Roquetan saari.
Kuinka, lomaako? kysyi kenraali hymyillen ajutantillensa. -- Tekö,
Lantejas-ystäväni, aikoisitte meidät jättää? Ja juuri nytkö, kun kaikki
meille niin hyvin menestyy?
-- Täytymys, herra kenraali, pakoittaa minua tähän askeleesen. Muutamat
perheseikat vaativat minun läsnäoloani kotona, ja sitäpaitsi te ette
nyt enään minua tarvitse, kun onni on ollut teidän aseellenne myötäinen.
-- Ei, mutta kuulkaahan tuota! huudahti Morelos. -- Vai emme tarvitse
teitä! Ah, Lantejas-ystäväni, te olette liian urhollinen sotilas, jotta
niin helposti olisin teitä vailla. Tiedättekö, mitä väki sanoo? Se
sanoo, että kolme urhollisinta miestä meidän pienessä sotajoukossamme
ovat don Hermengildo Galeana, Manuel Costal ja te itse. Olen nykyään
kuullut katteini don Fransisco Gonzalen kaatuneen eräässä kahakassa. Te
tulette hänen jälkeläiseksensä komennossa _katteini_ Lantejas.
Tuo uusi katteini kumarsi äänetöinnä kiitokseksi ja oli
poistumaisillansa.
-- Älkää vielä menkö, lausui kenraali. -- Minulla on vielä teille
enemmänkin sanomista. Teillä on, kuten olen kuullut, joku sukulainen
Tehuantepecin tienoilla. Minä tarvitsen luotettavaa airuetta tähän
maaseutuun ja olen aikonut lähettää teidät sinne, kun olemme
valloittaneet Acapulcon, joka työ, toivoakseni, ei tule liian kauan
kestämään.
Lantejas oli juuri suunsa avaamaisillaan kysymään tämän salaisen
lähetyksen laatua, kun don Hermengildon eli, kuten häntä nyt
tavallisesti nimitettiin, "marsalkan", tulo häntä keskeytti. Lantejas
tahtoi jälleen vetäytyä syrjään, kun Morelos viittasi häntä jäämään.
-- Noh, marsalkka-hyväni, mikä tuottaa minulle luonani käymisenne
kunnian? kysyi Morelos.
-- Olen tullut sanomaan teille, kenraali, että Acapulcon pikainen
vallottaminen on meille välttämätöintä, vaikk'emme saisikaan valtaamme
linnaa, niin kuitenkin sen ulkopuolella olevan kaupungin. Joukot
ovat huonosti teltoilla sekä muilla tarpeilla varustetut, ja leiriä
ympäröivät hiekkakentät tekevät ruokavarojen tänne kuljettamisen
vaikeaksi. Sitäpaitsi on virran rannalla oleskeleminen sangen
epäterveellistä, ja kuume tempaa joka päivä pois joitakuita meidän
urhoistamme. Jos vaan olisimme kaupungissa, voisi näitä epäkohtia
välttää, ja kaikissa tapauksissa saisivat sotilaat parempia asumuksia.
-- Kaiken tuon tiedän, marsalkka-hyväni, vastasi Morelos. -- Mutta
mitä voin minä tehdä? Me voimme tosin helposti ottaa kaupungin
valtaamme, mutta me emme voi itseämme siellä pysyttää, niinkauan
kuin linna on valloittamatta. Ja milloin sen voi valloittaa, riippuu
tuosta onnettomasta Roquetan saaresta, jonka kanssa linnan miehistö on
alituisessa yhteydessä.
Kysymyksessä oleva saari oli kuusi kilometriä Acapulcon kaupungista, ja
siellä oli pieni linnoitus, jota eräs espanjalainen joukko puollusti.
Tälle saarelle voivat ne espanjalaiset laivat, jotka vähän väliä toivat
ruokavaroja linnoitukseen, purkaa kuormansa, jotka sitten venheillä
kuljetettiin linnaan.
-- Noh, valloittakaamme sitten ensiksi Roqueta, ehdotti Galeana.
