Voitto tahi kuolema.
Huolimatta siitä herätyslaukauksesta, joka kuunarista ammuttiin,
ei Galeanan venheille ollut saareen pääsy laisinkaan vaikeata,
vaikka tietysti vastakkaiselle rannalle siitä, missä sotalaivat
olivat. Myrskyinen yö edisti yritystä, sillä Roquetan vartijaväki ei
uneksinutkaan linnoituksen kimppuun sellaisena yönä hyökättävän.
Kun Lantejas vihdoinkin toipui pyörtymyksestään, huomasi hän olevansa
maalla, korkeiden puiden alla, joiden oksien lävitse myrsky vinkui ja
meurusi. Lehtien kahina kuului hänen korvissaan mitä suloisimmalta
soitannolta, sillä se sanoi hänen jalkainsa alla taasen olevan kovan
maan. Ko'ottuaan ajatuksensa katseli katteini ympärillensä ja huomasi
vähän matkan päässä aseellisia, makaavia miesryhmiä, kuin myöskin
Costalin makaavan maassa aivan hänen vieressään.
-- Missä me, Costal, olemme? kysyi Lantejas, herätettyään intianin.
-- Missäkö? Missäpä me muualla olisimme pait Roquetan saarella?
-- Mutta miten me maalle pääsimme?
-- Sangen helposti, katteini. Meillä ei ollut minkään vastarinnan
kanssa taisteltava. Ei kelläkään espanjalaisesta vartiaväestä ole vihiä
meidän läsnäolostamme; sillä kukapa uskoisi kuudenkymmenen miehen
rohkenevan lähteä tällaisena yönä valloitusretkelle. Me tulemme käymään
vihollisen kimppuun aivan sen aavistamatta.
-- Ja mikä estää marsalkkaa nyt niiden kimppuun käymästä?
-- Me emme ole niitä vielä löytäneet. Me emme vielä tiedä, missä
linnoitus tahi me itse olemme. Ettekö näe yön olevan pimeän kuin
kanunan suu ja ett'ei voi nähdä kättänsäkään edessään? He ovat
turvassa, niinkauan kuin tämä myrsky kestää, ja niin olemme mekin
kaikeksi onneksi.
Kello oli nyt, neljä aamusella, ja tuuli, joka yhä vielä vinkui
täydessä raivossaan, vieritti isoja aaltoja rannalle, uhaten katkaista
köydet, joilla venheet olivat maahan kiinnitetyt. Don Kornelio heitti
pelkoa ilmaisevia silmäyksiä aaltoilevaan ulappaan, joka muutama hetki
sitten oli hänet nielemäisillään.
Tätä ajatellen ja istuessaan huomasi hänen silmänsä erään miehen, joka
meni rantaan puuhailemaan sinne kiinnitettyin venheiden kanssa. Don
Kornelio luuli ensin miehen menneen katsomaan, olivatko venheet hyvässä
korjussa, mutta ensi silmänräpäyksellä hän salaman valossa näki miehen
kädessä puukon, ja tämä seikka muutti äkkiä katteinin ajatuksen juoksun.
-- Mitähän tuo hommailee? hän kysyi Costalilta, osoittaen venheiden
ääressä hääräilevää miestä.
-- Peijakas! Hän leikkelee poikki köydet! huudahti intiani, hypähti
seisovalleen sekä syöksyi don Kornelion seuraamana venheiden luokse.
Tultuaan rannan lähelle tunsi kumpainenkin noiden vaahtoavien aaltojen
valjussa valossa marsalkka don Hermengildo Galeanan.
-- Oh, katteini Lantejas, tekö siellä olette! lausui marsalkka
lähemmäksi tultuansa. Hyvä! Voittehan auttaa minua näiden köysien
poikkileikkaamisessa; ne ovat vankat kuin rauta.
-- Köysien poikkileikkaamisessako! kertoi tuo hämmästynyt katteini. --
Mutta mitenkä käy, jos meidän täytyy lähteä pakoon ylivoiman edessä?
-- Juuri sitä aijonkin estää, vastasi marsalkka hymyillen. --
Muutamat ihmiset sotivat kuin raukat ainakin, tietäessään pääsevänsä
käpälämäkeen; mutta minä tahdon, että meidän miehet tulevat tappelemaan
kunnollisesti.
Don Kornelio huomasi, ettei tässä puhe mitään auttaisi, jonkatähden hän
ja Costal alkoivat auttaa marsalkkaa hänen rohkeassa yrityksessään.
-- Kas noin, toverit! huudahti marsalkka, kun nuo kolme köyttä olivat
poikkileikatut; nyt on meidän vaan tuominen merkkiraketit ja sitten
päästäminen venheet tuuliajolle.
Näin lausuen astui rohkea päällikkö yhteen venheesen, tarttui
rakettilaatikkoon ja kantoi sen Costalin sekä don Kornelion avulla
maihin. Annettuaan sitten potkiin kullekin venheelle, huomasi marsalkka
riemuiten, josta riemusta kuitenkaan katteini ei laisinkaan piitannut,
näiden kolmen karkaavan rannasta pois vaahtoavien aaltojen harjalla.
Pakeneminen oli mahdotoin. Valloittajien oli joko voittaminen tahi
kuoleminen.
-- Nyt, katteini Lantejas, sanoi marsalkka, -- on parasta, että
rupeatte makaamaan. Te tarvitsette seikkailustanne lepoa. Minä
herätän teidät hyvissä ajoin. Sillaikaa saa Costal, jos mahdollista,
tutkistella vihollisen asemaa. Päivän sarastaessa täytyy sekä
linnoituksen että kuunarin olla meidän hallussamme.
Don Hermengildo, lausuttuaan tämän, kietoi kaappunsa kiinni ja meni
pois. Costal ja katteini palasivat tuohon tilapäiseen, puiden väliin
sijoitettuun leiriin. Tässä riisui intiani, katteinille mielipiteitään
ilmaisematta, nuo loputkin vaatteet, jotka hänellä vielä olivat
jäljellä, ja ryömi pensastoon, samoinkuin jaguari hiipii liejuisessa
mutaikossa olevan alligatorin kimppuun.