja tultuaan laahatuksi kappaleen matkaa upserin
hevosen perässä; hän makasi hengetöinnä maassa.