-- Pelkään, ett'ei se käy laatuun, vastasi Morelos; -- kaikkiin
meidän venheisimme mahtuu tuskin kuuttakymmentä miestä, ja sitä
paitsi on saari kuuden kilometrin matkalla meressä. Juuri tähän
vuodenaikaan on myrskyjä joka hetki odotettavissa, puhumattakaan
siitä yltiöpäisyydestä, että kourallisella miehiä kävisi vahvan
linnoituksensa suojassa olevan vartiaväen kimppuun. -- Me voimme
salaa päästä heidän kimppuunsa, jatkoi tuo pelkäämätöin marsalkka. --
Jättäkää se asia minulle, kenraali: minä en huoli vaarasta.
-- Sen kyllä tiedän, vastasi Morelos; -- mutta tämä uhkayritys on liian
suuri, jott'ei se sietäisi tarkkaa punnitsemista.
-- Älkää peljätkö sen loppua, herra kenraali! Minä lupaan valloittaa
saaren... yhdellä ehdolla.
-- Ja se on?
-- Että te, niin pian kuin annan merkin ottaneeni Roquetan vartijaväen
valtaani, valloitatte Acapulcon kaupungin. Myönnyttekö, teidän
ylhäisyytenne, tähän?
Morelos jäi hetkeksi miettimään, silminnähtävästi vastahakoisena
sallimaan niin rohkeata yritystä.
Tässä silmänräpäyksessä astui sisään eräs upseri ilmoittamaan
kenraalille, että vakoja Costal oli juuri saapunut leiriin, tuoden
tärkeitä tietoja.
-- Sallitteko, teidän ylhäisyytenne, hänen astua sisään? kysyi
marsalkka. -- Tällä intianilla on aina joku hyvä miete päässänsä.
Morelos suostui ja seuraavassa silmänräpäyksessä astui Costal telttaan.
-- Herra kenraali! hän sanoi, saatuaan puhumaluvan. -- Olen äsken
huomannut kuunarilaivan ankkurissa Roquetan saaren lähellä. Sen on
täytynyt tulla sinne yöllä, sillä se ei vielä ollut siellä eilen.
-- Noh, entä sitten, Costal-ystäväni?
-- Nähkääs, kenraali, olen juuri miettinyt, kuinka helppo joillekuille
meistä sinne hiipiminen pimeän tultua ja kuunarin valloittaminen olisi.
Ja kun tämä kerran olisi vallassamme...
-- Voisimme katkaista kaiken yhteyden linnan kanssa, keskeytti Galeana
vilkkaasti; -- ja sitten voimme nälällä pakoittaa sitä antaumaan. Herra
kenraali, Jumalapa puhuu tämän intianin suulla. Teidän ylhäisyytenne,
varmaankaan ette enään kieltäy antamasta minulle pyytämääni lupaa?
Tosin ei vaara kuunarin läsnäolosta ollut vähentynyt; mutta marsalkan
innon ja niiden etujen houkuttelemana, joita laivan omistaminen
tuottaisi, suostui vihdoin Morelos uskaltamaan tuon koetuksen.
-- Jos voin ennustaa pilvistä, sanoi Costal, jonka mieltä tässä asiassa
kysyttiin, -- tulee tyyni päivä ja yö... ainakin puoliyöhön...
-- Noh, entä puoliyön jälkeen? kysyi marsalkka,
-- Tulee myrsky, vastasi Costal. -- Mutta sitä ennen on kuunari ja
Roqueta oleva meidän.
-- Niin ne ovatkin! huudahti Galeana ihastuneena.
Nyt päätettiin, että marsalkka rupeaisi retken johtajaksi, Costal
komentonsa alla.
-- Tämä urhollinen don Kornelio ei soisi meille ikinä anteeksi, sanoi
Galeana, -- jos hänettä tekisimme tämän sankarityön.
Katteini hymyili, koettaen näyttää sotaiselta. Hän mietti kuitenkin
mielessänsä, että hän paljoa mieluummin olisi luopunut tästä hänelle
osoitetusta kunniasta. Mutta noudattaen tapaansa ja muistaen
sananpartta: "näytä tyytyväiseltä pulassa," oli hän olevinaan sangen
ihastunut hänelle osoitetusta suosiosta.
Costalin ilmanennustus näkyi tulevan toteutumaan. Koko päivän, jona he
varustelivat öiseen retkeen, oli taivas peittynyt paksuun pilveen, ja
illan tullessa laski aurinko sakeaan sumuun.